Kevättä kohti

Talvi taisi tänä vuonna olla ihan ennätyksellisen lyhyt. Ensin marraskuinen sää jatkui kuukausikaupalla, ja autoilijat joutuivat ihan turhaan odottamaan, että talvi olisi yllättänyt heidät. Sitten tammikuussa olikin pari viikkoa hyytävän kylmää ja tuntui ihan oikealta talvelta. Tosin ainakaan täysihoitolan suunnalla ei silloinkaan ollut lunta kuin ihan nimeksi. Tänä vuonna lähes koko talven olisi selvinnyt ilman piikkikorkoja, mutta mieluummin kannattaa varustautua hyvin vaikka turhankin takia. Eikä vieläkään olisi yhtään mahdotonta, että tulisi takatalvi. Tai mikä etutakatalvi se tähän aikaan vuodesta olisikaan.

Talvi ei yllättänyt tukkihevosratsukoita.

Viime vuonna minun ja tätien kevätseurantaa häiritsi hieman mahaseuranta, joka oli silloin vielä ajankohtaisempi asia. Tänä vuonna voin keskittyä paremmin ulkoisiin luonnonilmiöihin, koska maha on tuntunut taas ihan tavalliselta kevätmahalta (tosin ei vielä tähän aikaan ihan lohikäärmemahalta). Iso musta tamma on sanonut, että hänen vatsassaan tuntuu taaskin ihan varsalle. Sen tähden hän on vähän ollakseen tarhassa eikä ole minun kanssani enää ihan niin bestistä kuin aikaisemmin. Onni sentään, että tulemme edelleen edes toimeen ja hän antaa minun syödä rauhassa.

Me ollaan samiksii!

Viikonloppuna talvi näytti olevan jo kokonaan ohi. Aurinko paistoi, pikkulinnut kirkuivat ja varikset raakkuivat. Täysihoitolan metsikön suunnalla joku lintu piti myös viheltävää ääntä. Nuorempi täti epäili, että se olisi ollut töyhtöhyyppä. Se olisi tosi varhaista töyhtöhyypälle, koska esimerkiksi viime vuonna töyhtöhyypät saapuivat vasta huhtikuussa. Mutta uutisissakin sanottiin, että töyhtöhyyppähavaintoja on tehty jo paljon. Niin että uskottava se on.

Maa on alkanut tuoksua keväiseltä. Nuoremman tädin pihalla tulppaanin tai narsissin versot pilkistävät maasta jo monta senttiä. Minä olen hiukan maistellut koivunoksia kävellessäni puskien ohi. Niissä on jo ihan keväinen maku. Ruohotuppojakin olen hiukan haukellut, mutta ne ovat vielä pelkkää talvikuivaa.

Poikien tarhan edustalla apila puskee pintaan

Lätäkkövesi maistuu keväältä

Pojat ovat ottaneet kasvupyrähdyksiä kukin omaan tahtiinsa. Eero on tällä hetkellä joukon suurin ja on muutenkin ryhtynyt lauman kukkopojaksi. Hän kuvittelee olevansa joku tartsan tai hiimän. Tädit toivovat, että viimeistään kesälaitumella joku laittaisi hänelle hiukan rotia. Ihmisten kanssa hän on sentään ihan oma itsensä. Ja kun minä lähdin maastoreissulle poikien tarhan ohi, hän tuli naksuttelemaan suutaan minulle ihan pikkuvarsojen tapaan. Minäkin hellyin hörisemään hänelle sitä samaa vauvahörinää, jota pidin hänelle vastasyntyneenä monta päivää. Hö-hö-hö-hö-höö. On hän minun vauvani joka tapauksessa. 

Suurhevonen ja pienhevonen

Meikäpoika on pomo!

Kamut

Kevätpoitsu

Koska ihmiset eivät tiedä ajankulua yhtä hyvin kuin hevoset, he tarvitsevat kalentereita. Täditkin ovat katselleet kalenterejaan, joihin on tänä vuonna kuulemma merkitty kaikenlaisia asioita sekä minua että Eeroa varten. Kuulostaa jännittävältä, mutta niistä lisää toisella kertaa!