Kesäkuulumisia

Nuorempi täti on ollut sen verran kiireinen, ettei ole ehtinyt kirjoitella kuulumisia. Onneksi hän on kuitenkin käynyt tallilla puuhastelemassa melkein joka päivä. Puuhastelu on kuitenkin tärkeämpää kuin puuhastelusta kirjoittaminen, eikös vain? 

Meilläkin on ollu kiire syödä

Viimeisen viikon ja parin päivän kuulumiset ovat tiivistetysti tässä:

Jalkahoitajasetä kävi taas tarkistamassa Eeron jalat. Hän sanoi, että jumppa on tuottanut tulosta ja jänteet ovat venyneet. Porttikielto kentälle on kuitenkin edelleen voimassa. Eeron jalkoja venytellään edelleen pari kertaa viikossa. Se onkin alkanut sujua hyvin, ja Eero nostaa jalat melkein itse. Tädit ovat tyytyväisiä, että Eero on jumppaamisen myötä tottunut jalkojen nosteluun ja käsittelyyn heti pienestä pitäen.

Venytellyt säihkysääret

Minä olen vihdoinkin saanut hieman omaa aikaa. Kävin parina päivänä vanhemman tädin kanssa kävelemässä tallin pihalle ja takaisin, kun Eero jäi nuoremman tädin kanssa laitumelle. Sain myös pysähtyä syömään apiloita. Tällä kertaa Eero pysyi turvassa sähköpeikoilta ja kaikki sujui oikein hienosti. Hankalinta oli päästä portista ulos ilman pikkumustaa, joka seurasi minua ihan hännässä kiinni. Pikkumusta on selvästi ottanut lauman johtajaorin tehtävät harteilleen ja yrittää pitää lauman koossa.

Yhtenä päivänä Eero ja minä veimme molemmat tädit pienelle kävelylenkille. Eero on selvästi tullut minuun ainakin ruokahalun suhteen, koska hän etsi matkan varrelta ahkerasti syötävää. Kun nuorempi täti ei päästänyt häntä syömään ja käski kävellä eteenpäin, Eero kiukutteli. Kiukutellessaan hän esittää hienoja espanjalaisen käynnin ja passagen askelia sekä pieniä levadeja. Täti vain oli tosi tylsä eikä ollut huomaavinaankaan niitä. Karsinaan mennessä minä jotenkin epähuomiossa astuin vanhemman tädin varpaille. Tilanne ei vaikuttanut kovin pahalta, koska minähän olin edelleen paljain varpain. Kotona hän kuitenkin huomasi, että yksi varvas oli tosi kipeä ja siitä oli kynsi irronnut. Kurja juttu, koska en yhtään tarkoittanut satuttaa tätiä ja nyt häntä ei voi viedä kävelylle.

Jiihaaa!

Poinks!

Täyttä vauhtia

Eero on kasvanut paljon. Noin kolme viikkoa sitten nuorempi täti mittasi hänen olevan itseään napaan asti. Nyt Eero on jo monta senttiä yli navan. Myös varsakarva on alkanut irrota. Pojat näyttävät nyt siltä, kuin heillä olisi supersankarinaamiot silmillä. Pikkumusta on jo ennestään niin musta, että hänessä karvanvaihtoa ei juuri huomaa kuin karvan pituudesta. Eerossa taas on tummia pilkkuja siellä täällä. On jännittävää nähdä, tuleeko hänestä vaalean vai ihan tavallisen ruunikko. Silmänympärykset ja turpa ovat nyt suunnilleen kaakaon väriset eli melko vaaleat. Korvissa, otsassa ja kaulassa puolestaan on lähes mustia läikkiä.

Supersankarit naamioissaan

"Aijai, aika hyvä rapsupaikka siinä!"

