Lauantai alkoi
kerrassaan loistavasti: Sain ruokaa ekana! Parasta!
Tavallisesti minut
ruokitaan vasta viimeisenä, koska asun käytävän viimeisessä
huoneistossa. Odottelu on usein vähän harmittavaa, ja joudun
nakkelemaan niskojani. Mutta nyt palvelu oli kerrankin ensiluokkaisen
kohdallaan. Tämän takana oli se, että oli minun päiväni Erittäin
Tärkeänä ja Kunnianarvoisana Kilpaeläimenä. Hiii-hi-hi-hiiii!
Kunnianarvoisa Kilpaeläin suuressa maailmassa |
Kilpaeläimenä
olemiseen liittyi sekin, että myös tädit tulivat ihan samaan
aikaan aamuruoan kanssa. Vanhempi täti alkoi heti pakata minun
tavaroitani, ja nuorempi täti taas ryhtyi puunaamaan minua. Jalat ja
häntä oli pesty jo edellisenä iltana, mutta täti harjasi huolella
ja teki minulle kampauksen. Minä olen aina antanut hänelle täysin
vapaat kädet kampausten suhteen, sillä hän tuntee minun tyylini ja
osaa korostaa parhaita piirteitäni. Tällä kertaa hän teki
harjaani verkkokampauksen, mikä on minusta klassisen tyylikäs
valinta. Otsaletin teon täti jättää yleensä kisapaikalle, jossa
sen saa kätevästi tehtyä trailerissa jos odotellessa on aikaa.
Tällä kertaa ei ollut, eli sain hulmutella otsatukkaani vapaana.
Häntälettiäkään ei tällä kertaa saanut aikaiseksi, koska minun
häntäni on kuulemma kuin pulloharja eikä pysy letillä. (No hei,
tädillä itsellään ei ole häntää lainkaan! Hänenä olisin
hiljaa.) Joka tapauksessa olin siis suorastaan hätkähdyttävän
kauniina valmis lähtemään maailmalle.
Klassinen kampaustyyli kestää ajattoman aistikkaana vuodesta toiseen. Tässä poiminta mallistosta Kesä 2010. |
Sitten minulle puettiin
toppatöppöset ja pehmustettu riimu. Viimeistään niistä tietää,
että ollaan lähdössä reissuun ja yleensä siinä kohtaa pääsee
myös jännäkakka. Lähdin taluttamaan nuorempaa tätiä kohti
kuljetuskoppia. Ihan viime metreillä ajattelin kuitenkin viedä
hänet sittenkin kopin ohi tarhaan, mutta hän jäi roikkumaan ja
vetämään narusta niin pahasti, että oli pakko kääntyä. Kun en
muuallekaan päässyt, vein tädin suoraan sisään koppiin. Mitäpä
siinä vitkastelemaan. Kopista täti ei pääse helposti karkuun, ja
niinpä hänellä on aina hyvää aikaa syöttää minulle nameja.
Minulle tarjoiltiin myös verkkosäkillinen heinää, vaikka
aamiaisesta ei ollut kulunut kuin hetki. Tämä on ehdottomasti
kilpaeläimen elämän parhaita puolia.
Tädin maanläheinen pukeutuminen rikkoo kilpaeläimen eleganssin |
Sitten lähdettiin
liikkeelle. Ajamassa oli setä, joka on vanhemman tädin mies. Hän
on oikein hyvä yksityiskuljettaja, koska hän ajaa tasaisesti. En
ollut koskaan aikaisemmin ollut juuri tässä trailerissa, eikä
siellä edes haissut yhtään hevoselle. Se onkin hankittu ihan
pelkästään minun ja Eeron yksityiskuljetuksia varten. (Koska olen
kuitenkin avomielinen, voin kyllä jatkossa luvata kyydin myös
kivoille kavereille. Ottakaa yhteyttä täteihin.) Matka sujui
tälläkin kertaa mukavasti.
Mammaloman takia on
kulunut puolitoista vuotta siitä, kun olen viimeksi ollut
kilpaeläimenä. Sen tähden olin aika tohkeissani. Edellisellä kerralla en sitä paitsi ollut vielä edes tällainen julkkis kuin nykyisin. Aloin huudella
joka kerta, kun vauhti hiljeni. Ajattelin hyvissä ajoin ilmoittaa
kaikille muille, että olen tulossa. Ettekö te tiedä, kuka minä olen! Koska kopista ei näe kunnolla
ulos, tuli vahingossa huudeltua myös huoltoaseman pihalla ja
liikennevaloissa. Mutta tiesivätpähän sitten niissäkin paikoissa,
että Erittäin Tärkeä Kilpaeläin oli liikkeellä. Kun pääsimme
kilpailupaikalle, en millään malttanut odottaa ulospääsyä.
Hirnumisen lisäksi aloin kuopia. Halojaa, halojaa! Toimintaa!
Tuntui, että nuoremmalla tädillä kului ikuisuus vaihtaa
vaatteet.
Lopulta pääsin ulos tervehtimään kaikkia toisia hevosia. Tätien mielestä oli rasittavaa, että pyörin joka suuntaan ja huutelin kaikille. Minusta taas oli rasittavaa, että he laittoivat satulaa, kun minulla oli tärkeä edustustehtävä kesken. Sitten nuorempi täti kiipesi kyytiin ja alkoi häiritä minun kilpaeläimenä oloani vielä ratsastuskuvioilla. Kyllä on kummallista, kun ei saa rauhassa keskittyä tärkeisiin asioihin!
