tiistai 28. toukokuuta 2013

Hevosiksi (eli tätien kouluttamisen alkeet)

Olen opettanut varsaa olemaan hevosiksi. Se tarkoittaa esimerkiksi hevosten välistä rapsuttelua. Parin viime päivän aikana hän on alkanut oppia, että kun minä rapsutan häntä, kuuluu rapsuttaa takaisin. Aikaisemmin hän kyhnytti omaa etujalkaansa. Tai seinää. Tekniikassa on edelleen hiomisen varaa, sillä hän käyttää pelkkiä hampaita eikä vielä osaa pyörittää ylähuulella. Mutta hän varmasti oppii ylähuulen käytön ahkeralla harjoittelulla. Ylähuulta voi tietysti käyttää myös monenlaisiin muihin asioihin. Ihmisillähän on niin surkeasti, että heidän huulensa ovat täysin alikehittyneet. Sen tähden heidän tarvitsee käyttää käsiä ja kävellä pelkillä takajaloilla. Varsalla on sentään paljon paremmat lähtökohdat!
Hevosiksi olemiseen kuuluu tietysti tärkeänä osana myös taito käsitellä ihmisiä. Koska minä olen onnistunut omien tätieni kouluttamisessa aika hyvin, osaan antaa koulutusvinkkejä myös varsalle. Ennen kuin tädeistä tuli minun tätejäni, muut hevoset olivat kouluttaneet heitä jo parikymmentä vuotta. Perustyö heidän kanssaan oli siis jo pitkälti tehty. Mutta aikaisemmat kouluttajat olivat olleet enimmäkseen ratsastuskouluhevosia eli tätien ja setien kouluttamisen ammattilaisia, joten minullekin ihan näin amatööripohjalta jäi haastetta ihan riittävästi. Ja nyt varsa saa jatkaa siitä, mihin minä olen tähän asti päässyt.
Koska onnistunut tätien käsittely lähtee aina talutusharjoituksista, on varsa päässyt tekemään niitä parina päivänä. Hän on toki onnistuneesti taluttanut tätejä tallin ja tarhan välillä heti ensimmäisestä päivästä alkaen, mutta nyt hän kävi kouluttamassa tätejä ihan oikeasti kentällä.
Talutusharjoituksissa ja muussakin kouluttamisessa kannattaa olla johdonmukainen ja pysyä rauhallisena, vaikka tädit eivät välttämättä heti ymmärtäisi mitä heiltä vaaditaan. Harjoittelukerrat kannattaa myös pitää lyhyinä, koska tädit eivät aina jaksa keskittyä kovin pitkää aikaa kerrallaan. Mieluummin kannattaa tehdä useita lyhyitä toistoja. Tärkeintä on muistaa, että suuttuminen ja pakottaminen on aina huono ratkaisu. Pattitilanne kannattaa mieluummin nollata, vaikka opeteltava asia ei olisikaan mennyt tädillä perille.
Tätien parhaana koulutuskeinona pidetään toivotun käytöksen vahvistamista eli palkitsemista sekä epätoivotun käytöksen vaimentamista. Paras keino vaimentamiseen on jättää ei-toivottu käytös huomiotta. Tädeillä on myös joitain lajityypillisiä ominaisuuksia, jotka pitää koulutuksessa ottaa huomioon.
Minun kokemukseni mukaan tätien pahimmat ongelmakohdat taluttamisessa ovat vetäminen, huitominen, tökkiminen, hidastelu ovissa sekä yleisesti se, että täti ei ymmärrä antaa taskussaan olevaa namia. Konstini näiden käytösongelmien ratkaisuun ovat seuraavat:
  1. Jos täti vetää narusta, hidasta vauhtia, niin täti lakkaa vetämästä.
  2. Jos täti huitoo kädellä tai narulla naaman edessä, pysähdy tai peruuta, niin täti lopettaa huitomisen.
  3. Jos täti tökkii ryntääseen tai kylkeen, kannattaa väistää poispäin tai peruuttaa, niin täti ei ylety tökkimään.
  4. Jos täti kulkee oviaukoista liian hitaasti ja meinaa jäädä jalkoihin, hidasta vauhtia tai jopa pysähdy, niin täti pääsee paremmin pois alta.
  5. Jos täti ei anna namia, kannattaa pysytellä lähellä tätiä ja useimmiten pysähtyä, niin täti ehtii paremmin kaivaa namin taskusta. (Tätien motoriikka on sen verran heikko, että taskun kaivelu kovassa vauhdissa ei onnistu.)
Varsa onnistui saamaan mukavasti hallintaan varsinkin tätien vetämisongelman. Oviaukoissa hän jopa hieman liioitteli ja pysähtyi jo monta metriä ennen ovia, etteivät tädit varmasti jää jalkoihin. Eniten työstettävää hänellä on namikohdan kanssa, koska hän ei edes ole ollenkaan ymmärtänyt, että namien antaminen kuuluu tätien perustottelevaisuuteen.
Näiden aika rankkojen koulutuspäivien jälkeen oli kohtuullista, että pääsimme tänään laitumelle. Varsa sai poukkoilla rauhassa ja minä sain syödä rauhassa. Nam. Pienen punaisen tamman pikkumusta varsa ja minun varsani ujostelivat toisiaan vielä hiukan. Ei kuitenkaan varmasti kulu monta päivää, kun he tutustuvat ja pääsevät vauhtiin pikkupoikien leikeissä.
PS Varsalla on nyt ihkaoikea henkilöllisyys eikä hän ole enää paperiton. Melassivesimalja sille!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Syömäpuuhia


