keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kiiruhda hitaasti

En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut mitään valmennusprojekteistani. Minulla on nykyisin aika paljon valmennettavaa, koska olen ahkerasti treenannut sekä nuorempaa tätiä kiemuraratsastuksessa että estekuskia hyppäämisessä. Myös vanhempi täti on päässyt kevyempään treeniin aina välillä. Näin monen tädin valmentaminen on aika rankkaa hommaa, mutta sitä tärkeämpi on välillä miettiä tuloksia ja tavoitteita. Eli nyt saatte pienen valmennuskatsauksen.

Keskiraviharjoittelua
Estekuskin valmentamista olen jatkanut suunnilleen kerran viikossa ja edistynyt siinä mukavasti. Hän on tottunut vauhtiini ja lennokkaisiin hyppyihini, ja toisaalta olen itsekin löytänyt hieman malttia. Ainakin välillä. Pakko myöntää, että hyppääminen sujuu loppujen lopuksi paljon paremmin kun ei ryntäile. Ja vaikka kuulostaakin uskomattomalta, niin toisinaan ihmisilläkin saattaa olla hyviä ideoita esteiden lähestymiseen, eli kannattaa joskus kuunnella kuskiakin.

Muiden hevosten kanssa hyppääminen kiihdyttää minua edelleen niin paljon, että olemme enimmäkseen hypänneet keskenämme. Nuorempi täti on löytänyt itsestään uuden puolen leikkiessään ratamestaria. Hän harppoo ympäri kenttää, laskee välimatkoja ja miettii laukka-askelten määriä. Hänen ilmeestään näkee, että se on hänelle hyvin korkeatasoista matematiikkaa. Minulle se ei onneksi ole vaikeaa ollenkaan. Senkun laukkaan menemään. Askel, askel, hyppy! Kuka näitä laskee?? Tädin mielikuvitus on kuitenkin esteharjoitusten suhteen sen verran rajallinen, että olen pikkuhiljaa päässyt estekuskin kanssa myös oikeille valmennustunneille. Siellä meno on kiihtynyt välillä hurjaksi, mutta hyvinä hetkinä olemme saaneet oikein hyviä ratasuorituksia ja päässeet hyppäämään hiukan isompiakin esteitä.

Kiemuraratsastuksessa olemme nuoremman tädin kanssa päässeet harppauksen eteenpäin. Tavoitteenamme on minun viime kesän mammalomani jälkeen ollut päästä rantakuntoon täksi kesäksi. Se on ollut sopivan maltillinen tavoite. Hikeä on senkin eteen saanut silti vuodattaa – sekä täti että minä.

Rantakuntoinen ratsu

Nokka nousee, mutta liike on ylämäkeen. Hiiop!
Yleisesti ottaen valmennuksen tahti on sopiva, kun suoritustaso paranee mutta lihaksistoon ei tule pahoja jumeja. Liian nopeasti hankitut tulokset romuttuvat rasitusvammoihin ja niistä toipumiseen. Pikavoitot osoittautuvat siis pikavipeiksi korkeine korkoineen. Valmentamisessa onkin hurjan tärkeä muistaa sellaiset asiat kuin ”maltti on valttia” ja ”hitaasti hyvää tulee”, vaikka ne tuntuvatkin nykyisessä kvartaalitalousyhteiskunnassa vanhanaikaisilta neuvoilta. Pitkällä aikavalillä nopeimpiin tuloksiin pääsee lopulta hitaasti kiiruhtaen. Maksimisuoritustasolle pääseminen lasketaan suotuisissakin olosuhteissa ennemmin vuosissa kuin kuukausissa. Sama asia pätee muuten sekä ihmisten että hevosten valmennusfysiologiaan ja elämään kaikkineenkin. Muodissa olevat puolen vuoden superdieetit tuottavat harvoin kestäviä lopputuloksia.

Niinpä rauhallisesta treenaamisestamme huolimatta minä ja tätikin alamme olla paremmassa iskussa kuin ennen minun mammalomaani. Nuorempi täti on nykyisin kovin tyytyväinen minulta saamaansa kyytiin. Hänestä minä alan tuntua oikealta kouluhevoselta. Minusta taas hän itse alkaa parhaina hetkinään tuntua melkein oikealta ratsastajalta. Treenitauon aikana tädin keskivartalokorsetti oli päässyt pahasti löystymään, jolloin hän tietysti hölskyi ja heilui kyydissä. Keskity siinä sitten hallittuihin ristiaskeliin tai muihin vaativiin asioihin, kun toinen on selässä ihan vinksallaan. Ei pysty! Nyt täti on minun ahkeran treenaamiseni ansiosta saanut keskivartalonsa uudestaan hallintaan eikä enää häiritse minun hienoja muuvejani.

Tomera avotaivutus
Ja kieli keskellä suuta toiseenkin suuntaan
Tässä postauksessa olevia viime viikonlopun treenikuvia voi muuten verrata loppukesän lomaltapaluukuviin täällä. Aikamoinen muutos! Kun täti pysyy kuosissa, minäkin saan kaulani ja runkoni kannettua paljon paremmin ja jaksan rutistaa itseni lyhyempään muotoon. Lisäksi liikkeen suuntautuessa ylämäkeen askeleet pitenevät ja saavat ilmaa alleen.

Tämän huiman kehityksen takia nuorempi täti on myös innostunut ilmoittamaan meidät kilpailuun ensi lauantaina. Saa nähdä, onko häntä yhtä helppo kuljettaa kisaradalla kuin kotona vai muuttuuko hän jännityksestä pinkeäksi. Siitä lisää myöhemmin!

Kaikkein hienoimmassa lisäyksessä kamerakaan ei meinannut pysyä mukana
 

2 kommenttia:

  1. Voi Sävy kuinka hurjasti tykkäänkin tavastasi kertoa arjestasi! Odotan innolla aina seuraavaa tarinaa ja sen nerokkaita oivalluksia :) tsemppiä tätien kouluttamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hansu! Täti on myös seuraillut sinun blogiasi, jossa on kovin mukava asenne hevosteluun. Muun muassa suikkulaisten ominaislaadusta on postaus suunnitteilla meilläkin :)
      Kiitoksia tsempeistä! Niitä tarvitaan erityisesti huomenna kisoissa :)

      Poista