Pääskysestä ei päivääkään

Eilen oli elämäni varmasti rankin päivä. Varsa nimittäin päätti lopulta syntyä. Pääsin siis viettämään äitienpäivää, vaikka ei se kyllä mitään juhlaa ollut.

Edellisen päivän aikana tissien päihin oli ilmestynyt vahatipat, jotka yleensä tulevat noin vuorokauden ennen synnytystä. Ne näyttivät kuulemma aika paljon sokerikiteiltä. Sen tähden täysihoitolan emäntä kävi katsomassa minua jo aamuyöllä, ja olinkin kipuileva ja kakkailin. Yhdeksän aikoihin hän laittoi tädeille viestin, että varson varmaan parin tunnin sisään ja että saan jäädä päiväksi sisälle huoneistoon. Kun kaikki kaverit olivat ulkona, aloin kuitenkin hirnua niin paljon, että minutkin lopulta vietiin ulos. Samaan hässäkkään tulivat tädit.

Iltapäivätorkut

Täysihoitolan emäntä ja tädit olivat valmiina ottamaan minut sisälle heti, jos alan piehtaroida tai muuten näyttää synnyttävältä. Aamupäivällä ei tapahtunut mitään. Sain päiväheinät. Ei mitään. Nuokuin iltapäivän. Ei mitään. Mahassa ei kyllä tuntunut yhtään mukavalta. Kuovin aina välillä ja otin muutaman askeleen. Onneksi sain olla ulkona ja kävellä.

Vanhempi täti lähti hakemaan ruokaa, ja nuorempi täti vähän väliä kurkkimassa tissejä ja hännänalusta. Myös tarhakaveri yritti tulla haistelemaan takapuolta. Hän rauhoitteli minua, että tämä on nyt sitä varsomista. Nuorempi täti rapsutteli päätäni, ja se tuntuikin aika mukavalta. Hän teki myös kevään ensimmäisen pääskyshavaintonsa, mutta tällä kertaa se ei kiinnostanut minua pätkääkään.

Iltapäiväheinät tarjoiltiin minulle varmuuden vuoksi sisällä huoneistossa. Niiden jälkeen aloin uudestaan kakkia ja tyhjentää mahaa. Kakkaa tuli niin paljon, että luulin varsankin jo tulevan samaan syssyyn. Mutta ei se tullut. Tädit kuluttivat aikaa lukemalla samaa sanomalehteä uudestaan ja uudestaan. Sitten olikin jo iltaheinien ja kaurojen aika. Syötyäni ajattelin, että huhhuh. Oli ollut niin rankka päivä, että uni olisi jo maittanut.

Ja eikös varsa päättänyt tulla juuri silloin!

Vatsaa väänsi ihan kamalasti. Hinkkasin takapuolta ja kaulaa seiniin ja ruokakuppeihin ja joka paikkaan. Piehtaroin. Sitten oli pakko mennä makuulle ihan pitkin pituuttani. Ähisin ja yhtäkkiä jotain tuli ulos back there. Luulin, että se oli maailman valtavin tsunamipissa, mutta ihmiset sanoivat sen olleen sikiövesi. Ähisin lisää ja jotain muuta alkoi tulla ulos. Ne olivat kuulemma etujalat. Nousin ylös ja menin takaisin makaamaan pari kertaa. Ei helpottanut yhtään.

Ensiminuutit

Tähän asti olen kuvitellut, että sulkutaivutus ravissa on rankinta, mitä voi olla. Siinäkin joutuu välillä ähkimään. Mutta ei se ollut mitään synnyttämiseen verrattuna. Tämän jälkeen ratsastustreenit menevät heittämällä. Ihmisille joudutaan synnytysvalmennuksissa opettamaan oikeanlaista hengittämistä, mutta minulta se kävi ihan luonnostaan. Vähän aikaa vielä puhisin ja lopulta tuntui, että varsa pullahti ulos. Nousin äkkiä seisaalleni ja olin ihan pökertynyt.

Ai niin se varsa!

Unohdin melkein koko varsan, kunnes täysihoitolan emäntä käänsi minut katsomaan. Nuorempi täti oli jo kuivaamassa häntä pyyhkeellä. Ja vooooooi! Varsa oli ihana! Höhöhöhöhöö. Hän on ihan isänsä näköinen ja oli heti alusta asti yrittämässä sisukkaasti jaloilleen. Hänellä on tosi pitkät jalat, ja ihmisten täytyikin hiukan auttaa. Ja minun piti olla tosi varovainen, etten sotke häntä.

Vooooi!

Koipeliini

Tissille menemisessä oli hiukan hankaluuksia, koska hän ei oikein ymmärtänyt laskea ja kääntää päätään oikeaan paikkaan. Hän olisi mieluummin imenyt täysihoitolan emännän nenää. Onneksi hän kuitenkin oppi syömisjutun nopeasti. Selvästi äitinsä poika.

Tässä kohtaa ihmiset huokaisivat helpotuksesta ja lähtivät koteihinsa. Minä ja varsakin aloimme nukkua. Uni maittoi.

Kovin potkii

Varsa ei ole vieläkään tullut ulos. Ärsyttää.

Tiineysvuorokausien suhteen tilanteessa ei ole mitään kummallista. Tänään ollaan 338 vuorokaudessa. Suomenhevostammojen keskimääräinen kantoaika on 336,5 vuorokautta ja vasta 355:n jälkeen alkaa mennä epätavallisen pitkäksi. Mutta tissit ovat olleet ihan täynnä jo viikon. Jos haluaa vielä tätäkin suuremmat tissit, pitäisi hankkia implantit. Enkä tosiaan ole ajatellut.

Nuorempi täti kävi eilen taputtelemassa mahaa ja sanomassa varsalle, että olisi pikkuhiljaa aika tulla ulos. Varsa ilmoitti mielipiteensä potkaisemalla niin lujaa, että se melkein osui tätiä vatsaan. Yksi pikkujuttu: Minun mahani jäi väliin. Auts! Sen takia irvistelin tädille ja komensin hänet pois. Täti ja varsa voivat jatkaa keskustelujaan, kun minun mahani on pois välistä.

Varsa potkii niin kovin, että näyttää kuin mahassa möyrisi ulkoavaruuden alien. Kylkeen pullistuu välillä melkein jalkapallon kokoinen patti. Välillä taas näyttää kuin kyljen läpi olisi tunkemassa maitopurkki. Toisaalta se juttu ihmisten laittamista varsan siemenistä on niin scifiä, ettei tämä mikään ihme ole.

Keskimääräisen tiineysajan ylittymisestä voi veikata, että varsa on ori. Tammavarsat ovat jostain syystä nopeampia syntymään kuin orit. Orivarsa olisi kiva kaveri naapurikarsinan varsalle. Hän täytti tänään kaksi viikkoa ja on jo oikein taitava pukittelemaan ja hyppimään pystyyn. Täysihoitolaan odotetaan myöhemmin kesällä vielä kolmea muuta varsaa, mutta nämä kaksi saavat ensin temmeltää keskenään. Kunhan nyt minunkin varsani tulisi ulos melskaamaan.