Minä olen taas pitkästä aikaa kiinnostunut oreista. Tai paremman puutteessa naapurilaitumen ruunista. Luulin jo, että uroshevoset ovat minun kohdallani ihan ollutta ja mennyttä. Silloin kun Eero oli vielä mahassa, olo oli niin tukala, ettei todellakaan tullut mieleen lirkutella kenenkään kanssa. Eeron syntymän jälkeen kiimoja on ollut pari, mutta niitäkään ei ole huomannut muusta kuin Eeron löysästä vatsasta. (Maitoon kuulemma tulee silloin hormoneja, jotka tekevät varsalle ripulin. Mistä ne sinne maitoon joutuvat? Kuulostaa taas ihan ufojutulta.) Mutta tällä viikolla näin naapuriruunat ihan uusin silmin. Keskeytin jopa syömisen ja lähdin tervehtimään, jos joku heistä lähestyi aitaa. Eerokin pääsi samalla tutustumaan heihin ja osoittamaan kovalla suun aukomisella olevansa kohtelias lapsi.  Hörhörhör.Hörhöttelin ja pissailin jopa valkoiselle ruunalle, vaikka ennen en ole voinut sietää häntä. Vielä on kesää jäljellä!

Pian tervehtimään miesvieraita

"Moi!"
(Ylävasemmalla Eero tutustuu kameraan)

"Moi sullekin! Ei haittaa enää yhtään, että olet valkoinen."
Kohtelias lapsi aukoo suutaan

Jalkahoitoa ja jumppaa

Perjantaina jalkahoitajasetä kävi katsomassa minua ja Eeroa. Minähän olen ollut paljain varpain nyt jo puolisentoista kuukautta. Kengät otettiin pois ennen Eeron syntymää, koska ihmiset pelkäsivät, että saatan toheluuksissani talloa varsan. Törkeää aliarviointia! Tietenkään en sotke lastani! Paitsi jos ihan rehellisiä ollaan, muutaman kerran ruoka-aikaan oli aika lähellä. Oho. On kai ihan ymmärrettävää, että nälkäisenä havaintokyky ja reaktionopeus kohdistuu yksinomaan ravintoon. Kenellä tahansa. Vahinkojen välttämiseksi oli siis ihan hyvä, että olin paljasjalkaisena. Silloin ensinnäkin tuntee paremmin, mihin on astumassa, ja toisekseen paljas kavio ei tee niin pahaa vahinkoa.

Välillä kaviot ehtivät jo lohkeilla aika pahan näköisiksi. Jalkahoitajasetä kuitenkin sanoi, että lohkeamia on ainoastaan vanhoihin naulanreikiin asti. Hän siis vuoli repaleiset osat pois, ja nyt minulla on taas ihan siistit ja hoidetut kesäjalat. Saan jatkaa kengätöntä elämää vielä kuukauden verran. Ooooh, olen villihevonen!

Myös Eeron jalat tarkastettiin. Jalkahoitajasetä kävi häntä katsomassa ensimmäisen kerran jo noin viikon ikäisenä. Silloin hän vuoli hiukan etukavioiden ulkosyrjiä, koska hänen mukaansa jalkojen ulommaiset jänteet olivat tiukat. Kun kavio madaltui ulkoreunalta, jänne pääsee venymään ja jalat kasvavat suoriksi. Tädit ovat hirmuisen tyytyväisiä, että täysihoitolan vakiojalkahoitaja on huippuammattilainen ja että meidän jalkamme ovat niin taitavissa käsissä.

Uudemmalla kerralla jalkahoitajasetä sanoi Eeron etujalkojen olevan nyt paremmat, mutta sen sijaan takajalat vaativat hiukan silmälläpitoa. Kintereet ovat sen verran väljät, että Eero saa toistaiseksi liikkua ainoastaan kovalla alustalla. Laidun on hyvä pohja, mutta kenttä liian pehmeä. Pehmeällä pohjalla jalkojen hallinta on nimittäin hankalampaa ja rasittaa suotta nivelten tukikudoksia. Eli nyt emme toistaiseksi pääse rallittamaan kentälle kuten näissä viime tiistaina otetuissa kuvissa. Silloin ihmissukulaistädit kävivät tervehtimässä meitä ja heistä nuorempi otti myös kuvia vauhdikkaista muuveistamme. Kuvat (c) Lilli.

Tätien taluttaminen sujuu jo.