Hampihymy kuudella hampaalla
Varsa tulee tänään kaksiviikkoiseksi. Hän ei enää ole mikään vauva vaan leikki-ikäinen tenava, joka on suurimman osan ajasta valveilla. Hänelle on myös kasvanut hampaita, ja ikenet kutiavat kovasti. Arki varsan kanssa ei siis ole enää mitään nukkuvan varsan ihailua ja höhöhöhöpöttelyä vaan olemista jatkuvien loikkakoikkapukkikohtausten törmäysalustana ja pureskeluharjoitusten kohteena. Huhhuijakkaa. Olen hyvin kärsivällinen emä, mutta silti minusta olisi parempi, jos varsa saisi mitä pikimmin ikäistään seuraa nujuamiseen.
Ihmiset ovat onneksi ymmärtäneet nämä yksinhuoltajatammoja rassaavat kasvatushaasteet ja tehneet laitumen minua, pientä punaista tammaa ja varsoja varten. Myös keväinen tarhakaverini, iso musta tamma, tulee meidän kanssamme. Hän odottelee oman varsansa syntymää vielä muutaman viikon. Pääsemme laitumelle lähipäivinä. Toivottavasti varsat saavat ajan kulumaan keskenään, niin että me tammat saamme syödä rauhassa.
Syötävää pukkaakin maasta nyt vaikka kuinka. Vaikka kevään alkaminen kesti ihan yhtä kauan kuin minun varsanodotukseni, on kevät edistynyt niin hurjaa vauhtia, että minun kalenterissani on jo kesä. Kesä on nimittäin silloin, kun mustikat kukkivat ja puiden lehdet ovat ehtineet isoiksi.
Syyhyttää
Aikaisempina vuosina olen näihin aikoihin päässyt nuoremman tädin kanssa metsään lisäravinnelenkeille ja saanut syödä mitä mieleni on tehnyt. Namskis. Se on ollut vähän kuin laivan seisovaan pöytään pääseminen ihmisille. Nyt varsan kanssa täysihoitolan pihapiiristä poistuminen ei toistaiseksi ole mahdollista. Onneksi tädit ovat aika hyvin perillä ruokamieltymyksistäni ja osaavat kantaa minulle ämpäreittäin sopivia herkkuja. Joten kyllä tämä à la carte -ruokailukin käy päinsä.
Tämän hetkisiä ykkössesonkiherkkujani ovat tavallisen ruohon lisäksi voikukat ja maitohorsman versot. Ne ovatkin erityisen sopivaa ravintoa imettävälle tammalle, koska ne lisäävät maidon tuotantoa. Lisukkeeksi olen saanut koivun, pihlajan ja vadelman lehtiä. Mustikan varpujakin olen vähän syönyt. Ja vuohenputkea, mesiangervoa ja siankärsämöä. Näiden tuoreiden herkkujen lisäksi saan joka päivä kourallisen kuivattua nokkosta, joka onkin todellinen terveyspommi ja maittaa minulle tosi hyvin.
Varsakin opettelee tuliterillä hampaillaan kiinteän ravinnon syömistä. Hän maistelee kaikkea mitä minäkin. Hän laittaa turpansa ihan minun turpani viereen, jotta suuhun osuu varmasti samaa kuin minulle. Tosin maahan ylettyminen on varsamaisella töpökaulalla hiukan haastavaa ja edellyttää aika akrobaattisia liikkeitä spagaatista punnerruksiin.
Maahan on pitkä matka
Toistaiseksi varsa pysyttelee mieluiten helpoissa perusmauissa eli ruohossa, voikukassa ja koivussa, mutta kokeilee pieninä määrinä myös uusia makuja. Eilen hän maisteli vuoden ensimmäisiä hiirenvirnan versoja. Hän näyttää kyllä perineen minulta poikkeuksellisen hyvän ruokahalun. Kaikkiruokaisuus onkin minusta hyvä asia. Olisipas kamalaa, jos varsasta tulisi pelkkä timoteinsyöjä, joka saattaisi vaikka nääntyä nälkään pulavuosina. Mikä tragedia!
Koivunoksaa
Hiirenvirnaa
PS Kasvien ravitsemuksellisista sisällöistä ja rohdosvaikutuksista löytyy paljon tietoa netistä. Nuoremman tädin suosikki on Luontoäidin hevoset, josta saa tarvittaessa myös yksilöllistä neuvontaa sähköpostitse sekä voi tilata sopivia rohtokasveja. Lisäksi kasvien monet vaikutukset pätevät yhtä lailla ihmisten kuin hevosen ruokavaliossa.
PS 2 Ruokalistallani olevat kasvit käyvät mainiosti myös ihmisten ravinnoksi. Ihmisten syöminä niitä kutsutaan villivihanneksiksi. Villivihannekset ovat esimerkiksi erään helsinkiläisen huippuravintolan keittiöpäällikön mukaan kuuminta hottia. Jos ei niin piittaa trendeistä, ne ovat joka tapauksessa ravinteikasta, maukasta ja ilmaista lähiruokaa. Käyttöön löytyy paljon ohjeita netistä ja lehdistä, myös tädeilläni on muutama vinkki jaettavaksi. Oletko jo kokeillut?