Puuh!

Varsa on vieläkin mahassa.

Eilen oli minun syntymäpäiväni. Täytin 11 vuotta. Olen siis varhaisessa keski-iässä oleva tamma. Ensisynnyttäjäksi en ole nuori, mutta ehtisin ihan hyvin saada vielä kymmenkunta varsaa, jos oikein töpinäksi laittaisin. Ja jos edes tämä ensimmäinen tulisi jo ulos mahasta. Olisikin tosi rankkaa, jos mahaan kertyisi kymmenen varsaa. Silloin maha kasvaisi niin isoksi, etteivät jalat enää ylettyisi maahan. Onneksi sellaista ei ole kuulemma ikinä tapahtunut.

Syntymäpäivän juhliminen jäi vähäiseksi, koska olin aika nuutunut. Olin koko päivän ollut tarhassa hiukan kipuilevan näköinen. Kun pääsin tätien kanssa sisälle huoneistooni, olin ihan väsynyt ja nuokuin pää nuoremman tädin kainalossa. Välillä maistelin kyllä vähän heiniä. En edes jaksanut vielä tätejä kävelylle. Yksikseni karsinassa roikotin päätä melkein maassa ja nakkelin vähän niskojani. Ihmiset sanoivat, että kyse on ehkä varsan isommista liikkeistä tai ensimmäisistä supistuksista.

Tädit olivat melko varmoja, että varsa syntyy viimeistään tänään. Heistä olisi ollut mukavaa, jos varsa olisi sattunut syntymään samana päivänä kuin minä. Mutta varsapa huijasi! Hän halusikin ihan ikioman syntymäpäivän ja jäi vielä odottelemaan. Tänään olin taas ihan pirteä. Tissit ovat kyllä jo niin täynnä ja peräpää niin hyytelöä, ettei millään voi mennä enää monta päivää.

Syntymäpäivän lisäksi eilen vietettiin kansainvälistä Älä laihduta -päivää. Sen tarkoituksena on saada ihmiset hyväksymään omat vartalonsa. Sehän sopii mainiosti minun synttäriteemakseni, koska en ikinä vertaile vartaloani muihin tammoihin tai ole tyytymätön ulkonäkööni. Lehdissä ja netissä on paljon kuvia säihkysäärisistä tammoista, jotka voisivat luoda ulkonäköpaineita ja ahdistusta. Mutta jätän kuvat katsomatta, niin ei ahdista yhtään. Suosittelen muillekin! Paitsi juuri nyt voisin kyllä laihduttaa varsan verran. Mutta aloitan sen vasta huomenna. Tai ylihuomenna.

Ei mittään

Pari päivää on näyttänyt siltä, että voisi alkaa tapahtua, mutta sitten ei kuitenkaan. Tilanne on vähän sama kuin yhdessä laulussa: 

”Perjantai ei mittään, lauantai ei mittään.”

Merkit ovat entisiä: Tissit täyttyvät täyttymistään, lihakset löystyvät löystymistään, maha roikkuu roikkumistaan. Askel on alkanut painaa ja jalatkin ovat turvonneet. Perjantaina jalkahoitajasetä kävi ottamassa kengät pois, eli paljain varpain liikkuminenkin tietysti vaikuttaa siihen. Olen kyllä edelleen vienyt nuorempaa tätiä hieman kävelylle. Tekee hyvää vähän verrytellä jalkoja, niin turvotuskin lähtee liikkeelle. Lisäksi ruoho on alkanut lopulta hiukan kasvaa, ja olen aina kävelylenkin päätteeksi saanut viedä tädin ulos syömään. Parasta!

Tädit ovat aika hermostuneita. Odottelu on kuulemma raskasta. Höh. Olisivat minun nahoissani, niin tietäisivät mikä on raskasta! Täysihoitolan emäntä käy kurkkimassa tissejäni ja peräpäätä monta kertaa päivässä ja ilmoittaa tädeille heti, jos näyttää että aika on kypsä. Joka kerta kun tulee puhelu tai tekstiviesti, tädit pomppaavat noin metrin ilmaan. Varsinkin nuorempi täti on toivonut kovasti varsan syntyvän viikonloppuna, etteivät hänen työnsä haittaisi tärkeää perhetapahtumaa. Hänellä on yökassi valmiina, jos tarvitsee jäädä yöksi täysihoitolaan päivystämään.

Seesteinen odottaja

Tädeille päivän ainoa ei-hermostuttava hetki on se, kun he ovat minun luonani ja näkevät, että minä itse olen ihan seesteinen ja ruoka maittaa minulle edelleen tavalliseen tapaan. Yksi merkki lähestyvästä varsomisesta on nimittäin ruokahalun väheneminen. Voikohan se koskea myös minua? En ole ikinä ruokahaluton, paitsi silloin kun leikin Romeota ja Juliaa unelmaorini kanssa.

Ei mittään -laulu jatkuu: ”Sunnuntai ei sitäkään mittään.” Saa nähdä, pitääkö sekin paikkansa vai laitanko vielä töpinäksi.

Hurjaa vapunviettoa - Katso kuvat!

Tässä laajamittainen kuvareportaasi vapunvietostani. Tunnelma oli ajoittain hyvin rauhallinen, mutta hetkittäin meno äityi kerrassaan villiksi.

"Eiks ne mahakuvat jo riitä?!" - 328 vrk

Pikkusuolaista huikopalaa.

Surkein vappubuffet ever. Miksei ruoho jo tule?

Vappupusu vanhemmalle tädille.

Seurailen tarkasti aidan toisella puolen ulkoilevaa varsaa.

Vapunpäivän vauhdikkaimpia hetkiä tarjosivat pieneläimet. Minun koirani, joka asuu vanhemman tädin luona, oli käymässä. Koira on vielä teini ja pompahtelee aika paljon. Jotkut hevoset voisivat pelätä sellaista, mutta onneksi olen itse rohkea. Mutta poukkoilu on silti vähän ärsyttävää. Haluaisin pussailla koiraa, mutta hän hyppii niin paljon etten pysy vauhdissa. Sitten luimistelen ja yritän komentaa häntä pysymään paikallaan. Tästä syystä saamme tehdä tuttavuutta vain hyvin valvotuissa olosuhteissa. 

Jackrussell - jokaisen itseään kunnioittavan hevosen must-have.

Tänään koira pääsi leikkimään vielä pienemmän pentukoiran kanssa. He leikkivät juoksemista, painimista, kaivamista ja heinän syömistä.

Leikkikenttä.

Iso edellä, pieni perässä.

Oho, meni solmuun!

Lisäksi koira leikki tallilla asuvan kissan kanssa. Tulen paremmin juttuun kissan kanssa. Hän on mukavan pehmeä nuuhkittava ja neniteltävä. Tänään kissa ei valitettavasti ehtinyt jutustelemaan minun kanssani.

"Leikittäiskö?"

"No joo."