Pientä irrottelua.

Kylki kyljessä.

Polvi nousee ja laukka pyörii.

Lisäksi Eero sai jalkahoitajalta ohjeet omaan jumppaohjelmaan. Nyt tädit äheltävät hänen etujalkojaan venytellen. Nuorempi täti venyttää jalkaa suorana eteen, ja vanhempi täti pitää riimusta kiinni, ettei Eero häivy, pureksi tai hyppää nuoremman tädin niskaan. Se näyttää aika hölmöltä, mutta olen tyytyväinen, kun saan sen hetken olla itse rauhassa Eeron puremiselta ja hyppimiseltä.
 

Nuorempi täti taas valittaa, että hänkin tarvitsee jumppaa. Yleensähän minä jumppautan häntä ratsastuksella melkein joka päivä. Sen ansiosta hänen selkänsä ja niskansa pysyvät vetreinä. Mutta nyt minun äitiyslomani takia hän on kuulemma ihan jumissa. Onneksi täysihoitolassa yksi kaverini on jumppauttanut häntä pari kertaa. Täti oli tyytyväinen, kun pääsi ratsastamaan ja sai selkäjuminsa helpottamaan. Lisäksi tämä hänen sijaisjumpparinsa on aika komea! Hän on juuri sellainen tumma ja pitkäjalkainen kuin sykähdyttävän uroshevosen minusta tuleekin olla. Nyt hän on vieläpä päässyt laitumelle ihan tammalaitumen viereen, joten minullakin on silmäniloa. Tällä videolla voitte itsekin ihailla hänen entréetään laitumelle. Tilanne aiheutti sen verran hämminkiä, että videon lopussa myös minä ja Eero näymme taustalla säntäilemässä.

Pääskysestä ei päivääkään

Eilen oli elämäni varmasti rankin päivä. Varsa nimittäin päätti lopulta syntyä. Pääsin siis viettämään äitienpäivää, vaikka ei se kyllä mitään juhlaa ollut.

Edellisen päivän aikana tissien päihin oli ilmestynyt vahatipat, jotka yleensä tulevat noin vuorokauden ennen synnytystä. Ne näyttivät kuulemma aika paljon sokerikiteiltä. Sen tähden täysihoitolan emäntä kävi katsomassa minua jo aamuyöllä, ja olinkin kipuileva ja kakkailin. Yhdeksän aikoihin hän laittoi tädeille viestin, että varson varmaan parin tunnin sisään ja että saan jäädä päiväksi sisälle huoneistoon. Kun kaikki kaverit olivat ulkona, aloin kuitenkin hirnua niin paljon, että minutkin lopulta vietiin ulos. Samaan hässäkkään tulivat tädit.

Iltapäivätorkut

Täysihoitolan emäntä ja tädit olivat valmiina ottamaan minut sisälle heti, jos alan piehtaroida tai muuten näyttää synnyttävältä. Aamupäivällä ei tapahtunut mitään. Sain päiväheinät. Ei mitään. Nuokuin iltapäivän. Ei mitään. Mahassa ei kyllä tuntunut yhtään mukavalta. Kuovin aina välillä ja otin muutaman askeleen. Onneksi sain olla ulkona ja kävellä.

Vanhempi täti lähti hakemaan ruokaa, ja nuorempi täti vähän väliä kurkkimassa tissejä ja hännänalusta. Myös tarhakaveri yritti tulla haistelemaan takapuolta. Hän rauhoitteli minua, että tämä on nyt sitä varsomista. Nuorempi täti rapsutteli päätäni, ja se tuntuikin aika mukavalta. Hän teki myös kevään ensimmäisen pääskyshavaintonsa, mutta tällä kertaa se ei kiinnostanut minua pätkääkään.

Iltapäiväheinät tarjoiltiin minulle varmuuden vuoksi sisällä huoneistossa. Niiden jälkeen aloin uudestaan kakkia ja tyhjentää mahaa. Kakkaa tuli niin paljon, että luulin varsankin jo tulevan samaan syssyyn. Mutta ei se tullut. Tädit kuluttivat aikaa lukemalla samaa sanomalehteä uudestaan ja uudestaan. Sitten olikin jo iltaheinien ja kaurojen aika. Syötyäni ajattelin, että huhhuh. Oli ollut niin rankka päivä, että uni olisi jo maittanut.