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Joka päivä on temppu uus'

Varsa kehittyy hurjan nopeasti ja oppii jotain uutta joka päivä. Tässä vaiheessa täti ei millään pysty pitämään blogia reaaliaikaisena. Eiliset kuvat varsasta ovat seuraavana päivänä auttamatta aivan last season.
Huomio! Mikäli blogin lukijoissa on politiikan parissa puuhailevia henkilöitä, nyt tarkkana: Havaittuaan synnytyksen jälkeiseen ajankäyttöön liittyvät ongelmat täti lupaa seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestää ehdokasta ja/tai puoluetta, joka ajaa lakisääteistä parin viikon tätiysvapaata hevoskasvattajille. Koska tätien jaksaminen on minunkin sydäntäni lähellä oleva asia, lupaudun kampanjaeläimeksi ihan ilmaiseksi.
Monet vieraammat tädit ovat käyneet tervehtimässä minua ja tutustumassa varsaan. Olen suhtautunut myös vieraisiin ihan luottavaisesti ja antanut vieraampien tätien jopa olla minun tai varsan talutettavana. Varsa on jo muuten oppinut hienosti taluttamaan ihmisiä tallista tarhaan tai tarhasta talliin. Ihan ensimmäisinä päivinä ihmisten piti vielä hiukan tuuppia häntä pyllystä, mutta nyt hän osaa jo kuljettaa ihmiset ihan oikein riimussa. Varmuuden vuoksi naru laitetaan vielä riimuun kiinnittämisen lisäksi kaulan ympärille, niin ihmiset pysyvät hänen kanssaan helpommin samassa kulkusuunnassa.
Vieraat tädit ovat myös ottaneet paljon valokuvia varsasta. Varsasta on nähtävästi tulossa lapsimalli. Se on vähän yllättävä uravalinta minun luonnonmukaiseen perinnebiotooppinuoruuteeni verrattuna, mutta toisaalta hänessä on pitkine säärineen selvää malliainesta. Olenhan sitä paitsi antanut varsalle vapaat kaviot toteuttaa omia taipumuksiaan elämässä. Hän pääsikin heti ensi yrittämällä viikon kansikuvapojaksi Sininiitty-galleriaan: http://sintuh.1g.fi/blog/44/Viikon++kuva+%28vko+20%29:+orivarsa/ Sininiitty-kuvia on lähiaikoina tulossa lisää.
Ensimmäisellä elinviikolla varsan päivä vastaa melkein kokonaista vuotta ihmisenpoikasten kehityksessä. Päivän ikäisenä varsa osasi kävellä ja tapaili laukka-askeleita. Ihmisellä juoksuaskeliin asti pääsemisessä kuluu yli vuosi. Neljävuotias lapsi osaa juosta ja hyppiä ja opettelee tasapainoilua yhdellä jalalla. Nelipäiväisenä varsa opetteli laukkaspurtteja ja pukkihyppyjä sekä harjoitteli rapsuttamaan korvantakustaan takajalalla. Erika sattui kameran kanssa paikalle näihin harjoituksiin:
Kiihtyy
Poinks poinks. Kaikki jalat mukana.
Äidin ympäri
"Kato mutsi! Kahdella jalalla!"
Eskari-ikäiset lapset harjoittelevat mielellään erilaisia temppuja. Viiden päivän iässä myös varsa oppi kuopimaan etujaloilla. Siitä ilosta hän kuopi koko huoneiston lattiapehmikkeet ylösalaisin. Kun sain heiniä ja tuoretta ruohoa, hän kuopi myös ne ympäriinsä. En oikein tiennyt, miten siihen olisi pitänyt suhtautua. Minun mielestäni ruoalla ei saisi leikkiä, mutten osannut komentaa varsaa poiskaan. Kuusipäiväisenä varsa taas oppi vaihtamaan laukkaa ja tekikin tarhassa tosi äkkinäisiä kiemuroita. Hän myös halusi varmistaa, että huomaan varmasti hänen taitavat temppunsa, joten yleensä hän teki kaikkein hienoimman kiepsahdusloikkansa juuri minun heinäkasassani. Tädit olivat iloisia, että varsa osoittaa selviä taipumuksia kiemuraratsastukseen. Minusta heinäkasa ei ole mikään catwalk.
Olen muuten palautunut synnytyksen jälkeen melko lailla takaisin entisiin mittoihini. Suunnilleen 150 kiloa hävisi tuosta vain hups. Jaloissa tuntuu taas ihan kevyeltä. Moni ihmisäiti olisi tästä painonpudotuksesta kateellinen. Vatsa on huvennut lähes kokonaan ja selkälihaksetkin alkavat pikkuhiljaa palautua entiselleen. Olen tehnyt varsan kanssa äiti–lapsi-jumppaa. Varsa nimittäin kulkee vähän väliä minun mahani alta, ja joudun vetämään vatsaa sisään. Varsinkin jos hän pukittelee juuri mahan alla. Ja niin kuin minä kuvittelin mahani saavan olla rauhassa, kun varsa lopulta tuli ulos. Väärin luultu, näköjään.
Kiinteytyneet linjat