Hetkittäin muistin kyllä senkin, että kilpaeläimenä olemiseen kuuluu myös tädin kuljettaminen kauniisti. Verryttelyssä onnistuin siinä hetkittäin oikein hyvin. Sitten pääsin radalle ja ajattelin esitellä osaamistani parhaimmillaan. Ties vaikka ihania oreja olisi katsomassa! Koska olen nyt lähiaikoina työllä ja vaivalla saanut tädin oppimaan keskiravilävistäjät, ajattelin näyttää niitä. Täti vänkäsi kyydissä, että eikun loiva kiemura, ja koko hieno liike meni ihan pilalle. Minkäs teet. Muutenkin ravissa olisin halunnut mennä paljon kovempaa kuin täti. Siksi hän jäi ikävästi ohjiin roikkumaan, enkä päässyt liikkumaan niin letkeästi kuin olisin osannut. Jatkoin kuitenkin urheasti eteenpäin, ja laukkaohjelmassa pääsimmekin parempaan yhteisymmärrykseen.
Lopulta pääsin ulos tervehtimään kaikkia toisia hevosia. Tätien mielestä oli rasittavaa, että pyörin joka suuntaan ja huutelin kaikille. Minusta taas oli rasittavaa, että he laittoivat satulaa, kun minulla oli tärkeä edustustehtävä kesken. Sitten nuorempi täti kiipesi kyytiin ja alkoi häiritä minun kilpaeläimenä oloani vielä ratsastuskuvioilla. Kyllä on kummallista, kun ei saa rauhassa keskittyä tärkeisiin asioihin!
Hetkittäin muistin kyllä senkin, että kilpaeläimenä olemiseen kuuluu myös tädin kuljettaminen kauniisti. Verryttelyssä onnistuin siinä hetkittäin oikein hyvin. Sitten pääsin radalle ja ajattelin esitellä osaamistani parhaimmillaan. Ties vaikka ihania oreja olisi katsomassa! Koska olen nyt lähiaikoina työllä ja vaivalla saanut tädin oppimaan keskiravilävistäjät, ajattelin näyttää niitä. Täti vänkäsi kyydissä, että eikun loiva kiemura, ja koko hieno liike meni ihan pilalle. Minkäs teet. Muutenkin ravissa olisin halunnut mennä paljon kovempaa kuin täti. Siksi hän jäi ikävästi ohjiin roikkumaan, enkä päässyt liikkumaan niin letkeästi kuin olisin osannut. Jatkoin kuitenkin urheasti eteenpäin, ja laukkaohjelmassa pääsimmekin parempaan yhteisymmärrykseen.
Kaiken kaikkiaan olen
ihan tyytyväinen tädin ja minun kilpailusuoritukseen. Vaikka tätiä
jännitti, hän ei kuitenkaan ollut ihan kokonaan jumissa. Hän jopa
muisti hengittää muutaman kerran radan aikana. (Hengittämättömät
ihmiset ovat tavallinen kilpaeläimiä kohtaava ongelma. Jos kyydissä
oleva ihminen ei hengitä, joutuu koko ajan olemaan varuillaan, ettei
hän kopsahda tajuttomana maahan. Silloin ei tietenkään voi liikkua
kuin hitaasti ja varovaisesti eikä pääse yhtään näyttämään
loistokkaita liitoaskelia.) Suoritus ei ollut ollenkaan
maksimitasollamme muttei huonokaan. Parhaimmat pätkät olivat
selvästi parempia kuin aikaisemmissa kilpailuissamme, vaikka väliin
tulikin hiukan erimielisyyttä vauhdista ja suunnasta.
Täti luki suorituksen
jälkeen jotain paperia. Häntä nauratti kovasti, kun toisessa
paperissa luki: ”Laukka välillä yllättävänkin sujuvaa.”Näköjään kaikki eivät tiedä, että tukkihevoset voivat olla
näin näppäräjalkaisia kilpaeläimiä kuin minä. Vielä kun saan
tädin täyteen kilpailukuntoon, minun laukkani lyö ällikällä
kaikki!
Sitten olikin aika
lähteä kotiin. Kotona oli päivän toinen tähtihetki aamiaisen
lisäksi, kun pääsin viemään tädin ulos syömään. Ruohoa
pilkisteli jo sieltä täältä, aurinko paistoi ja iso parvi kurkia
kaarteli taivaalla. Vaikka kilpaeläimenä oleminen onkin mukavaa
vaihtelua, on tavallinen arki silti parasta!
Onneksi sun täti muistaa hengittää. Yksi toinen täti ei muista. Siksi radalla mennään meillä hyvin hitaasti. Tädin kun ei ole hyvä pudota, luut voivat mennä rikki :) Terveisin Lotta ja täti
VastaaPoistaNo tätikin muisti vetää henkeä vasta keskiravin jälkeen. Siihen mennessä oli ollut jo alkutervehdys ja loiva kiemura. On se hyvä, että kilpaeläimet sentään ovat huomaavaisia eivätkä ota riskejä pyörtyilevien tätien kanssa :)
VastaaPoista