Kuin kissa ja koira.

PS Tissit ovat taas kasvaneet entiselleen ja takapuolen lihakset ovat entisestään löystyneet. Aika pian tapahtuu.

Vappuspesiaali

Ihmiset stressaavat helposti juhlapäivien vietosta. Vaikka nuorempi täti yrittää tietoisesti välttää sitä, tuntee hänkin yleensä edes vähän painetta viettää juhlapäivät yleisesti hyväksytyllä tavalla. Esimerkiksi vappuna hänen viiteryhmässään yleisesti hyväksyttävää on hilluminen kaupungilla, juhlissa ja baarissa. Täti toki pitää siitäkin, mutta jos mikä tahansa vivahtaa yhtään täytymiselle, hänen sisäinen uhmaikäisensä pääsee heti valloilleen. Onks pakko jos ei haluu?

Vappu nykyisellään on monen perinteen summa eli konsulttikielellä klusteri. Vapun nimi on peräisin Valborga-nimiseltä pyhimykseltä. Kevään vaihtumista kesäksi on kuitenkin juhlittu samoihin aikoihin jo ennen kristillistä kalenteriakin. Esimerkiksi karja on päästetty laitumelle näihin aikoihin. Vappu on myös työväenliikkeen juhla ja Suomessa yleisemmin suomalaisen työn päivä. Myös opiskelijat viettävät vappua omana juhlanaan.

Vappuun kuuluu siis monenlaista tilpehööriä. On naamareita, serpentiinejä, pillejä, ilmapalloja, haalareita, ylioppilaslakkeja, lippuja ja vaikka mitä. Vappuna syödään esimerkiksi nakkeja, perunasalaattia ja silliä. En ole koskaan maistanut niitä, mutta ne eivät oikein kuulosta minun makuni mukaisilta. Makoisampia vappuruokia sen sijaan ovat munkit ja sima, vaikka niitäkään ei yleensä tarjoilla hevosille. Kuivuneita munkkeja olen kyllä joskus saanut. Ne olivat melkein yhtä hyviä kuin ruisleipä. Simaakin joisin hyvin suurella todennäköisyydellä, mutta kukaan ei ole koskaan tarjonnut. Vinkki, vinkki – voisitte kokeilla!

Vappu on historiansa takia myös poliittinen juhla. Politiikkaan taas liittyvät jollain tavalla eri värit. Hevosena en oikein ymmärrä, mistä siinä on kysymys. Me hevosethan erotamme lähinnä vihreän ja keltaisen sävyjä, koska niillä on eniten merkitystä kasvissyöjän ravinnonhankinnassa. Muut värit ovat meille aika lailla yksi ja sama. 

Keltavihreä värimaailma

Ihmisten värinäkö on erilainen. Heidän mielestään punainen ja sininen eivät ole yhtään sama. Tosin ihmisilläkin värien erottelu on sikäli satunnaista, että joidenkin mielestä sinisellä ja punaisella ei enää nykyään ole mitään merkitystä ja että vastakkainasettelun aika on ohi. Niiden välillä on pari erilaista vihreää ja muitakin värejä. Varsinkin vaaleampi vihreäkin on hankala. Yksien mielestä se on ihan punaista ja toisten mielestä taas sinistä. Sitten on vielä sinikeltaisia, jotka ovatkin erityisen sinivalkoisia. Ota tästä sitten selvää pelkästään kahdella tappisolulla, huh.

Vappuna nämä värikysymykset ovat kuitenkin vahvasti esillä. Vapun päivänä kaupungilla jaetaan esimerkiksi erivärisiä ilmapalloja, mutta ei kannata haaveilla keräävänsä samaan nippuun kaikenvärisiä. Se herättää pahennusta. Pitää tehdä valintoja ja pysytellä tiukasti yhdessä värissä. Paitsi jos sattuu löytämään jo valmiiksi sateenkaarivärisiä. Se menee jotenkin näin: ”Kenen joukoissa seisot, kenen ilmapalloa kannat?”

Eri väreihin liittyy myös erilaisia lauluja. Minulta menee jo tosi yli hilseen, miten laulut muka voivat olla jonkun värisiä. Mutta ihmiset näköjään näkevät värejä myös korvillaan. Yleensä kuitenkin punaisten laulujen tahdissa on helpompi marssia. Marssiminenhan on tarmokasta käyntiä ilman että tahti sekoaa töltiksi. Sitä hevosilta toivotaan. Siitä huolimatta niistä ei ole tullut mitään hevosmaailman hittejä. Luultavasti koska niissä on myös aika vaikeita asioita kuten kapitalismi ja proletaari ja vallankumous. En tiedä, mitä ne ovat.

Suosikkilauluni on se, joka alkaa ”Eespäin, eespäin”. Se sopii minulle hyvin, koska menen luonnostani rivakasti eespäin. Lisäksi se on helppo ymmärtää. Se kertoo maastoratsastuslenkistä. Laulu on vähän hassu, koska siinä ollaan jostain syystä liikkeellä yöllä ja odotetaan aamua. Se on myös aika surullinen. Osa hevosista on niin väsyneitä, että he ovat uupuneet tielle. Minulle ei ole koskaan käynyt niin kurjasti. Ilmeisesti myös gepardileijonat ovat hyökänneet, ja osa laumasta on jo kaatunut taistoissa. Parempi olla varuillaan maastossa, ettei pääse käymään noin ikävästi! Alun jännityksestä huolimatta laulun loppu on kuitenkin onnellinen: Lopuksi päästään tielle, jolla ruusutkin kukkivat. Kuulostaapa herkulliselta!

Edellä esitetyt vappujuhlinnat eivät tänä vuonna koskettaneet nuorempaa tätiä. Hän sai kerrankin hyvällä omatunnolla olla suunnittelematta vapuksi yhtään mitään. Pääasia on päivystää minun varsomistilannettani. Eilen tissit olivat kuitenkin taas kutistuneet. Oli niin kylmä ilma, että ajattelin odotella rauhassa. Olin myös viime päiviä virkeämpi ja halusin vähän juosta. Tein jopa pienen vappuiloittelun loikkimalla muutaman pukkilaukkapompun. Mahakin pysyi mukana. Katsotaan varsomista uudestaan loppuviikosta.

Hauskaa vappua lukijoille!

Ensimmäinen pulla uunista ulos

Tänään täysihoitola muuttui virallisesti synnytysosastoksi, kun naapurihuoneiston pieni punainen tamma varsoi.

Kun minun tätini tulivat tallille, pihalla yksi täti sanoi heille naapuritamman varsovan juuri. Sen tähden tädit eivät tulleet heti minun luokseni, vaan kuluttivat aikaa muuten. Nuorempi täti ehti pestä puolet satulasta, kun jo ilmoitettiin varsan olevan maailmassa. Kun tädit ehtivät sisälle talliin, varsa oli jo kerran käynyt tissillä ja otti horjuvia askeleita. Sillä välin kun kävin ulkoiluttamassa mahaani ja nuorempaa tätiä, varsa oli oppinut kävelemään sujuvasti ja yritti jo juosta. Huimaa kehitystä. Tässä sitä taas nähdään hevosten ylivertaisuus ihmisiin verrattuna.