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Vauvaelämää

Varsa on nyt kolmen päivän ikäinen. Hänen elämänsä on hyvin nopearytmistä. Tosin rytmi koostuu lähes pelkästään nukkumisesta ja syömisestä.
Kymmenen minuuttia nukkumista. Minuutti tissillä. Kolmen minuutin torkut. Pari hörppyä maitoa. Toiselle kyljelle laukassa. Pari hörppyä toisesta tissistä. Nukkumaan viideksi minuutiksi. Kävely tarhaan. Takaisin nukkumaan. Pompahdus syömään. Sikeät unet. Pitkä kahden minuutin lounas. Vähän loikkimista. Nukkumista. Ja niin edelleen.
Minun ohjelmani taas on lähes pelkästään varsan katselemista. Kun varsa nukkuu, vartioin hänen untaan. Kun hän herää, höhötän hänelle ja pussailen. Jossain välissä syön vähän, mutta olen niin ihastunut varsan tuijottamiseen, etten ole edes kovin nälkäinen. Onnellisuus täyttää mahan ihan samalla tavalla kuin lemmenlomalla hänen isänsä kanssa. Jos varsa nukkuu liian kauan, herätän hänet tökkimällä turvalla. Jos hän nukkuu niin sikeästi ettei herää siihen, nuolen hänen silmäänsä. Siihen hän herää aina.
Nukkuu ja syö
Syö ja nukkuu
Ihmiset ovat olleet yllättyneitä, että olen näin hyvä emä. En käsitä, miksi kummassa he kuvittelivat etten olisi ollut. He kuulemma epäilivät, että olisin ollut paljon vauhkompi ja pölömpi. Minulla on kuitenkin ollut hyviä roolimalleja. Oma emäni oli kokenut suurperheen äiti, ja lisäksi olen seurannut tarhakavereiden varsanhoitoa entisessä täysihoitolassa. Siksi osasin heti alusta asti olla rauhallisen lempeä.
Tuleehan varsa varmasti mukana?
Varsa oli syntyessään iso ja pitkäjalkainen. Niin pitkiä jalkoja onkin aika vaikea hallita. Varsinkin takajalat olivat aluksi aika vempulat ja hoippuivat puolelta toiselle. Hän otti silti laukka-askeleitakin heti ensimmäisenä päivänä. Honkkelijalat kuitenkin vahvistuvat päivä päivältä. Parin päivän päästä juokseminen on jo ihan sujuvaa. Varsan polvet ja kintereet ovat hyvin vankat, joten hänestä varmaan tulee isona iso.
Laukkaharjoituksia
Varsalla on aika pitkät korvat kuten minullakin. Myös silmät näyttävät minun silmiltäni. Väri tulee isältä ja ehkä myös nenän muoto. Minun mielestäni hän on joka tapauksessa maailman ihanin.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Pääskysestä ei päivääkään

