perjantai 26. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen pulla uunista ulos

Tänään täysihoitola muuttui virallisesti synnytysosastoksi, kun naapurihuoneiston pieni punainen tamma varsoi.
Kun minun tätini tulivat tallille, pihalla yksi täti sanoi heille naapuritamman varsovan juuri. Sen tähden tädit eivät tulleet heti minun luokseni, vaan kuluttivat aikaa muuten. Nuorempi täti ehti pestä puolet satulasta, kun jo ilmoitettiin varsan olevan maailmassa. Kun tädit ehtivät sisälle talliin, varsa oli jo kerran käynyt tissillä ja otti horjuvia askeleita. Sillä välin kun kävin ulkoiluttamassa mahaani ja nuorempaa tätiä, varsa oli oppinut kävelemään sujuvasti ja yritti jo juosta. Huimaa kehitystä. Tässä sitä taas nähdään hevosten ylivertaisuus ihmisiin verrattuna.
Olin jälleen vähän silmät pyöreinä varsasta. Tosin en ole vielä nähnyt häntä, koska huoneistojemme välillä on umpinainen seinä. Mutta haistoin ja kuulin. Tädit kertoivat hänen olevan ihan pikimusta orivarsa. Olen naapurikarsinan suuntaan tarkkaavainen ja mietteliäs.
Täysihoitolan emäntä oli jo nähnyt unta, että pieni punainen tamma ja minä varsoimme samana yönä. Todellisuudessa se ei ole kovin todennäköistä. Parin viime päivän aikana utare on alkanut täyttyä. Sen perusteella näyttää siltä, että varson noin viikon päästä. Myös takapuolen lihakset ovat alkaneet löystyä, mikä on yksi lähestyvän varsomisen merkki. Lautaset näyttävät nyt aika luisevilta ja häntä on jäänyt törrölleen. Mutta tämä on kyllä vähän sama kuin vapun sääennusteet. Välillä on luvassa sadetta, välillä hellettä.
Usein tammat saattavat ajoittaa varsomisensa lähelle toisiaan. Koska olen kuitenkin ensikertalainen (ja muutenkin aika kujalla), en ehkä ryhdy kiirehtimään jo syntyneen varsan takia. Olen yhtäkkiä muutenkin lakannut kiirehtimästä. Tätejä taluttaessakin saatan jäädä seisoskelemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa enkä yhtään kuovi ja kaavi ja polje jaloilla tai muutenkaan menetä hermojani paikallaan olemisen takia. Tämä on kai sitä downshiftausta.
Täysihoitolan emännän unessa naapurivarsa oli muuten musta tamma ja minun varsani liinakko ori. Mahtaakohan minulle tullakin nyt liinakko tamma, kun kerran naapuriin tuli musta ori.
Jännittää.

Västäräkistä vähäsen

Töyhtöhyyppä - Vanellus vanellus
Nuorempi täti näki tänään tämän kevään ensimmäisen västäräkin. Minä olen nähnyt töyhtöhyyppiä pellolla jo pari viikkoa. Minähän olen aika kiinnostunut linnuista. Edellisen täysihoitolan emäntä näki minut kerran tarhassa katselemassa kurkiauraa. Olin tähystellyt sitä kaula pitkänä, vaikka muut tammat keskittyivät syömiseen. Kurkiaura on muuten helppo huomata ja tunnistaa, koska kurjet huutavat lentäessään omaa nimeään – tosin italiaksi tai latinaksi: Gruu-gruus-gruuuus. Ei uskoisi, että ovat niin kielitaitoista sakkia. Toisaalta muuttomatkoilla tietysti oppii kieliä ihan luonnostaan.

Viime keväänä ilmoitin nuoremmalle tädille pääskysten saapuneen. Olin silloin väliaikaisesti vieraalla tallilla treenattavana ja vein tädin kävelylle. Jouduin vieraan paikan takia olemaan aika tarkkana, koska en vielä ollut ihan varma, pesikö sillä seudulla gepardileijonia. Täti alkoi kuitenkin ihmetellä, miksi tuijotin taivaalle. Sitten hänkin lopulta hoksasi, että pääskysethän siellä lensivät ympäriympäriympäri. Onneksi ihmisillä on hevosia apunaan luonnon havainnoinnissa.