Olin jälleen vähän silmät pyöreinä varsasta. Tosin en ole vielä nähnyt häntä, koska huoneistojemme välillä on umpinainen seinä. Mutta haistoin ja kuulin. Tädit kertoivat hänen olevan ihan pikimusta orivarsa. Olen naapurikarsinan suuntaan tarkkaavainen ja mietteliäs.

Täysihoitolan emäntä oli jo nähnyt unta, että pieni punainen tamma ja minä varsoimme samana yönä. Todellisuudessa se ei ole kovin todennäköistä. Parin viime päivän aikana utare on alkanut täyttyä. Sen perusteella näyttää siltä, että varson noin viikon päästä. Myös takapuolen lihakset ovat alkaneet löystyä, mikä on yksi lähestyvän varsomisen merkki. Lautaset näyttävät nyt aika luisevilta ja häntä on jäänyt törrölleen. Mutta tämä on kyllä vähän sama kuin vapun sääennusteet. Välillä on luvassa sadetta, välillä hellettä.

Usein tammat saattavat ajoittaa varsomisensa lähelle toisiaan. Koska olen kuitenkin ensikertalainen (ja muutenkin aika kujalla), en ehkä ryhdy kiirehtimään jo syntyneen varsan takia. Olen yhtäkkiä muutenkin lakannut kiirehtimästä. Tätejä taluttaessakin saatan jäädä seisoskelemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa enkä yhtään kuovi ja kaavi ja polje jaloilla tai muutenkaan menetä hermojani paikallaan olemisen takia. Tämä on kai sitä downshiftausta.

Täysihoitolan emännän unessa naapurivarsa oli muuten musta tamma ja minun varsani liinakko ori. Mahtaakohan minulle tullakin nyt liinakko tamma, kun kerran naapuriin tuli musta ori.

Jännittää.

Västäräkistä vähäsen

Töyhtöhyyppä - Vanellus vanellus

Nuorempi täti näki tänään tämän kevään ensimmäisen västäräkin. Minä olen nähnyt töyhtöhyyppiä pellolla jo pari viikkoa. Minähän olen aika kiinnostunut linnuista. Edellisen täysihoitolan emäntä näki minut kerran tarhassa katselemassa kurkiauraa. Olin tähystellyt sitä kaula pitkänä, vaikka muut tammat keskittyivät syömiseen. Kurkiaura on muuten helppo huomata ja tunnistaa, koska kurjet huutavat lentäessään omaa nimeään – tosin italiaksi tai latinaksi: Gruu-gruus-gruuuus. Ei uskoisi, että ovat niin kielitaitoista sakkia. Toisaalta muuttomatkoilla tietysti oppii kieliä ihan luonnostaan.

Viime keväänä ilmoitin nuoremmalle tädille pääskysten saapuneen. Olin silloin väliaikaisesti vieraalla tallilla treenattavana ja vein tädin kävelylle. Jouduin vieraan paikan takia olemaan aika tarkkana, koska en vielä ollut ihan varma, pesikö sillä seudulla gepardileijonia. Täti alkoi kuitenkin ihmetellä, miksi tuijotin taivaalle. Sitten hänkin lopulta hoksasi, että pääskysethän siellä lensivät ympäriympäriympäri. Onneksi ihmisillä on hevosia apunaan luonnon havainnoinnissa.

Taraxacum officinale
(Köhler 1887)

Lintubongausta enemmän olen kuitenkin keskittynyt ruohobongaukseen, mutta tulokset tältä keväältä ovat edelleen heikkoja. Eilen sain maistaa muutaman vihreän lehden kentän vierestä. En millään malta odottaa ruohoa, voikukkia ja puiden lehtiä!

Olen opettanut nuoremman tädinkin havainnoimaan tarkasti ympäristöstä kaiken ravinnoksi kelpaavan. (Tosin vanhempi täti oli tehnyt asiassa melko hyvän pohjatyön jo ennen minua, eikä minun tarvinnut kuin hiukan hienosäätää.) Siksi hän huomaa nykyisin yhtä ja toista mielenkiintoista yhdentekevissä pusikoissa. Esimerkiksi takapihansa kaupunkipöpeliköstä täti on adoptoinut raparperikasvuston ja karviaismarjapensaan. Tänään hän kävi katsomassa, mitä niille kuuluu. Muutama punainen nykerö pilkotti jo maasta, ja karviainenkin oli silmuilla. Siitä hyvästä hän tunsi suurta ylpeyttä itsestään sissiviljelijänä, vaikkei todellisuudessa ole laittanut tikkua ristiin niiden kasvatuksessa vaan ainoastaan korjannut satoa.

Minun kevätvalmisteluni ovat siinä vaiheessa, että hokit otettiin eilen pois. Tässä vaiheessa tiineyttä ei enää kannata käyttää piikkikorkoja. Tissien kasvuvaiheesta päätellen varsa pysyttelee mahassa varmaankin vielä pari viikkoa. Ensi viikolla jalkahoitajasetä tulee kuitenkin ottamaan kengät kokonaan pois, koska varsan kanssa on kuulemma turvallisempaa olla paljain varpain.

Kootut selitykset

320 vuorokauden maha

Tädit laskevat tiineysvuorokausia sormilla ja varpailla. Koska minulla on pelkät kaviot, en niin laskemisista ymmärrä. Tätien mukaan tämänpäiväinen luku on 321. Se tarkoittaa, että tämän jälkeen syntyvä varsa on normaaliaikainen. Vaikka odotus onkin tiivistä, saisi varsa mielellään vahvistua mahan suojissa vielä pari viikkoa. Ulkonakin on vielä niin kylmä eikä laidunelämästä voi kuin haaveilla.

Sitä paitsi tässä on vielä kesken sekin juttu, miten varsa edes on joutunut mahaan. Siitä olisi hyvä päästä kunnolla perille ennen kuin hän ehtii ulos.

Minusta loogisin selitys mahassa olevalle varsalle on ollut syöminen. Tavallisestihan kaikki asiat joutuvat mahaan syömällä. Jos esimerkiksi syö hyvää heinää, mahaan tulee mukava olo. Jos taas syö valtavan paljon tuoretta ruohoa, tulee vähän löysä kakka. Hiekasta tulee ähky, ja liian vähästä heinästä mahahaava. Nämä ovat helppoja, vaikka minulla ei onneksi olekaan kokemusta noista kahdesta viimeisestä. Mutta entäs varsa?