Eilen oli elämäni varmasti rankin päivä. Varsa nimittäin päätti lopulta syntyä. Pääsin siis viettämään äitienpäivää, vaikka ei se kyllä mitään juhlaa ollut.
Edellisen päivän aikana tissien päihin oli ilmestynyt vahatipat, jotka yleensä tulevat noin vuorokauden ennen synnytystä. Ne näyttivät kuulemma aika paljon sokerikiteiltä. Sen tähden täysihoitolan emäntä kävi katsomassa minua jo aamuyöllä, ja olinkin kipuileva ja kakkailin. Yhdeksän aikoihin hän laittoi tädeille viestin, että varson varmaan parin tunnin sisään ja että saan jäädä päiväksi sisälle huoneistoon. Kun kaikki kaverit olivat ulkona, aloin kuitenkin hirnua niin paljon, että minutkin lopulta vietiin ulos. Samaan hässäkkään tulivat tädit.
Iltapäivätorkut
Täysihoitolan emäntä ja tädit olivat valmiina ottamaan minut sisälle heti, jos alan piehtaroida tai muuten näyttää synnyttävältä. Aamupäivällä ei tapahtunut mitään. Sain päiväheinät. Ei mitään. Nuokuin iltapäivän. Ei mitään. Mahassa ei kyllä tuntunut yhtään mukavalta. Kuovin aina välillä ja otin muutaman askeleen. Onneksi sain olla ulkona ja kävellä.
Vanhempi täti lähti hakemaan ruokaa, ja nuorempi täti vähän väliä kurkkimassa tissejä ja hännänalusta. Myös tarhakaveri yritti tulla haistelemaan takapuolta. Hän rauhoitteli minua, että tämä on nyt sitä varsomista. Nuorempi täti rapsutteli päätäni, ja se tuntuikin aika mukavalta. Hän teki myös kevään ensimmäisen pääskyshavaintonsa, mutta tällä kertaa se ei kiinnostanut minua pätkääkään.
Iltapäiväheinät tarjoiltiin minulle varmuuden vuoksi sisällä huoneistossa. Niiden jälkeen aloin uudestaan kakkia ja tyhjentää mahaa. Kakkaa tuli niin paljon, että luulin varsankin jo tulevan samaan syssyyn. Mutta ei se tullut. Tädit kuluttivat aikaa lukemalla samaa sanomalehteä uudestaan ja uudestaan. Sitten olikin jo iltaheinien ja kaurojen aika. Syötyäni ajattelin, että huhhuh. Oli ollut niin rankka päivä, että uni olisi jo maittanut.
Ja eikös varsa päättänyt tulla juuri silloin!
Vatsaa väänsi ihan kamalasti. Hinkkasin takapuolta ja kaulaa seiniin ja ruokakuppeihin ja joka paikkaan. Piehtaroin. Sitten oli pakko mennä makuulle ihan pitkin pituuttani. Ähisin ja yhtäkkiä jotain tuli ulos back there. Luulin, että se oli maailman valtavin tsunamipissa, mutta ihmiset sanoivat sen olleen sikiövesi. Ähisin lisää ja jotain muuta alkoi tulla ulos. Ne olivat kuulemma etujalat. Nousin ylös ja menin takaisin makaamaan pari kertaa. Ei helpottanut yhtään.
Ensiminuutit
Tähän asti olen kuvitellut, että sulkutaivutus ravissa on rankinta, mitä voi olla. Siinäkin joutuu välillä ähkimään. Mutta ei se ollut mitään synnyttämiseen verrattuna. Tämän jälkeen ratsastustreenit menevät heittämällä. Ihmisille joudutaan synnytysvalmennuksissa opettamaan oikeanlaista hengittämistä, mutta minulta se kävi ihan luonnostaan. Vähän aikaa vielä puhisin ja lopulta tuntui, että varsa pullahti ulos. Nousin äkkiä seisaalleni ja olin ihan pökertynyt.
Ai niin se varsa!
Unohdin melkein koko varsan, kunnes täysihoitolan emäntä käänsi minut katsomaan. Nuorempi täti oli jo kuivaamassa häntä pyyhkeellä. Ja vooooooi! Varsa oli ihana! Höhöhöhöhöö. Hän on ihan isänsä näköinen ja oli heti alusta asti yrittämässä sisukkaasti jaloilleen. Hänellä on tosi pitkät jalat, ja ihmisten täytyikin hiukan auttaa. Ja minun piti olla tosi varovainen, etten sotke häntä.
Vooooi!
Koipeliini
Tissille menemisessä oli hiukan hankaluuksia, koska hän ei oikein ymmärtänyt laskea ja kääntää päätään oikeaan paikkaan. Hän olisi mieluummin imenyt täysihoitolan emännän nenää. Onneksi hän kuitenkin oppi syömisjutun nopeasti. Selvästi äitinsä poika.
Tässä kohtaa ihmiset huokaisivat helpotuksesta ja lähtivät koteihinsa. Minä ja varsakin aloimme nukkua. Uni maittoi.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kovin potkii