Taraxacum officinale
(Köhler 1887)
Lintubongausta enemmän olen kuitenkin keskittynyt ruohobongaukseen, mutta tulokset tältä keväältä ovat edelleen heikkoja. Eilen sain maistaa muutaman vihreän lehden kentän vierestä. En millään malta odottaa ruohoa, voikukkia ja puiden lehtiä!

Olen opettanut nuoremman tädinkin havainnoimaan tarkasti ympäristöstä kaiken ravinnoksi kelpaavan. (Tosin vanhempi täti oli tehnyt asiassa melko hyvän pohjatyön jo ennen minua, eikä minun tarvinnut kuin hiukan hienosäätää.) Siksi hän huomaa nykyisin yhtä ja toista mielenkiintoista yhdentekevissä pusikoissa. Esimerkiksi takapihansa kaupunkipöpeliköstä täti on adoptoinut raparperikasvuston ja karviaismarjapensaan. Tänään hän kävi katsomassa, mitä niille kuuluu. Muutama punainen nykerö pilkotti jo maasta, ja karviainenkin oli silmuilla. Siitä hyvästä hän tunsi suurta ylpeyttä itsestään sissiviljelijänä, vaikkei todellisuudessa ole laittanut tikkua ristiin niiden kasvatuksessa vaan ainoastaan korjannut satoa.

Minun kevätvalmisteluni ovat siinä vaiheessa, että hokit otettiin eilen pois. Tässä vaiheessa tiineyttä ei enää kannata käyttää piikkikorkoja. Tissien kasvuvaiheesta päätellen varsa pysyttelee mahassa varmaankin vielä pari viikkoa. Ensi viikolla jalkahoitajasetä tulee kuitenkin ottamaan kengät kokonaan pois, koska varsan kanssa on kuulemma turvallisempaa olla paljain varpain.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kootut selitykset

320 vuorokauden maha
Tädit laskevat tiineysvuorokausia sormilla ja varpailla. Koska minulla on pelkät kaviot, en niin laskemisista ymmärrä. Tätien mukaan tämänpäiväinen luku on 321. Se tarkoittaa, että tämän jälkeen syntyvä varsa on normaaliaikainen. Vaikka odotus onkin tiivistä, saisi varsa mielellään vahvistua mahan suojissa vielä pari viikkoa. Ulkonakin on vielä niin kylmä eikä laidunelämästä voi kuin haaveilla.
Sitä paitsi tässä on vielä kesken sekin juttu, miten varsa edes on joutunut mahaan. Siitä olisi hyvä päästä kunnolla perille ennen kuin hän ehtii ulos.
Minusta loogisin selitys mahassa olevalle varsalle on ollut syöminen. Tavallisestihan kaikki asiat joutuvat mahaan syömällä. Jos esimerkiksi syö hyvää heinää, mahaan tulee mukava olo. Jos taas syö valtavan paljon tuoretta ruohoa, tulee vähän löysä kakka. Hiekasta tulee ähky, ja liian vähästä heinästä mahahaava. Nämä ovat helppoja, vaikka minulla ei onneksi olekaan kokemusta noista kahdesta viimeisestä. Mutta entäs varsa?
Kalevalassa kerrotaan, että yksi tyttö söi puolukan ja sai vatsaansa vauvan. Sen tähden minullakin oli vahva epäilys puolukoista, koska opin syömään niitä viime syksynä. Ensin söin yhden kerrallaan tätien kädestä, sitten kourallisen ruokakupista ja lopulta yritin hakea niitä ihan itse varvikosta. Ja tässä ollaan. Mutta kun kerroin tämän muille tammoille, he puhkesivat hirnunauruun. Kukaan muu ei to-del-la-kaan ole syönyt puolukoita, koska hevoset yleensä eivät syö, ja heillekin on silti tulossa varsoja. Noh, puolukat olivat ihan hyviä joka tapauksessa. Ja nähtävästi niitä voi syödä jatkossa turvallisesti, vaikkei haluaisikaan lisää varsoja.
Intiimit ruumiinosat
Muut tammat ovat olleet sitä mieltä, että lemmenloma liittyy tähän kiinteästi. Ehkä tuijotin unelmaoria niin tiiviisti, että hänen kuvansa imeytyi verkkokalvojeni kautta mahaan ja alkoi kasvaa. Tai ehkä hänen hörinänsä meni korvani kautta vatsaan. Mistä niistä tietää. Kaikilla muilla tammoilla ei kuitenkaan ole ollut yhtä romanttista lomakohdetta kuin minulla. He eivät ole välttämättä nähneet mitään unelmaoreja ollenkaan. Siksi he väittävät, että ratkaiseva tekijä on ollut lomakohteen terveyspalvelut. Että hoitohenkilökunta laittoi back there jotain varsan siemeniä. Tämä on kyllä ufoin selitys ikinä. Melkein kuin salaliittoteoria. Kaipa se on kuitenkin pakko uskoa, kun muilla on varsoja ollut ennenkin.
Tämän tiedon jälkeen minua on alkanut vähän jännittää, onkohan varsa mikään oikea varsa ollenkaan. Entäs jos se onkin puoliksi ihminen? Mitä jos sillä ei ole kunnon etujalkoja? Eikä ollenkaan häntää? Muut tammat ovat lohdutelleet, että ihmisillä on nykyään sormensa pelissä melkein kaikissa varsoissa eivätkä varsat silti ala muistuttaa ihmisiä. Huh! Onneksi luonto on viisas.
"Eihän tuolla ole edes kunnon etujalkoja!"
"Entäs jos varsasta tulee tuollainen?"