Kalevalassa kerrotaan, että yksi tyttö söi puolukan ja sai vatsaansa vauvan. Sen tähden minullakin oli vahva epäilys puolukoista, koska opin syömään niitä viime syksynä. Ensin söin yhden kerrallaan tätien kädestä, sitten kourallisen ruokakupista ja lopulta yritin hakea niitä ihan itse varvikosta. Ja tässä ollaan. Mutta kun kerroin tämän muille tammoille, he puhkesivat hirnunauruun. Kukaan muu ei to-del-la-kaan ole syönyt puolukoita, koska hevoset yleensä eivät syö, ja heillekin on silti tulossa varsoja. Noh, puolukat olivat ihan hyviä joka tapauksessa. Ja nähtävästi niitä voi syödä jatkossa turvallisesti, vaikkei haluaisikaan lisää varsoja.

Intiimit ruumiinosat

Muut tammat ovat olleet sitä mieltä, että lemmenloma liittyy tähän kiinteästi. Ehkä tuijotin unelmaoria niin tiiviisti, että hänen kuvansa imeytyi verkkokalvojeni kautta mahaan ja alkoi kasvaa. Tai ehkä hänen hörinänsä meni korvani kautta vatsaan. Mistä niistä tietää. Kaikilla muilla tammoilla ei kuitenkaan ole ollut yhtä romanttista lomakohdetta kuin minulla. He eivät ole välttämättä nähneet mitään unelmaoreja ollenkaan. Siksi he väittävät, että ratkaiseva tekijä on ollut lomakohteen terveyspalvelut. Että hoitohenkilökunta laittoi back there jotain varsan siemeniä. Tämä on kyllä ufoin selitys ikinä. Melkein kuin salaliittoteoria. Kaipa se on kuitenkin pakko uskoa, kun muilla on varsoja ollut ennenkin.

Tämän tiedon jälkeen minua on alkanut vähän jännittää, onkohan varsa mikään oikea varsa ollenkaan. Entäs jos se onkin puoliksi ihminen? Mitä jos sillä ei ole kunnon etujalkoja? Eikä ollenkaan häntää? Muut tammat ovat lohdutelleet, että ihmisillä on nykyään sormensa pelissä melkein kaikissa varsoissa eivätkä varsat silti ala muistuttaa ihmisiä. Huh! Onneksi luonto on viisas.

"Eihän tuolla ole edes kunnon etujalkoja!"

"Entäs jos varsasta tulee tuollainen?"

Äitiyspakkaus

Nuorempi täti on kertonut, että vakavasti otettavissa hevosblogeissa kuuluu olla varustepostaus. Varsajutun takia varusteasioita on tarvinnut miettiä tavallista enemmän, joten minäkin teen nyt sellaisen.

Varustepostauksissa tyylitietoiset hevoset ja heidän huoltojoukkonsa esittelevät satulahuopia, blingbling-otsapantoja ja muita hienouksia, joita heillä on tai joita he haluaisivat. Minun tätini ovat sen verran kulutuskriittisiä (eli vanhanaikaisesti ilmaistuna nuukia), että ostelevat minulle aika vähän mitään turhanaikaista.

Ylivoimaisesti turhin tavarani on espanjalaiset hiuslisäkesuitset. Nuorempi täti halusi ne alunperin koristeeksi seinälleen, ja minustakin se olisivat sopivat siihen tarkoitukseen. Sen sijaan minut on muutaman kerran laitettu keekoilemaan ne päässä. Taivas miten noloa! Olen sentään maanläheinen ja maatiaisrotuinen enkä mikään etelän kekkeruusi. Lisäksi nuorempi täti on luvannut laittaa minulle timanttitiaran, jos kvaalaan SM-kisoihin. Tosin lupauksen jälkeen kvaalirajoja on kiristetty, joten siitä ei taida olla mitään huolta. Ja lieventävänä asianhaarana hänen valitsemansa tiara on sentään edes suomalainen avainlipputuote.

Normaalisti minulla on käytössä kaksi eri kantotelinettä eli satulaa tätejä varten. Yksi on kiemuraratsastukseen, toinen vauhdikasta laukkaamista ja esteiden hyppäämistä varten. Kiemurasatulan vyö alkoi kuitenkin käydä ahtaaksi jo syksyllä. Sen tähden minulle tilattiin äitiyspakkaus. Se oli kyllä tosi nuiva äitiyspakkaus. Pakkauksessa oli pelkkä vyö. Eikä mitään ruokaa! Voiko tästä tehdä kantelun peruspalveluministerille?

Vyö on nahkainen ja muotoiltu tukemaan vartalon kaaria. Sen avulla kiemurasatula mahtui päälle vielä pari kuukautta pidempään. Mutta tammikuussa alkoi taas puristaa ja satulakin rupesi luisumaan. Pelkäsin sekä kantotelineen että tädin putoavan selästä ja jouduin juoksemaan tosi kovaa, että pysyin alla. Sen jälkeen käytettiin pelkkää vauhtisatulaa, vaikka esteitä ei näkynyt missään. Koska tädit eivät enää viikkoon ole kiivenneet selkääni, ei kantotelinettäkään ole tarvinnut asentaa.

Tänään vanhempi täti oli käynyt shoppailemassa varsatarvikkeen. Hevosvarsat poikkeavat ihmisvarsoista myös siinä, että hevosvarsat eivät tarvitse vaippoja, pinnasänkyjä, potkupukuja tai muita vermeitä. Varsa ei aluksi tarvitse kuin riimun. Ja nyt hänellä on ihan oma. Se on vaaleanvihreä, joten se sopii sukupuolisensitiivisesti sekä tammalle että orille. Nyt vain odotetaan, että hän tulisi ulos ja riimu saataisiin laittaa päähän.

Ura ja perhe

Kysymys, pitäisikö tätien keskittyä työntekoon vai ihmisvarsojen hoitamiseen, aiheuttaa aina ja takuuvarmasti kiivasta keskustelua. Jopa riitelyä. Muuten niin rauhalliset tädit yltyvät melkein toistensa kimppuun. Se täytyy johtua ihmisten tahdosta riippumattomista vaistotoiminnoista. Wikipediassa selitetään näin: ”Vaistotoiminnon laukaisevaa ulkoista tekijää kutsutaan avainärsykkeeksi. Avainärsyke saa avaimen lailla auki aivojen synnynnäisen laukaisukoneiston. Usein avainärsyke on jokin ääni, liike, värikuvio tai niiden yhdistelmä.” 

Kokeilkaapas muodostaa äänne-elimillänne esimerkiksi subjektiivinen päivähoito-oikeus tai kotihoidontuen leikkaus. Silloin näette, miten avainärsyke toimii. Zum! Ainakin joidenkin tätien raivokeskus laukeaa hallitsemattomasti, ja he alkavat päästellä taisteluääniä. Tavallisia ovat lapsen etu, naisten oikeus ja niinmutkumähaluun. Ääritilanteessa heiltä saattaa päästä jopa moniosainen naisvaltaisten alojen epätasa-arvoiset työnantajamaksut.