Varsa ei ole vieläkään tullut ulos. Ärsyttää.
Tiineysvuorokausien suhteen tilanteessa ei ole mitään kummallista. Tänään ollaan 338 vuorokaudessa. Suomenhevostammojen keskimääräinen kantoaika on 336,5 vuorokautta ja vasta 355:n jälkeen alkaa mennä epätavallisen pitkäksi. Mutta tissit ovat olleet ihan täynnä jo viikon. Jos haluaa vielä tätäkin suuremmat tissit, pitäisi hankkia implantit. Enkä tosiaan ole ajatellut.
Nuorempi täti kävi eilen taputtelemassa mahaa ja sanomassa varsalle, että olisi pikkuhiljaa aika tulla ulos. Varsa ilmoitti mielipiteensä potkaisemalla niin lujaa, että se melkein osui tätiä vatsaan. Yksi pikkujuttu: Minun mahani jäi väliin. Auts! Sen takia irvistelin tädille ja komensin hänet pois. Täti ja varsa voivat jatkaa keskustelujaan, kun minun mahani on pois välistä.
Varsa potkii niin kovin, että näyttää kuin mahassa möyrisi ulkoavaruuden alien. Kylkeen pullistuu välillä melkein jalkapallon kokoinen patti. Välillä taas näyttää kuin kyljen läpi olisi tunkemassa maitopurkki. Toisaalta se juttu ihmisten laittamista varsan siemenistä on niin scifiä, ettei tämä mikään ihme ole.
Keskimääräisen tiineysajan ylittymisestä voi veikata, että varsa on ori. Tammavarsat ovat jostain syystä nopeampia syntymään kuin orit. Orivarsa olisi kiva kaveri naapurikarsinan varsalle. Hän täytti tänään kaksi viikkoa ja on jo oikein taitava pukittelemaan ja hyppimään pystyyn. Täysihoitolaan odotetaan myöhemmin kesällä vielä kolmea muuta varsaa, mutta nämä kaksi saavat ensin temmeltää keskenään. Kunhan nyt minunkin varsani tulisi ulos melskaamaan.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Puuh!

Varsa on vieläkin mahassa.
Eilen oli minun syntymäpäiväni. Täytin 11 vuotta. Olen siis varhaisessa keski-iässä oleva tamma. Ensisynnyttäjäksi en ole nuori, mutta ehtisin ihan hyvin saada vielä kymmenkunta varsaa, jos oikein töpinäksi laittaisin. Ja jos edes tämä ensimmäinen tulisi jo ulos mahasta. Olisikin tosi rankkaa, jos mahaan kertyisi kymmenen varsaa. Silloin maha kasvaisi niin isoksi, etteivät jalat enää ylettyisi maahan. Onneksi sellaista ei ole kuulemma ikinä tapahtunut.
Syntymäpäivän juhliminen jäi vähäiseksi, koska olin aika nuutunut. Olin koko päivän ollut tarhassa hiukan kipuilevan näköinen. Kun pääsin tätien kanssa sisälle huoneistooni, olin ihan väsynyt ja nuokuin pää nuoremman tädin kainalossa. Välillä maistelin kyllä vähän heiniä. En edes jaksanut vielä tätejä kävelylle. Yksikseni karsinassa roikotin päätä melkein maassa ja nakkelin vähän niskojani. Ihmiset sanoivat, että kyse on ehkä varsan isommista liikkeistä tai ensimmäisistä supistuksista.
Tädit olivat melko varmoja, että varsa syntyy viimeistään tänään. Heistä olisi ollut mukavaa, jos varsa olisi sattunut syntymään samana päivänä kuin minä. Mutta varsapa huijasi! Hän halusikin ihan ikioman syntymäpäivän ja jäi vielä odottelemaan. Tänään olin taas ihan pirteä. Tissit ovat kyllä jo niin täynnä ja peräpää niin hyytelöä, ettei millään voi mennä enää monta päivää.
Syntymäpäivän lisäksi eilen vietettiin kansainvälistä Älä laihduta -päivää. Sen tarkoituksena on saada ihmiset hyväksymään omat vartalonsa. Sehän sopii mainiosti minun synttäriteemakseni, koska en ikinä vertaile vartaloani muihin tammoihin tai ole tyytymätön ulkonäkööni. Lehdissä ja netissä on paljon kuvia säihkysäärisistä tammoista, jotka voisivat luoda ulkonäköpaineita ja ahdistusta. Mutta jätän kuvat katsomatta, niin ei ahdista yhtään. Suosittelen muillekin! Paitsi juuri nyt voisin kyllä laihduttaa varsan verran. Mutta aloitan sen vasta huomenna. Tai ylihuomenna.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ei mittään