torstai 18. huhtikuuta 2013

Äitiyspakkaus

Nuorempi täti on kertonut, että vakavasti otettavissa hevosblogeissa kuuluu olla varustepostaus. Varsajutun takia varusteasioita on tarvinnut miettiä tavallista enemmän, joten minäkin teen nyt sellaisen.
Varustepostauksissa tyylitietoiset hevoset ja heidän huoltojoukkonsa esittelevät satulahuopia, blingbling-otsapantoja ja muita hienouksia, joita heillä on tai joita he haluaisivat. Minun tätini ovat sen verran kulutuskriittisiä (eli vanhanaikaisesti ilmaistuna nuukia), että ostelevat minulle aika vähän mitään turhanaikaista.
Ylivoimaisesti turhin tavarani on espanjalaiset hiuslisäkesuitset. Nuorempi täti halusi ne alunperin koristeeksi seinälleen, ja minustakin se olisivat sopivat siihen tarkoitukseen. Sen sijaan minut on muutaman kerran laitettu keekoilemaan ne päässä. Taivas miten noloa! Olen sentään maanläheinen ja maatiaisrotuinen enkä mikään etelän kekkeruusi. Lisäksi nuorempi täti on luvannut laittaa minulle timanttitiaran, jos kvaalaan SM-kisoihin. Tosin lupauksen jälkeen kvaalirajoja on kiristetty, joten siitä ei taida olla mitään huolta. Ja lieventävänä asianhaarana hänen valitsemansa tiara on sentään edes suomalainen avainlipputuote.
Normaalisti minulla on käytössä kaksi eri kantotelinettä eli satulaa tätejä varten. Yksi on kiemuraratsastukseen, toinen vauhdikasta laukkaamista ja esteiden hyppäämistä varten. Kiemurasatulan vyö alkoi kuitenkin käydä ahtaaksi jo syksyllä. Sen tähden minulle tilattiin äitiyspakkaus. Se oli kyllä tosi nuiva äitiyspakkaus. Pakkauksessa oli pelkkä vyö. Eikä mitään ruokaa! Voiko tästä tehdä kantelun peruspalveluministerille?
Vyö on nahkainen ja muotoiltu tukemaan vartalon kaaria. Sen avulla kiemurasatula mahtui päälle vielä pari kuukautta pidempään. Mutta tammikuussa alkoi taas puristaa ja satulakin rupesi luisumaan. Pelkäsin sekä kantotelineen että tädin putoavan selästä ja jouduin juoksemaan tosi kovaa, että pysyin alla. Sen jälkeen käytettiin pelkkää vauhtisatulaa, vaikka esteitä ei näkynyt missään. Koska tädit eivät enää viikkoon ole kiivenneet selkääni, ei kantotelinettäkään ole tarvinnut asentaa.
Tänään vanhempi täti oli käynyt shoppailemassa varsatarvikkeen. Hevosvarsat poikkeavat ihmisvarsoista myös siinä, että hevosvarsat eivät tarvitse vaippoja, pinnasänkyjä, potkupukuja tai muita vermeitä. Varsa ei aluksi tarvitse kuin riimun. Ja nyt hänellä on ihan oma. Se on vaaleanvihreä, joten se sopii sukupuolisensitiivisesti sekä tammalle että orille. Nyt vain odotetaan, että hän tulisi ulos ja riimu saataisiin laittaa päähän.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Lemmenloma

Olen viimeisen kuukauden aikana oppinut paljon uusia asioita täysihoitolan muilta tammoilta. Esimerkiksi, että vatsassani oleva tyyppi on varsa. Sen kuultuani olen pohtinut pääni puhki, miten varsa on mennyt mahaan. Olen sitäkin kysellyt toisilta. Heilläkään ei ole ihan tarkkaa tietoa, mutta olemme päässeet yksimielisyyteen, että yleensä ennen varsaa on käyty jossain lomailemassa.