Timmivatsaisena 240 tiineysvuorokaudella

Siinä on hevosen ihan turha mennä väliin ja yrittää sanoa, että asia ei ole suuntaan eikä toiseen noin mustavalkoinen. Meille hevosillehan asia on ihan päivänselvä. Jos meillä sattuu olemaan varsa, voi varsa tulla mukaan töihin. Tai varsa voi jäädä kotiin, jos jaksaa olla töiden ajan ilman tissiä. Tai voimme itsekin jäädä kotiin. Kokeneemmat tammat ovat tosin kertoneet, että varsasta erossa ollessa tissejä alkaa pakottaa, joten on kiva päästä takaisin varsan luo. Emme kuitenkaan tunne tekevämme vääriä asioita, saati sitten syyllistä toisia tammoja heidän tekemisistään.

Minun ymmärrykseni mukaan ihmisten pähkäily johtuu siitä, että ihmisvarsat ovat niin paljon avuttomampia kuin hevosvarsat. Olen tavannut kaksi ihan pientä ihmisvarsaa eli vauvaa enkä edes meinannut tunnistaa niitä ihmisiksi. Ihmisenpoikaset eivät osanneet edes kävellä. Voitteko uskoa? Vauvoja kuljetettiin vaunussa ja kaukalossa, joita luulin jonkinlaisiksi heinäkottikärryiksi tai kauraämpäreiksi. Tungin pääni niihin ja olin tosi yllättynyt, että niistä löytyikin ruoan sijasta pienet silmät ja vielä pienemmät kädet. Vauvatkin olivat aika hämmästyneitä, kun heidän syliinsä tupsahti heitä itseään monta kertaa isompi pää. Onneksi vauvat eivät sentään alkaneet päästellä varoitusääniä.

Jalka nousi kepeästi vielä 270 vuorokaudellakin

Meillä hevosillakin on kuitenkin omat haasteemme uran ja perheen yhdistämisessä. Ne koskevat enemmän tammoja kuin oreja. Kuulemma ihmisillä on sama juttu, ja tätejä syrjitään tässä asiassa enemmän kuin setiä. Villihevoslaumassa orit osallistuvat varsojen hoitoon jonkin verran, mutta kesyhevostammat joutuvat melkein aina selviytymään yhäreinä eli yksinhuoltajina. Siksi orit voivat saada sekä kilpailu-uran että sen ohella tuhansiakin jälkeläisiä, kun taas tammat eivät kunnon kilpauran sivussa useinkaan saa kuin korkeintaan muutaman jälkeläisen. Tämä koskee erityisesti ratsuhevosia, jotka voivat kilpailla vaikka liki kaksikymppisiksi.

Tähän asti olen onnistunut uran ja perheen - joka siis toistaiseksi on pelkkä maha - yhdistämisessä oikein hyvin. Nuorempi täti on ottanut ohjenuorakseen itäsaksalaisen hevoskirjan ohjeen :

"Tamman pitäisi antaa jatkaa tavallista työtään tiineysaikanaankin."

(Tylinek, Samková & Flade: Suuri hevoskirja, 1984. Gummerus)

Minulla on siis ollut oikeus työntekoon tiineenäkin. Ainoastaan kaikkein raskaimmat treenit jätettiin pois ohjelmasta tammikuulla, koska minun oli hiukan hankala kulkea enää kovin lyhyessä muodossa. Kokeilkaa itse vetää napa sisään viimeisellä raskauskolmanneksella! Mahaa oli hitsin vaikea saada kurttuun ja alkoi vähän ärsyttää ja tuli kamala pissahätäkin. Muuten sain kuljettaa tätejä ihan tavalliseen tapaan helmikuun loppuun asti. Olin ihan yhtä reipas ja hieno kuin muutenkin. Koska olin niin timmi, nuorempaa tätiä alkoi jo melkein huolestuttaa, että olen joku supermarjo. Ai kamala!

Maaliskuun aikana aloin hiukan löysätä tahtia. (Siitä olenkin jo kertonut Maha vie -postauksessa.) Ihan viimeisen parin viikon aikana varsa ja maha ovat ottaneet hurjan kasvupyrähdyksen, joten olo on alkanut tuntua aika raskaalta. Viime päivinä en oikein ole jaksanut juosta edes hölkkää. (Paitsi jos maneesin katolla on rymistellyt gepardileijona. Ihmisten mukaan se oli putoavaa lunta. Pah!) Olen siis vienyt tätejä pelkille kävelytalutuksille. Kaikkein eniten odotan, että voisin viedä heidät ulos syömään tuoretta ruohoa!

306 vuorokautta ja aika höllätä

Veikkauksia

Ihmisten mukaan laskettu aika on 9.5. Saa nähdä, pitävätkö heidän laskunsa yhtään paikkansa. Yleensähän ihmisten monimutkaiset laskutoimitukset eivät näissäkään asioissa osu kohdalleen yhtä tarkasti kuin tammat itse. Tätieni mielestä olen monissa asioissa sen verran hätäinen, että saatan putkauttaa varsankin hiukan etuajassa.

Tamma vasemmalla...

Hevosilla on usein niin, että tammavarsat syntyvät vähän etuajassa ja orivarsat taas myöhässä. Sukupuolta ennustetaan muutenkin monin tavoin. Esimerkiksi, että tammamaha on vasemmalla kyljellä ja orimaha oikealla. Minun mahani oli aluksi vasemmalla, mutta nyt enemmän oikealla. Onkohan siellä tapahtunut joku sukupuolenvaihdos?

Toinen jännittävä asia on, minkä värinen varsa on. Koska minä olen vaalea ja unelmaorini on tumma, varsasta voi tulla kumpi tahansa. On myös pieni mahdollisuus, että siitä tulee musta. Ja onkohan sillä merkkejä? Nuorempi täti näki jo kerran varsaunta. Siinä minä olin kesken taluttamisen heittäytynyt nurmikolle makaamaan ja alkanut varsoa. Täti heräsi ennen kuin ehti kunnolla nähdä varsaa, mutta univarsa oli ehkä musta ja sillä oli valkoista kuonolla.

Tätieni ihmistutut kyselevät, mitä varsalla aiotaan tehdä. Miten niin tehdä? Mitä ihmisvauvoillakaan tehdään? Niitä ihaillaan ja ihmetellään ja hoidetaan niin kuin parhaiten taidetaan. Eikös se ole ihan hyvä suunnitelma varsankin suhteen?

...vai ori oikealla?

Tietysti jotkut ihmiset alkavat tehdä vauvasta heti pienestä pitäen NHL-tähteä tai Idols-voittajaa. Ja joistain varsoistakin aletaan tehdä ravihevosta tai esteratojen tähteä. Mutta minulla ei ole suunnitelmia varsan tulevaisuuden suhteen. Enhän minä muutenkaan ikinä ajattele seuraavaa ruoka-aikaa kaukaisempia asioita. Varsa saa ihan vapaasti toteuttaa taipumuksiaan ja tehdä sitä, missä on hyvä. Tällä hetkellä hän vaikuttaa ainakin hyvin vilkkaalta ja potkii poikkeuksellisen hurjasti, joten ehkäpä hänestä tulee karatetähti.