Pari päivää on näyttänyt siltä, että voisi alkaa tapahtua, mutta sitten ei kuitenkaan. Tilanne on vähän sama kuin yhdessä laulussa
”Perjantai ei mittään, lauantai ei mittään.”
Merkit ovat entisiä: Tissit täyttyvät täyttymistään, lihakset löystyvät löystymistään, maha roikkuu roikkumistaan. Askel on alkanut painaa ja jalatkin ovat turvonneet. Perjantaina jalkahoitajasetä kävi ottamassa kengät pois, eli paljain varpain liikkuminenkin tietysti vaikuttaa siihen. Olen kyllä edelleen vienyt nuorempaa tätiä hieman kävelylle. Tekee hyvää vähän verrytellä jalkoja, niin turvotuskin lähtee liikkeelle. Lisäksi ruoho on alkanut lopulta hiukan kasvaa, ja olen aina kävelylenkin päätteeksi saanut viedä tädin ulos syömään. Parasta!
Tädit ovat aika hermostuneita. Odottelu on kuulemma raskasta. Höh. Olisivat minun nahoissani, niin tietäisivät mikä on raskasta! Täysihoitolan emäntä käy kurkkimassa tissejäni ja peräpäätä monta kertaa päivässä ja ilmoittaa tädeille heti, jos näyttää että aika on kypsä. Joka kerta kun tulee puhelu tai tekstiviesti, tädit pomppaavat noin metrin ilmaan. Varsinkin nuorempi täti on toivonut kovasti varsan syntyvän viikonloppuna, etteivät hänen työnsä haittaisi tärkeää perhetapahtumaa. Hänellä on yökassi valmiina, jos tarvitsee jäädä yöksi täysihoitolaan päivystämään.
Seesteinen odottaja
Tädeille päivän ainoa ei-hermostuttava hetki on se, kun he ovat minun luonani ja näkevät, että minä itse olen ihan seesteinen ja ruoka maittaa minulle edelleen tavalliseen tapaan. Yksi merkki lähestyvästä varsomisesta on nimittäin ruokahalun väheneminen. Voikohan se koskea myös minua? En ole ikinä ruokahaluton, paitsi silloin kun leikin Romeota ja Juliaa unelmaorini kanssa.
Ei mittään -laulu jatkuu: ”Sunnuntai ei sitäkään mittään.” Saa nähdä, pitääkö sekin paikkansa vai laitanko vielä töpinäksi.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Hurjaa vapunviettoa - Katso kuvat!

Tässä laajamittainen kuvareportaasi vapunvietostani. Tunnelma oli ajoittain hyvin rauhallinen, mutta hetkittäin meno äityi kerrassaan villiksi.
"Eiks ne mahakuvat jo riitä?!" - 328 vrk
Pikkusuolaista huikopalaa.
Surkein vappubuffet ever. Miksei ruoho jo tule?
Vappupusu vanhemmalle tädille.


Seurailen tarkasti aidan toisella puolen ulkoilevaa varsaa.
Vapunpäivän vauhdikkaimpia hetkiä tarjosivat pieneläimet. Minun koirani, joka asuu vanhemman tädin luona, oli käymässä. Koira on vielä teini ja pompahtelee aika paljon. Jotkut hevoset voisivat pelätä sellaista, mutta onneksi olen itse rohkea. Mutta poukkoilu on silti vähän ärsyttävää. Haluaisin pussailla koiraa, mutta hän hyppii niin paljon etten pysy vauhdissa. Sitten luimistelen ja yritän komentaa häntä pysymään paikallaan. Tästä syystä saamme tehdä tuttavuutta vain hyvin valvotuissa olosuhteissa. 
Jackrussell - jokaisen itseään kunnioittavan hevosen must-have.
Tänään koira pääsi leikkimään vielä pienemmän pentukoiran kanssa. He leikkivät juoksemista, painimista, kaivamista ja heinän syömistä.
Leikkikenttä.
Iso edellä, pieni perässä.
Oho, meni solmuun!
Lisäksi koira leikki tallilla asuvan kissan kanssa. Tulen paremmin juttuun kissan kanssa. Hän on mukavan pehmeä nuuhkittava ja neniteltävä. Tänään kissa ei valitettavasti ehtinyt jutustelemaan minun kanssani.
"Leikittäiskö?"
"No joo."

Kuin kissa ja koira.
PS Tissit ovat taas kasvaneet entiselleen ja takapuolen lihakset ovat entisestään löystyneet. Aika pian tapahtuu.