Ja tosiaan, minäkin olen käynyt tosi jännässä lomakohteessa jo parina kesänä! En vain ollut ajatellut, että loma ja varsa liittyisivät jotenkin toisiinsa, koska välillä on ollut niin pitkä aika. Tässä kuitenkin arvioni lomakohteesta muillekin lomailua harkitseville:

Matkustaminen kohteeseen. Lomakohteeseen pääsee kätevästi kuljetuskopilla. Aikaisemminkin olen mennyt koppiin ihan hyvin, mutta näiden lomakokemusten jälkeen olen ollut suorastaan innokas matkustaja. Nuorempi täti meinaa melkein jäädä jalkoihin lastatessa. Ensimmäisenä kesänä lomailin siellä monta kertaa aina muutaman päivän kerrallaan. Viime kesänä tädit sanoivat, ettei edestakaisin matkustelusta tule mitään ja että saan olla siellä vaikka koko kesän. Siispä viivyinkin kerralla noin kuukauden.

Kuvamateriaalia matkustamosta
Paikallisväestö. Lomakohteessa on paljon orihevosia. Sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Mikäs sen mukavampaa! Orit huutelivat aika tavalla perääni. Se on kuulemma ihan tavallista monissakin lomakohteissa, eikä suomalaistenkaan tammojen tarvitse kiusaantua siitä. Mutta en lämmennyt heille yhtään. Koska – tittididii ja hörhörhör - myös sydämeni valittu sattui asumaan siellä. Kävipä tuuri, vaikka tädit valitsivat kohteen puolestani! Aikaisemminhan unelmaorini ja minä asuimme samassa täysihoitolassa ja näimme päivittäin. Sitten sulhoni kuitenkin muutti toiseen täysihoitolaan viettämään eläkepäiviään. Siis niin kuin ihmisetkin muuttavat eläkkeellä Aurinkorannikolle. Onneksi tädit kuitenkin ymmärsivät kaipuuni ja veivät minut lomailemaan samaan paikkaan.

Kyyhkyläiset
Ilmasto. Lomakohteen ilmasto-olosuhteet olivat viime kesänä poikkeuksellisen epäsuotuisat. Satoi aika paljon, mutta toisaalta kasvillisuus oli sen takia rehevää eivätkä hyönteiset kiusanneet. Lisäksi olin niin onnellinen, ettei huono keli häirinnyt lainkaan.

Leirintäalue
Majoitus. Olen majoittunut lomakohteessa sekä täysihoitolassa että leirintäalueella ja ollut hyvin tyytyväinen molempiin majoitusratkaisuihin. Täysihoitolan huoneistot ovat tilavia ja rauhallisia. Leirintäalue puolestaan on hyvin varusteltu ja maastoltaan vaihteleva. Leirintäalueella on hyvät mahdollisuudet luonnonmukaiseen elämään. Viime kesänä olin koko loman paljain varpain, ja niskaankin tuli rastatakku, joka oli pakko leikata pois.

Ruokakulttuuri. Lomakohteessa on monipuolinen kulinaarinen tarjonta. Tosin varsinkin loman alussa olin niin suuren tunnekuohun vallassa lemmittyni jälleennäkemisen takia, että unohdin jopa syödä. Sellaista ei ole ikinä muulloin tapahtunut! Loppulomasta olin hänestä vähän kauempana sijaitsevalla leirintäalueella ja ahmin senkin edestä.