Minä ja tädit emme vielä tiedä, saako varsa pitää samat tädit kuin minä vai etsitäänkö hänelle omia ihmisiä. Tädit haaveilevat, että varsa saisi pitää heidät. Se kuulemma riippuu paljon olosuhteista ja rahasta. En ihan ymmärrä, miten raha tähän liittyy. Sitä ehkä tarvitaan varsojen lisäravinteeksi. Minusta on kuitenkin mukavaa, että tädeillä on haaveita ja toiveita, koska silloin he ovat hyvällä tuulella ja antavat helpommin nameja.

Karvatiedotuksia

Kevät on tänä vuonna jonkin verran myöhässä. Terminen kevät ei ole vieläkään alkanut, sillä öisin on vieläkin napakka pakkanen. Silti kevättä on jo ilmassa. Nuorempi täti on kuullut lokkien kirkuvan ja nähnyt ikkunalasien välissä pörräävän kärpäsen. Minä taas olen nähnyt tarhan vieressä esimerkiksi vihertinttejä. Yritin nuoremmalta tädiltä kysellä, olivatko ne vihervarpusia vai -peippoja, mutta hänellä ei ollut mitään käryä. Joudun kai itse selvittämään senkin.

Ilman lisäksi kevättä saa helposti keuhkoputkiinsa, jos minua tai muita hevosia harjatessa hengittää varomattomasti sisäänpäin. Karvaa irtoaa nyt tosi paljon. Talvikarvan toppavaatekerros on jo lähtenyt. Koska fleeceväliasu on vielä jäljellä, tulee tilanne jatkumaan nykyisellään vielä muutaman viikon. Mutta korvat ovat jo melkein kesäkorvat!

Karvaa on kuulemma paljon myös tätien kotona. Totta puhuen varsinkaan nuorempi täti ole mikään innokas siivooja. Hänestä oivallinen sitaatti onkin:

"The way to avoid housework is to live outside." 

Eli suunnilleen, että paras tapa välttää kotityöt on pysyä poissa kotoa. Lausahdus on peräisin Sandra Blacksmithiltä, joka oli villin lännen cowgirl reilut sata vuotta sitten. Näppärä ratkaisu karvaongelmaan.

Päiväsaikaan on niin lämmin, että aurinkoisiin paikkoihin sulaa vesilammikoita. Olen käynyt tutkimassa niitä. Ne ovat kuitenkin vielä pohjasta jäässä, joten niissä ei pääse vielä kunnolla räiskyttelemään. Kokonaan sulissa lammikoissa on hauska käydä kuopimassa ja sekoittaa vettä ja pohjamutaa turvalla. Esimerkiksi kuraisella kentällä kastuminen ja roiskiminen on minusta tosi yök, mutta kevätpluttaaminen on asia erikseen. Siinä on juhlan tuntua. Sitä hupia pitää vielä hetki odottaa. Samoin tuoretta ruokaa. Kävin jo tsekkaamassa yhden aurinkoisen paikan, muttei siinäkään vielä versonut mitään. Pöh.

Mallinnos 300 vuorokauden sikiöstä. Lähde: plasticreality.nl

Tiineysvuorokausia tulee tiistaina 300 täyteen, eli mahatyyppikin on jo kasvattanut itselleen karvan. Se alkaa myös olla jo melko lailla oikean varsan kokoinen, mutta kerää tästä eteenpäin vielä lisää painoa. Utare alkaa kasvaa kahdesta kuuteen viikkoa ennen varsomista, joten tädit ja täysihoitolan emäntä kurkkivat jatkuvasti tissejäni. Ne ovat ihan aavistuksen kasvaneet. Heidän mukaansa naapurikarsinan tammalla on kuitenkin isommat bosat. Onko tuollainen vertailu nyt ihan poliittisesti korrektia ja asiallista? Kysynpähän vain, vaikka muuten suhtaudunkin kurkisteluun melko tyynesti.

Tammojen juttuja

Olen nyt asunut viikon uudessa täysihoitohuoneessani. Minulle on alkanut selvitä, että muuttoon liittyy joku erityinen tammajuttu. Edellisellä käytävällä kaikki muut asukkaat olivat ruunia, mutta nyt olen naistenosastolla. Se on oikeastaan ihan mukavaa. Kuten aikaisemmin kerroin, orit ja ruunat tuntuvat tällä hetkellä ihan tylsiltä. Juuri nyt minusta tuntuu, että tamma ilman oria ei ole yhtään niin kuin piha ilman sadettajaa vaan pikemminkin kuin kala ilman polkupyörää.

Naapurihuoneistoissa asuu minun tarhakaverini ja kaksi tarhanaapuria. Tarhakaveri on musta kaunis puoliveritamma. Mätsäämme hyvin yhteen, koska meillä on samanlaiset tähdet otsalla ja välillä myös samanlaiset loimet eli mekot. Toiset kaksi ovat suomenhevosia, ja hekin ovat mukavia.

Tyttöjen kesken olemme jutelleet maha-asioistamme. Tarhakaverilla ja pienemmällä suomenhevostammalla on ihan samoja tuntemuksia kuin minulla. Mikä sattuma! Lisäksi heillä ja sillä toisellakin suokkitammalla on muutenkin enemmän kokemusta näistä asioista, koska kaikilla on ollut samoja vatsavaivoja aikaisemminkin.

He ovat kertoneet minulle, ettei kyseessä olekaan mikään outo sairaus. Olen helpottunut. Loppujen lopuksi tässä kuulemma käy niin, että vatsaa alkaa ensin vääntää oikein tosi paljon ja sitten se mahatyyppi putkahtaa ulos. Ja kaikkein ihmeellisintä on se, että mahatyyppi onkin siis ihka oikea varsa eli pieni hevonen! Kuulostaa aika uskomattomalta, mutta ehkä se on mahdollista.

Oikeastaan olen edellisessä täysihoitolassa nähnytkin, kun silloinen tarhakaverini varsoi. Se tapahtui iltapäivällä ulkona, vaikka kaveri otettiin sitä varten aina öiksi sisälle. Yleensä varsat syntyvät yöllä, mutta aika usein myös silloin, kun ihmiset sitä vähiten odottavat. Nuorempi täti sattui tulemaan tallille, kun varsa oli noin tunnin ikäinen. En uskaltanut mennä kovin lähelle varsaa, mutta vilkuilin sitä tosi hämmästyneenä.

Nuorempi täti sanoo, ettei ole koskaan nähnyt minua tai ketään muutakaan hevosta yhtä hölmistyneen näköisenä. Leukani oli kuulemma loksahtanut auki melkein polviin saakka ja pääni päällä oli ajatuskupla: ”Voiko noinkin käydä???” Kun sen jälkeen kävin kakalla karsinassa, minun piti varmuuden vuoksi kääntyä tarkistamaan, ettei sieltäkin vain tullut varsaa. En silloin tuntenut olevani yhtään valmis äidiksi. Täti kyllä selitti, ettei se ihan niin yllättäen tapahdu ja että muutenkin varsa ja kakka ovat eri paikoissa back there. Mistä sen niin varmaksi tietää. Nyt joudun entistä suuremmalla syyllä jännittämään, mitä tulee ja milloin tulee. Rankka kevät tiedossa.