Vappuspesiaali

Ihmiset stressaavat helposti juhlapäivien vietosta. Vaikka nuorempi täti yrittää tietoisesti välttää sitä, tuntee hänkin yleensä edes vähän painetta viettää juhlapäivät yleisesti hyväksytyllä tavalla. Esimerkiksi vappuna hänen viiteryhmässään yleisesti hyväksyttävää on hilluminen kaupungilla, juhlissa ja baarissa. Täti toki pitää siitäkin, mutta jos mikä tahansa vivahtaa yhtään täytymiselle, hänen sisäinen uhmaikäisensä pääsee heti valloilleen. Onks pakko jos ei haluu?
Vappu nykyisellään on monen perinteen summa eli konsulttikielellä klusteri. Vapun nimi on peräisin Valborga-nimiseltä pyhimykseltä. Kevään vaihtumista kesäksi on kuitenkin juhlittu samoihin aikoihin jo ennen kristillistä kalenteriakin. Esimerkiksi karja on päästetty laitumelle näihin aikoihin. Vappu on myös työväenliikkeen juhla ja Suomessa yleisemmin suomalaisen työn päivä. Myös opiskelijat viettävät vappua omana juhlanaan.
Vappuun kuuluu siis monenlaista tilpehööriä. On naamareita, serpentiinejä, pillejä, ilmapalloja, haalareita, ylioppilaslakkeja, lippuja ja vaikka mitä. Vappuna syödään esimerkiksi nakkeja, perunasalaattia ja silliä. En ole koskaan maistanut niitä, mutta ne eivät oikein kuulosta minun makuni mukaisilta. Makoisampia vappuruokia sen sijaan ovat munkit ja sima, vaikka niitäkään ei yleensä tarjoilla hevosille. Kuivuneita munkkeja olen kyllä joskus saanut. Ne olivat melkein yhtä hyviä kuin ruisleipä. Simaakin joisin hyvin suurella todennäköisyydellä, mutta kukaan ei ole koskaan tarjonnut. Vinkki, vinkki – voisitte kokeilla!
Vappu on historiansa takia myös poliittinen juhla. Politiikkaan taas liittyvät jollain tavalla eri värit. Hevosena en oikein ymmärrä, mistä siinä on kysymys. Me hevosethan erotamme lähinnä vihreän ja keltaisen sävyjä, koska niillä on eniten merkitystä kasvissyöjän ravinnonhankinnassa. Muut värit ovat meille aika lailla yksi ja sama. 
Keltavihreä värimaailma
Ihmisten värinäkö on erilainen. Heidän mielestään punainen ja sininen eivät ole yhtään sama. Tosin ihmisilläkin värien erottelu on sikäli satunnaista, että joidenkin mielestä sinisellä ja punaisella ei enää nykyään ole mitään merkitystä ja että vastakkainasettelun aika on ohi. Niiden välillä on pari erilaista vihreää ja muitakin värejä. Varsinkin vaaleampi vihreäkin on hankala. Yksien mielestä se on ihan punaista ja toisten mielestä taas sinistä. Sitten on vielä sinikeltaisia, jotka ovatkin erityisen sinivalkoisia. Ota tästä sitten selvää pelkästään kahdella tappisolulla, huh.
Vappuna nämä värikysymykset ovat kuitenkin vahvasti esillä. Vapun päivänä kaupungilla jaetaan esimerkiksi erivärisiä ilmapalloja, mutta ei kannata haaveilla keräävänsä samaan nippuun kaikenvärisiä. Se herättää pahennusta. Pitää tehdä valintoja ja pysytellä tiukasti yhdessä värissä. Paitsi jos sattuu löytämään jo valmiiksi sateenkaarivärisiä. Se menee jotenkin näin: ”Kenen joukoissa seisot, kenen ilmapalloa kannat?”
Eri väreihin liittyy myös erilaisia lauluja. Minulta menee jo tosi yli hilseen, miten laulut muka voivat olla jonkun värisiä. Mutta ihmiset näköjään näkevät värejä myös korvillaan. Yleensä kuitenkin punaisten laulujen tahdissa on helpompi marssia. Marssiminenhan on tarmokasta käyntiä ilman että tahti sekoaa töltiksi. Sitä hevosilta toivotaan. Siitä huolimatta niistä ei ole tullut mitään hevosmaailman hittejä. Luultavasti koska niissä on myös aika vaikeita asioita kuten kapitalismi ja proletaari ja vallankumous. En tiedä, mitä ne ovat.
Suosikkilauluni on se, joka alkaa ”Eespäin, eespäin”. Se sopii minulle hyvin, koska menen luonnostani rivakasti eespäin. Lisäksi se on helppo ymmärtää. Se kertoo maastoratsastuslenkistä. Laulu on vähän hassu, koska siinä ollaan jostain syystä liikkeellä yöllä ja odotetaan aamua. Se on myös aika surullinen. Osa hevosista on niin väsyneitä, että he ovat uupuneet tielle. Minulle ei ole koskaan käynyt niin kurjasti. Ilmeisesti myös gepardileijonat ovat hyökänneet, ja osa laumasta on jo kaatunut taistoissa. Parempi olla varuillaan maastossa, ettei pääse käymään noin ikävästi! Alun jännityksestä huolimatta laulun loppu on kuitenkin onnellinen: Lopuksi päästään tielle, jolla ruusutkin kukkivat. Kuulostaapa herkulliselta!
Edellä esitetyt vappujuhlinnat eivät tänä vuonna koskettaneet nuorempaa tätiä. Hän sai kerrankin hyvällä omatunnolla olla suunnittelematta vapuksi yhtään mitään. Pääasia on päivystää minun varsomistilannettani. Eilen tissit olivat kuitenkin taas kutistuneet. Oli niin kylmä ilma, että ajattelin odotella rauhassa. Olin myös viime päiviä virkeämpi ja halusin vähän juosta. Tein jopa pienen vappuiloittelun loikkimalla muutaman pukkilaukkapompun. Mahakin pysyi mukana. Katsotaan varsomista uudestaan loppuviikosta.
Hauskaa vappua lukijoille!