Aktiviteetit. Tärkeimpänä aktiviteettina lomakohteessa oli lemmekäs silmäily sydämeni valitun kanssa. Tuijottelimme toisiamme päiväkaudet laitumiltamme. Huippukohtia olivat yhteiset romanttiset kävelyretket. Saimme yhdessä viedä omia tätejämme ratsastamaan. Kävimme kentällä ja toisen kerran metsässä. Metsäreissu oli kyllä paljain varpain aika kinkkinen, koska tiellä oli kiviä. Sitä paitsi vaikka lemmittyni onkin uljas ori, häntä alkoi yhdessä kohdassa pelottaa. Minun oli pakko mennä loppumatka edellä. Onneksi olen tällaista niskavuorelaista jalat maassa olevaa naistyyppiä, joka pelastaa orit kiperistäkin tilanteista.


Romanttisella kävelyretkellä
Palvelut. Kohteen muista palveluista täytyy sanoa, että terveyspalvelut olivat varsin kattavat. Siellä oli lääkärintarkastuksia harva se päivä. Minut laitettiin aina seisomaan sellaiseen tosi pieneen karsinaan, jossa ei mahtunut yhtään liikkumaan. Sitten hoitohenkilökunta laittoi erilaisia juttuja back there. Kuulostaa ikävältä tilanteelta, mutta ei se ollut, koska henkilökunta oli tosi ammattitaitoista.

Onkohan muilla tammoilla ollut yhtä onnistuneita lomakokemuksia? Täytyy kysellä tarkemmin heidänkin lomakohteistaan.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Ura ja perhe

Kysymys, pitäisikö tätien keskittyä työntekoon vai ihmisvarsojen hoitamiseen, aiheuttaa aina ja takuuvarmasti kiivasta keskustelua. Jopa riitelyä. Muuten niin rauhalliset tädit yltyvät melkein toistensa kimppuun. Se täytyy johtua ihmisten tahdosta riippumattomista vaistotoiminnoista. Wikipediassa selitetään näin: ”Vaistotoiminnon laukaisevaa ulkoista tekijää kutsutaan avainärsykkeeksi. Avainärsyke saa avaimen lailla auki aivojen synnynnäisen laukaisukoneiston. Usein avainärsyke on jokin ääni, liike, värikuvio tai niiden yhdistelmä.” 

Kokeilkaapas muodostaa äänne-elimillänne esimerkiksi subjektiivinen päivähoito-oikeus tai kotihoidontuen leikkaus. Silloin näette, miten avainärsyke toimii. Zum! Ainakin joidenkin tätien raivokeskus laukeaa hallitsemattomasti, ja he alkavat päästellä taisteluääniä. Tavallisia ovat lapsen etu, naisten oikeus ja niinmutkumähaluun. Ääritilanteessa heiltä saattaa päästä jopa moniosainen naisvaltaisten alojen epätasa-arvoiset työnantajamaksut.


Timmivatsaisena 240 tiineysvuorokaudella
Siinä on hevosen ihan turha mennä väliin ja yrittää sanoa, että asia ei ole suuntaan eikä toiseen noin mustavalkoinen. Meille hevosillehan asia on ihan päivänselvä. Jos meillä sattuu olemaan varsa, voi varsa tulla mukaan töihin. Tai varsa voi jäädä kotiin, jos jaksaa olla töiden ajan ilman tissiä. Tai voimme itsekin jäädä kotiin. Kokeneemmat tammat ovat tosin kertoneet, että varsasta erossa ollessa tissejä alkaa pakottaa, joten on kiva päästä takaisin varsan luo. Emme kuitenkaan tunne tekevämme vääriä asioita, saati sitten syyllistä toisia tammoja heidän tekemisistään.


Minun ymmärrykseni mukaan ihmisten pähkäily johtuu siitä, että ihmisvarsat ovat niin paljon avuttomampia kuin hevosvarsat. Olen tavannut kaksi ihan pientä ihmisvarsaa eli vauvaa enkä edes meinannut tunnistaa niitä ihmisiksi. Ihmisenpoikaset eivät osanneet edes kävellä. Voitteko uskoa? Vauvoja kuljetettiin vaunussa ja kaukalossa, joita luulin jonkinlaisiksi heinäkottikärryiksi tai kauraämpäreiksi. Tungin pääni niihin ja olin tosi yllättynyt, että niistä löytyikin ruoan sijasta pienet silmät ja vielä pienemmät kädet. Vauvatkin olivat aika hämmästyneitä, kun heidän syliinsä tupsahti heitä itseään monta kertaa isompi pää. Onneksi vauvat eivät sentään alkaneet päästellä varoitusääniä.