Vieläkään en oikein ymmärrä, miten varsa on joutunut mahaan. Täytyy kysellä muilta tammoilta ja pohtia tätä myöhemmin lisää.

Maha vie

Tämä viikonloppu olikin erikoinen. Minä nimittäin muutin täysihoitolassani toiseen rakennukseen ja uuteen huoneistoon.

Eilen nuorempi täti tuli tallille muttei tullutkaan heti hakemaan minua tarhasta, vaikka olin portilla vastassa. Täti antoi vain palan leipää ja meni yksin talliin. Sen jälkeen täti käveli pihalla edestakaisin ja kantoi minun tavaroitani. Kävin moneen kertaan portilla ihmettelemässä, miksei täti tuo niitä suitsia minulle päähän vaan vie ne sinne toiseen talliin. Se oli tosi outoa. (Vaikka olenhan minä tähän ikään oppinut, että ihmisiä saattaa joskus olla vaikea saada kiinni. Silloin kannattaa vain rauhallisesti odottaa, että he lopulta itse tulevat luokse.)

Lopulta täti kuitenkin tuli hakemaan minut ja ajattelin viedä hänet talliin. Mutta täti sanoi, että nyt mennään eri talliin. Samapa tuo. Siellä olikin tosi iso huoneisto ja kasa heinää odottamassa, joten ei paha. Lisäksi siellä oli sellainen vaaleanpunainen suolakivi. Se oli maukkainta suolaa ikinä. Luksussuolan saaminen liittyy jotenkin mahaani, koska ansaitsen nyt kuulemma hiukan tavallista enemmän hemmottelua.

Tänään olin jo ihan kotiutunut uuteen huoneistoon ja osasin viedä nuoremman tädin tarhasta ihan itse oikeaan suuntaan. Muuten kaikki sujui viikonloppuna tavallisesti. Kuljetin nuorempaa tätiä kentällä käynnissä ja ravissa. Olisin mielelläni laukannutkin, mutta täti ei antanut.

Outo juttu kyllä on, etten jaksa juosta yhtään niin pitkään kuin ennen. Muutaman kierroksen jälkeen olen ihan huhhuhhuh. Sitten siirryn itse käyntiin ja pärskin ja venyttelen, eikä täti yhtään pyydä jatkamaan vaan taputtelee ja kehuu vain. Lisäksi tuntuu siltä, että juostessa maha on alkanut viedä minua kaarteissa ihan eri suuntaan kuin tavallisesti. Siihenkin täti sanoo, että ei ole pakko jos ei halua eikä yhtään yritä saada minua taipumaan. Merkillistä.

Kevään merkkejä

Ihmisten mukaan kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee yli nollan celsiusasteen. Ihmisten käsityskyky on sen verran hevosia huonompi, että he tarvitsevat avukseen kaikenlaisia mittausvälineitä. Heillä täytyy olla tosi hankalaa, jos eivät itse tiedä niinkin yksinkertaisia asioita kuin mikä vuodenaika on menossa. Huh.

Etelä-Suomessa keskilämpötila nousee plussan puolelle yleensä maaliskuun loppupuolella. Meillä hevosilla kevät on siinä vaiheessa jo pitkällä. Me tiedämme kevään alkavan heti, kun päivä alkaa talvipäivänseisauksen jälkeen pidentyä. Silloin meille alkaa kasvaa uusi kesäkarva talvikarvan juureen, ja vanha talvikarva alkaa pikkuhiljaa irrota. Tänä talvena ensimmäiset karvat irtosivat minusta tapaninpäivänä. Nuorempi täti hämmästeli, miten minun sisäinen kelloni voi olla niin tarkka, että huomaan muutaman minuutin eron valoisuudessa. Mitä ihmettelemistä siinä muka on? Olen joutunut virittämään sisäisen kelloni äärimmilleen, että tiedän olla ruoka-aikaan skarppina.

Muutenkin tiedän vuodenajan täsmällisesti sen mukaan, mitä minun tekee mieleni syödä. Talven selkä on taittunut, kun koivuissa ja pajuissa alkaa mahla virrata ja oksat tuoksuvat nenääni tosi houkuttelevilta. Kun kevät ehtii pidemmälle, etsin lumen alta ensimmäiset ruohonkorret. Kevät on parhaimmillaan voikukka-aikaan. Kun herkuttelen horsman versoilla, pihlajanlehdillä ja mustikanvarvuilla, alkaa olla jo kesä. Keskikesän parasta sesonkiruokaa on apila ja hiirenvirna. Pujot ja ohdakkeet kuuluvat syyskesään, ja ihan kokonaan syksyllä saatan maistella myös kellastuneita saniaisia ja pudonneita vaahteranlehtiä. Ensimmäisten lumisateiden aikaan tiedän, että talvi on alkanut ja että ravintoa ei ehkä löydy kuukausimääriin. Siinä tuleekin kova hätä syödä kaikki, mikä pilkottaa lumesta, esimerkiksi kuivuneet mesiangervot ja siankärsämöt.

(Olen muuten opettanut nuoremmalle tädillekin tätä intuitiivista syömistä. Voi olla, että hän vielä oppii tunnistamaan vuodenajat muutenkin kuin mittareista tai kalentereista. Nykyään täti osaa jo lupaavasti laskea kevään alkamisen siitä, kun hänen ensimmäisen kerran tekee mieli syödä lehtisalaattia tai muuta tuoretta lehtivihreää. Usein se tapahtuu jo vuodenvaihteessa, mutta tänä vuonna kevättunne antoi odottaa itseään helmikuulle. Syksy taas alkaa punajuurista.)

Nyt kevät on jo niin pitkällä, että linnut laulavat ja tikka pärisyttää. Varikset puuhailevat vilkkaasti, ja nuorempi täti on kuullut mustarastaankin laulavan kaupungissa. Minulta karva irtoaa tuppoina ja aurinkoisella ilmalla saan tarhailla alasti.

Monena keväänä olen muuttunut näihin aikoihin tosi villiksi ja ihan melkein lohikäärmeeksi. Olen silloin ajatellut ihan pelkästään ihania oreja. Arvatkaa hei, onko ollut tosi ärsyttävää seisoa karsinassa harjattavana! Vatsaakin on ikävästi kipristellyt. Olen sen ilmoittanut tädeillekin hyvin selvästi. Tämä kevät tuntuu kuitenkin erilaiselta. Orijutut ovat ihan blaaaah. Vatsanväänteitäkään ei kovasti ole, ei tavallisia keväisiä eikä enää niitä tänä talvena olleita oudompiakaan. Tätien mukaan se mahatyyppi ei enää mahdu liikkumaan niin paljon kuin ennen. Se ilmeisesti jatkaa riehumista vasta, kun pääsee ulos. Siihen ei todennäköisesti kulu enää kahtakaan kuukautta, whaaat?