Karvoihin katsominen

Maaliskuu alkoi pölähdyksellä.

Tähän asti talvikarvaa on irtoillut vain nimeksi, mutta aurinkoisen päivän ja alastomana ulkoilun ansiosta karva alkoi viikonloppuna lopulta irrota oikein kunnolla. Myös Eerosta lähtee hienonhienoa villaa. Tästä siis alkaa parin kuukauden jakso, jolloin talli, varustekaappi, vaatteet, auto ja tätien kodit täyttyvät karvasta. Uskoakseni tädit ovat kovin ilahtuneita, ettei heidän tarvitse kotioloissakaan olla kokonaan ilman minua ja Eeroa.

Minä kasvatin täksi talveksi tavallista paksumman talvikarvan jo syyskuusta alkaen. Sen irtoamista on siis luvassa runsaasti. Takajalkojen takapuolellekin kasvatin monen sentin villahousut. Koska omat tätini ovat melko luomuja, he antavat minun talvikarvani kasvaa ihan rauhassa, vaikka näytänkin aikamoiselta tursakkeelta täysihoitolan klipattuihin hevosiin verrattuna. Tädit uskovat, että luonto on tarkoituksenmukainen. Jos siis jotain tapahtuu, siihen on myös syy. Tänä talvena luultavasti varauduin kylmiin säihin tavallista lämpimämmällä turkilla, koska olin syksyllä niin hoikassa kunnossa imettämisen takia. Jos ei ole rasvakerrosta lämmittämässä, täytyy satsata muihin konsteihin. Eikä niihin silloin kannata ihmisten puuttua.

Talvikarva alkoi kasvaa kainaloihin jo syyskuussa.

Parrakas tamma marraskuussa.

Tukkihevoskarvaisena tulee tietysti kova hiki treenatessa, mutta koska sen jälkeen pääsee melkein aina lämpimään talliin kuivattelemaan, ei se haittaa mitään. Ja jos joskus käyn urheilemassa jo päivällä, saan silloinkin hetken kuivattelun jälkeen mennä ekstraloimen kanssa ulos. Minä olen näillä konsteilla pärjännyt oikein hyvin ja saanut kunnon karvan ansiosta ulkoilla ilman loimea myös kauniina talvipäivinä. Loimettomana ulkoillessa auringonpaisteesta saa D-vitamiinia, joka on ihan yhtä tärkeää hevosille kuin ihmisille.

Kevättä vauhdittaakseen nuorempi täti on kuitenkin innostunut hiukan puunailemaan minua ja Eeroa. Hän arveli, ettei enää ole tulossa kovia pakkaskelejä, joissa tarvitsisin villahousuja. Siispä hän saksi kaikkein pisimmät säärikarvani pois. Nyt kevätkurat eivät tartu silosääriin niin paljon kuin karvajalkoihin.

Kiharakutrit

Lisäksi Eero sai harjoitella kammattavana oloa. Täti suihki hänelle selvitysainetta tukkaan ja selvitti harjan ja hännän. Eero nauttikin frisööristä tosi paljon ja melkein nukahti siihen. Täti taas yllättyi, että Eeron varsatakkutukasta sukeutuikin ihan oikea ison hevosen sileä harja. Eero näyttää perineen isänsä suoran jouhilaadun eikä minun lainekiharaani. Sen sijaan hänen harjansa kyllä pyörteilee täsmälleen samoin kuin minulla. Suurin osa tukasta on kaulan oikealla puolella. Sään etupuolella on kuitenkin pieni kohta, jossa harja kääntyy aika ajoin vasemmalle, ja lähellä niskaa harja on niin paksu, että sitä riittää molemmin puolin kaulaa.

Lemmenlomalla meni pään lisäksi sekaisin myös tukka.
No mut. Sellast sattuu. Kaikille.

Näihin karva-asioihin liittyen nuorempi täti sattui törmäämään kiinnostavaan kirjoitukseen karvapyörteistä ja niihin liittyvästä perimätiedosta. Nykyisin pyörteistä ei juuri piitata muualla kuin hevospassissa, johon ne merkitään tunnistamisen takia. Nehän säilyvät samanlaisina koko iän. Pyörteiden tulkinta on kuitenkin ennen vanhaan ollut suosittua varsinkin angloamerikkalaisessa hevoskulttuurissa. Nuorempi tätikin muistaa joskus kuulleensa uskomuksen, että otsapyörteen sijainnista voi päätellä hevosen temperamentin. Normaalitapauksessa pyörre on suunnilleen silmien välissä. Korkeammalla oleva pyörre ennustaa vilkasta ja ehkä säikkyä hevosta, alempana taas laiskaa.

Optimaalinen otsapyörre

Pyörretulkintaan on kenties parasta suhtautua samanlaisena viihteenä kuin horoskooppeihin ja kämmenviivojen lukemiseen. Kannattaa uskoa myönteiset asiat ja jättää huonot omaan arvoonsa. Tosin nuorempi täti muistaa aiemmin ihan länsimaisen lääketieteen parissa oppineensa, että ihon ja keskushermoston kehitys ovat alkiovaiheessa yhteydessä toisiinsa. Eli poikkeama yhdessä saattaa viitata poikkeamiin myös toisessa. Ehkäpä pyörrelogiassa on siis sittenkin edes hiukan perää. Järkeenkäyvältä kuulostaa esimerkiksi se, että epäsymmetriset pyörteet kehon vastakkaisilla puolilla kertovat kehon epäsymmetriasta ja taipumuksesta vinouteen muutenkin.

Pyörrefengshuihin perehdyttyään täti on nyt tietenkin monena päivänä syynännyt minun ja Eeron pyörylöitä. Meillä molemmilla onneksi sattuu olemaan aika tavanomaiset ja säännölliset pyörteet, eli tädin ei tarvitse huolestua mistään pahoista energioista. Minulla on pyörteiden perusteella nopeat takajalat ja taipumus kerätä energiaa mahaani. Täti löysi myös ylimääräiset vatsapyörteet juuri siitä kohtaa, mihin koskiessa saatan välillä muuttua lohikäärmeeksi. Siinä on siis ihan selvästi patoutunutta energiaa, joka välillä ryöpsähtää. Varsinkin keväisin, jos olen nähnyt ihania uroshevosia. 

Lohikäärmepyörre.
Sekä utare 5 päivää ennen varsomista.

Kiinnostavaa on sekin, että ainut epäsymmetrinen pyörteeni löytyy leuan alta. Ratsastuksessa nimittäin olen hiukan vino juuri niskan ja poskien asettumisessa. Oho! Eeron pyörteet eivät pörrövillasta erotu kovin hyvin, mutta nehän on syynätty ja merkitty muistiin henkilöllisyysselvityksessä. Niiden perusteella hänestä pitäisi tulla ihan mallikas tätien ratsukouluttaja.

Nytpäs olisikin kiinnostavaa tehdä pienimuotoinen pyörreloginen tutkimus ja kuulla lukijahevosten pyörteistä:
Minkälaisia pyörteitä teillä on? Entä sopivatko pyörretulkinnan kuvaukset niihin? Katsokaapa karvoihin ja kertokaa havainnoistanne!