Jalka nousi kepeästi vielä 270 vuorokaudellakin
Meillä hevosillakin on kuitenkin omat haasteemme uran ja perheen yhdistämisessä. Ne koskevat enemmän tammoja kuin oreja. Kuulemma ihmisillä on sama juttu, ja tätejä syrjitään tässä asiassa enemmän kuin setiä. Villihevoslaumassa orit osallistuvat varsojen hoitoon jonkin verran, mutta kesyhevostammat joutuvat melkein aina selviytymään yhäreinä eli yksinhuoltajina. Siksi orit voivat saada sekä kilpailu-uran että sen ohella tuhansiakin jälkeläisiä, kun taas tammat eivät kunnon kilpauran sivussa useinkaan saa kuin korkeintaan muutaman jälkeläisen. Tämä koskee erityisesti ratsuhevosia, jotka voivat kilpailla vaikka liki kaksikymppisiksi.


Tähän asti olen onnistunut uran ja perheen - joka siis toistaiseksi on pelkkä maha - yhdistämisessä oikein hyvin. Nuorempi täti on ottanut ohjenuorakseen itäsaksalaisen hevoskirjan ohjeen :

"Tamman pitäisi antaa jatkaa tavallista työtään tiineysaikanaankin."
(Tylinek, Samková & Flade: Suuri hevoskirja, 1984. Gummerus)


Minulla on siis ollut oikeus työntekoon tiineenäkin. Ainoastaan kaikkein raskaimmat treenit jätettiin pois ohjelmasta tammikuulla, koska minun oli hiukan hankala kulkea enää kovin lyhyessä muodossa. Kokeilkaa itse vetää napa sisään viimeisellä raskauskolmanneksella! Mahaa oli hitsin vaikea saada kurttuun ja alkoi vähän ärsyttää ja tuli kamala pissahätäkin. Muuten sain kuljettaa tätejä ihan tavalliseen tapaan helmikuun loppuun asti. Olin ihan yhtä reipas ja hieno kuin muutenkin. Koska olin niin timmi, nuorempaa tätiä alkoi jo melkein huolestuttaa, että olen joku supermarjo. Ai kamala!


Maaliskuun aikana aloin hiukan löysätä tahtia. (Siitä olenkin jo kertonut Maha vie -postauksessa.) Ihan viimeisen parin viikon aikana varsa ja maha ovat ottaneet hurjan kasvupyrähdyksen, joten olo on alkanut tuntua aika raskaalta. Viime päivinä en oikein ole jaksanut juosta edes hölkkää. (Paitsi jos maneesin katolla on rymistellyt gepardileijona. Ihmisten mukaan se oli putoavaa lunta. Pah!) Olen siis vienyt tätejä pelkille kävelytalutuksille. Kaikkein eniten odotan, että voisin viedä heidät ulos syömään tuoretta ruohoa!

306 vuorokautta ja aika höllätä


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Veikkauksia

Ihmisten mukaan laskettu aika on 9.5. Saa nähdä, pitävätkö heidän laskunsa yhtään paikkansa. Yleensähän ihmisten monimutkaiset laskutoimitukset eivät näissäkään asioissa osu kohdalleen yhtä tarkasti kuin tammat itse. Tätieni mielestä olen monissa asioissa sen verran hätäinen, että saatan putkauttaa varsankin hiukan etuajassa.

Tamma vasemmalla...
Hevosilla on usein niin, että tammavarsat syntyvät vähän etuajassa ja orivarsat taas myöhässä. Sukupuolta ennustetaan muutenkin monin tavoin. Esimerkiksi, että tammamaha on vasemmalla kyljellä ja orimaha oikealla. Minun mahani oli aluksi vasemmalla, mutta nyt enemmän oikealla. Onkohan siellä tapahtunut joku sukupuolenvaihdos?

Toinen jännittävä asia on, minkä värinen varsa on. Koska minä olen vaalea ja unelmaorini on tumma, varsasta voi tulla kumpi tahansa. On myös pieni mahdollisuus, että siitä tulee musta. Ja onkohan sillä merkkejä? Nuorempi täti näki jo kerran varsaunta. Siinä minä olin kesken taluttamisen heittäytynyt nurmikolle makaamaan ja alkanut varsoa. Täti heräsi ennen kuin ehti kunnolla nähdä varsaa, mutta univarsa oli ehkä musta ja sillä oli valkoista kuonolla.

