torstai 4. huhtikuuta 2013

Kausalan kuningas ja hänen renkinsä Kalle

Nuoremmalla tädilläni on paha tapa hamstrata kirjoja, vaikka hän ei juuri ehdi lukemaan. Siispä hänellä on hyllyissään lukemattomia kirjoja. Viime viikolla hän kuitenkin teki kirpputorilla löydön, joka ei jäänyt lukematta: Valtias Vieteri.

Kirja on vuosikertaa 1979 ja sen on kirjoittanut ravitoimittaja Juhani Matela. Täti oli hyvin innostunut löydöstä, koska a) hän ei jostain syystä ollut tutustunut siihen kunnankirjastossa 80-luvulla (ehkä se oli ylähyllyllä) ja b) Vieteri on minun emänisänisäni. Joten nyt viime päivät olen saanut kuulla aika tavalla isopapastani ja hänen sedästään Kaarlo ”Kausalan Cassius” Partasesta. Vanhat jutut ovat ihan kivoja kuunnella, kunhan on samalla jotain syötävää.

Niin kuin kirjan nimestä voi päätellä, Vieteri oli oman aikansa menestyksekkäin ravihevonen. Hän voitti ravikuninkuuden viidesti, mihin ei sen jälkeenkään ole kyennyt kuin Vieterin puoliveli Vekseli ja myöhemmin Viesker, joka taas on Vieterin tyttärentyttärenpoika. Vieteri oli myös ensimmäinen markkamiljönääriksi tullut hevonen. (Markan arvo noihin aikoihin vastasi likimain nykyistä euroa.) Omistaja Kaarlo Partanen oli tunnettu lennokkaista jutuistaan, ja hän vitsailikin Vieterin olleen Iitin kunnan suurin veronmaksaja heti Kymiyhtiön jälkeen.

Vieteri on yksi nuoremman tädin lemppareista suomenhevosperiyttäjien joukossa. Siksi hän varmaan on minunkin esi-isäni. Kröhömkröhöm. Tai siis täti melkein poikkeuksetta tykästyy hevosiin, joissa on vieteriläinen leima. Minussa hänen mielestään on, vaikka olenkin vasta kolmannen polven jälkeläisiä. Lukkarinrakkaus on peräisin hänellä nuorena tyttönä hoitohevosena olleesta Vieterin tyttärestä ja tämän tyttärestä.

Vieterin periyttäminä ominaisuuksina pidetään yleisesti vankkuutta ja vahvuutta. Luonteeltaan vieteriläisiä pidetään kovaluontoisina suoritushevosina mutta myös itsepäisinä. En ole pudonnut kovin kauas siitä puusta. Ja olettekos muuten huomanneet, että vieteriläisillä on usein pitkät korvat ja sojottava otsatukka? Niin minullakin. Nuoremman tädin mielestä vieteriläisillä on myös ihan omanlaisensa rauhallinen ja levollinen ilme. Sellainen minullakin on, kun olen sopivalla tuulella. Villimmällä tuulella isäni puoleiset Suikku-ilmeet tulevat enemmän esiin.
Pitkät korvat, sojottava otsatukka ja levollinen ilme

Jos on runsas puoli tuntia aikaa ja muutenkin innostusta, voi Ylen Elävästä Arkistosta katsoa Vieterin tyylinäytteen vuoden 1974 kuninkuusraveista. Jos ei viitsi katsoa koko ohjelmaa, Vieteriä voi ihailla myös ihan pätkän alussa. 

Vieteri ja Kaarlo -aiheisia postauksia on varmaan tulossa myös jatkossa, koska nuorempi täti on ollut aika innostunut kirjassa olleista valmennus- ja hoitoneuvoista.

Lopuksi tietovisakysymys, jossa saa käyttää Googlea apuna tai heittää villejä veikkauksia:
Mitä yhteistä on Hella Wuolijoella ja Kaarlo Partasella?
Tietäjälle on luvassa valtavasti mainetta & kunniaa.

8 kommenttia:

  1. Olipas taas loistava juttu Sävyltä! Lausuntoani ei ole pidettävä ennakkoperintönä eikä jäävinä. T: vanhempi täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietokilpailukysymykseen vastaamisessa vanhempi täti kyllä on jäävi, kun siitä juuri eilen oli puhetta :)

      Poista
  2. Tiedetään, tiedetään! Meinaan se Hellan ja Kaarlon yhteys ;) - Lilli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotellaan vielä, tietääkö joku nuoremman tädin ei-sukulainen tämän. Jos ei, niin saat kaiken maineen ja kunnian itsellesi :D

      Poista
  3. Noista silmistä: olen kiinnittänyt huomiota Sävyn levollliseen katseeseen. Hänellä on ihan sellaiset "bedroom eyes", kuten suuressa maailmassa sanotaan! ;)

    Arvoitukseen en ota kantaa. Itse olen kuullut vain sen jutun, että kyseessä oli "Hella, joka veti vain itätuulella" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävyn silmien ilmeeseen oman lisänsä tuo se, että Sävyllä on myös aika runsaat räpsyripset. Runsasripsisimmät suomenhevoset kuitenkin taitavat tulla Vekselin linjalta. Katsopas esimerkiksi tallin oripoikaa, jonka isänisä on Vekseli.

      Hella tosiaan veti vahvasti itään päin. Tosin ainakin nuoremmalle tädille on tullut se vaikutelma, että olisi vetänyt ihan mihin suuntaan tahansa tilanteesta riippuen ;)

      Poista
  4. Hei!
    Jos kiinnostaa Kaarlo Partasen kirjoitukset niin olen onnistunut saamaan käsiini "Kaarlo Partanen - Suomalaisen ravihevosen valmennuksesta" kirjasen! Mukavaa luettavaa ja toimivia juttuja ihan tämän päivän ratsastusharrastukseenkin! Saa lainata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan kiinnostaa! Kuten myös muiden raviäijien ja vanhan kansan hevosmiesten valmennusmenetelmät kiinnostavat.

      Poista