Tätieni ihmistutut kyselevät, mitä varsalla aiotaan tehdä. Miten niin tehdä? Mitä ihmisvauvoillakaan tehdään? Niitä ihaillaan ja ihmetellään ja hoidetaan niin kuin parhaiten taidetaan. Eikös se ole ihan hyvä suunnitelma varsankin suhteen?
...vai ori oikealla?

Tietysti jotkut ihmiset alkavat tehdä vauvasta heti pienestä pitäen NHL-tähteä tai Idols-voittajaa. Ja joistain varsoistakin aletaan tehdä ravihevosta tai esteratojen tähteä. Mutta minulla ei ole suunnitelmia varsan tulevaisuuden suhteen. Enhän minä muutenkaan ikinä ajattele seuraavaa ruoka-aikaa kaukaisempia asioita. Varsa saa ihan vapaasti toteuttaa taipumuksiaan ja tehdä sitä, missä on hyvä. Tällä hetkellä hän vaikuttaa ainakin hyvin vilkkaalta ja potkii poikkeuksellisen hurjasti, joten ehkäpä hänestä tulee karatetähti.

Minä ja tädit emme vielä tiedä, saako varsa pitää samat tädit kuin minä vai etsitäänkö hänelle omia ihmisiä. Tädit haaveilevat, että varsa saisi pitää heidät. Se kuulemma riippuu paljon olosuhteista ja rahasta. En ihan ymmärrä, miten raha tähän liittyy. Sitä ehkä tarvitaan varsojen lisäravinteeksi. Minusta on kuitenkin mukavaa, että tädeillä on haaveita ja toiveita, koska silloin he ovat hyvällä tuulella ja antavat helpommin nameja.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kausalan kuningas ja hänen renkinsä Kalle

Nuoremmalla tädilläni on paha tapa hamstrata kirjoja, vaikka hän ei juuri ehdi lukemaan. Siispä hänellä on hyllyissään lukemattomia kirjoja. Viime viikolla hän kuitenkin teki kirpputorilla löydön, joka ei jäänyt lukematta: Valtias Vieteri.

Kirja on vuosikertaa 1979 ja sen on kirjoittanut ravitoimittaja Juhani Matela. Täti oli hyvin innostunut löydöstä, koska a) hän ei jostain syystä ollut tutustunut siihen kunnankirjastossa 80-luvulla (ehkä se oli ylähyllyllä) ja b) Vieteri on minun emänisänisäni. Joten nyt viime päivät olen saanut kuulla aika tavalla isopapastani ja hänen sedästään Kaarlo ”Kausalan Cassius” Partasesta. Vanhat jutut ovat ihan kivoja kuunnella, kunhan on samalla jotain syötävää.

Niin kuin kirjan nimestä voi päätellä, Vieteri oli oman aikansa menestyksekkäin ravihevonen. Hän voitti ravikuninkuuden viidesti, mihin ei sen jälkeenkään ole kyennyt kuin Vieterin puoliveli Vekseli ja myöhemmin Viesker, joka taas on Vieterin tyttärentyttärenpoika. Vieteri oli myös ensimmäinen markkamiljönääriksi tullut hevonen. (Markan arvo noihin aikoihin vastasi likimain nykyistä euroa.) Omistaja Kaarlo Partanen oli tunnettu lennokkaista jutuistaan, ja hän vitsailikin Vieterin olleen Iitin kunnan suurin veronmaksaja heti Kymiyhtiön jälkeen.

Vieteri on yksi nuoremman tädin lemppareista suomenhevosperiyttäjien joukossa. Siksi hän varmaan on minunkin esi-isäni. Kröhömkröhöm. Tai siis täti melkein poikkeuksetta tykästyy hevosiin, joissa on vieteriläinen leima. Minussa hänen mielestään on, vaikka olenkin vasta kolmannen polven jälkeläisiä. Lukkarinrakkaus on peräisin hänellä nuorena tyttönä hoitohevosena olleesta Vieterin tyttärestä ja tämän tyttärestä.

Vieterin periyttäminä ominaisuuksina pidetään yleisesti vankkuutta ja vahvuutta. Luonteeltaan vieteriläisiä pidetään kovaluontoisina suoritushevosina mutta myös itsepäisinä. En ole pudonnut kovin kauas siitä puusta. Ja olettekos muuten huomanneet, että vieteriläisillä on usein pitkät korvat ja sojottava otsatukka? Niin minullakin. Nuoremman tädin mielestä vieteriläisillä on myös ihan omanlaisensa rauhallinen ja levollinen ilme. Sellainen minullakin on, kun olen sopivalla tuulella. Villimmällä tuulella isäni puoleiset Suikku-ilmeet tulevat enemmän esiin.
Pitkät korvat, sojottava otsatukka ja levollinen ilme

Jos on runsas puoli tuntia aikaa ja muutenkin innostusta, voi Ylen Elävästä Arkistosta katsoa Vieterin tyylinäytteen vuoden 1974 kuninkuusraveista. Jos ei viitsi katsoa koko ohjelmaa, Vieteriä voi ihailla myös ihan pätkän alussa. 

Vieteri ja Kaarlo -aiheisia postauksia on varmaan tulossa myös jatkossa, koska nuorempi täti on ollut aika innostunut kirjassa olleista valmennus- ja hoitoneuvoista.

Lopuksi tietovisakysymys, jossa saa käyttää Googlea apuna tai heittää villejä veikkauksia:
Mitä yhteistä on Hella Wuolijoella ja Kaarlo Partasella?
Tietäjälle on luvassa valtavasti mainetta & kunniaa.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Karvatiedotuksia

Kevät on tänä vuonna jonkin verran myöhässä. Terminen kevät ei ole vieläkään alkanut, sillä öisin on vieläkin napakka pakkanen. Silti kevättä on jo ilmassa. Nuorempi täti on kuullut lokkien kirkuvan ja nähnyt ikkunalasien välissä pörräävän kärpäsen. Minä taas olen nähnyt tarhan vieressä esimerkiksi vihertinttejä. Yritin nuoremmalta tädiltä kysellä, olivatko ne vihervarpusia vai -peippoja, mutta hänellä ei ollut mitään käryä. Joudun kai itse selvittämään senkin.

Ilman lisäksi kevättä saa helposti keuhkoputkiinsa, jos minua tai muita hevosia harjatessa hengittää varomattomasti sisäänpäin. Karvaa irtoaa nyt tosi paljon. Talvikarvan toppavaatekerros on jo lähtenyt. Koska fleeceväliasu on vielä jäljellä, tulee tilanne jatkumaan nykyisellään vielä muutaman viikon. Mutta korvat ovat jo melkein kesäkorvat!

Karvaa on kuulemma paljon myös tätien kotona. Totta puhuen varsinkaan nuorempi täti ole mikään innokas siivooja. Hänestä oivallinen sitaatti onkin:
"The way to avoid housework is to live outside." 
Eli suunnilleen, että paras tapa välttää kotityöt on pysyä poissa kotoa. Lausahdus on peräisin Sandra Blacksmithiltä, joka oli villin lännen cowgirl reilut sata vuotta sitten. Näppärä ratkaisu karvaongelmaan.

Päiväsaikaan on niin lämmin, että aurinkoisiin paikkoihin sulaa vesilammikoita. Olen käynyt tutkimassa niitä. Ne ovat kuitenkin vielä pohjasta jäässä, joten niissä ei pääse vielä kunnolla räiskyttelemään. Kokonaan sulissa lammikoissa on hauska käydä kuopimassa ja sekoittaa vettä ja pohjamutaa turvalla. Esimerkiksi kuraisella kentällä kastuminen ja roiskiminen on minusta tosi yök, mutta kevätpluttaaminen on asia erikseen. Siinä on juhlan tuntua. Sitä hupia pitää vielä hetki odottaa. Samoin tuoretta ruokaa. Kävin jo tsekkaamassa yhden aurinkoisen paikan, muttei siinäkään vielä versonut mitään. Pöh.

Mallinnos 300 vuorokauden sikiöstä. Lähde: plasticreality.nl
Tiineysvuorokausia tulee tiistaina 300 täyteen, eli mahatyyppikin on jo kasvattanut itselleen karvan. Se alkaa myös olla jo melko lailla oikean varsan kokoinen, mutta kerää tästä eteenpäin vielä lisää painoa. Utare alkaa kasvaa kahdesta kuuteen viikkoa ennen varsomista, joten tädit ja täysihoitolan emäntä kurkkivat jatkuvasti tissejäni. Ne ovat ihan aavistuksen kasvaneet. Heidän mukaansa naapurikarsinan tammalla on kuitenkin isommat bosat. Onko tuollainen vertailu nyt ihan poliittisesti korrektia ja asiallista? Kysynpähän vain, vaikka muuten suhtaudunkin kurkisteluun melko tyynesti.