Ja eikös varsa päättänyt tulla juuri silloin!

Vatsaa väänsi ihan kamalasti. Hinkkasin takapuolta ja kaulaa seiniin ja ruokakuppeihin ja joka paikkaan. Piehtaroin. Sitten oli pakko mennä makuulle ihan pitkin pituuttani. Ähisin ja yhtäkkiä jotain tuli ulos back there. Luulin, että se oli maailman valtavin tsunamipissa, mutta ihmiset sanoivat sen olleen sikiövesi. Ähisin lisää ja jotain muuta alkoi tulla ulos. Ne olivat kuulemma etujalat. Nousin ylös ja menin takaisin makaamaan pari kertaa. Ei helpottanut yhtään.

Ensiminuutit

Tähän asti olen kuvitellut, että sulkutaivutus ravissa on rankinta, mitä voi olla. Siinäkin joutuu välillä ähkimään. Mutta ei se ollut mitään synnyttämiseen verrattuna. Tämän jälkeen ratsastustreenit menevät heittämällä. Ihmisille joudutaan synnytysvalmennuksissa opettamaan oikeanlaista hengittämistä, mutta minulta se kävi ihan luonnostaan. Vähän aikaa vielä puhisin ja lopulta tuntui, että varsa pullahti ulos. Nousin äkkiä seisaalleni ja olin ihan pökertynyt.

Ai niin se varsa!

Unohdin melkein koko varsan, kunnes täysihoitolan emäntä käänsi minut katsomaan. Nuorempi täti oli jo kuivaamassa häntä pyyhkeellä. Ja vooooooi! Varsa oli ihana! Höhöhöhöhöö. Hän on ihan isänsä näköinen ja oli heti alusta asti yrittämässä sisukkaasti jaloilleen. Hänellä on tosi pitkät jalat, ja ihmisten täytyikin hiukan auttaa. Ja minun piti olla tosi varovainen, etten sotke häntä.

Vooooi!

Koipeliini

Tissille menemisessä oli hiukan hankaluuksia, koska hän ei oikein ymmärtänyt laskea ja kääntää päätään oikeaan paikkaan. Hän olisi mieluummin imenyt täysihoitolan emännän nenää. Onneksi hän kuitenkin oppi syömisjutun nopeasti. Selvästi äitinsä poika.

Tässä kohtaa ihmiset huokaisivat helpotuksesta ja lähtivät koteihinsa. Minä ja varsakin aloimme nukkua. Uni maittoi.

Kootut selitykset

320 vuorokauden maha

Tädit laskevat tiineysvuorokausia sormilla ja varpailla. Koska minulla on pelkät kaviot, en niin laskemisista ymmärrä. Tätien mukaan tämänpäiväinen luku on 321. Se tarkoittaa, että tämän jälkeen syntyvä varsa on normaaliaikainen. Vaikka odotus onkin tiivistä, saisi varsa mielellään vahvistua mahan suojissa vielä pari viikkoa. Ulkonakin on vielä niin kylmä eikä laidunelämästä voi kuin haaveilla.

Sitä paitsi tässä on vielä kesken sekin juttu, miten varsa edes on joutunut mahaan. Siitä olisi hyvä päästä kunnolla perille ennen kuin hän ehtii ulos.

Minusta loogisin selitys mahassa olevalle varsalle on ollut syöminen. Tavallisestihan kaikki asiat joutuvat mahaan syömällä. Jos esimerkiksi syö hyvää heinää, mahaan tulee mukava olo. Jos taas syö valtavan paljon tuoretta ruohoa, tulee vähän löysä kakka. Hiekasta tulee ähky, ja liian vähästä heinästä mahahaava. Nämä ovat helppoja, vaikka minulla ei onneksi olekaan kokemusta noista kahdesta viimeisestä. Mutta entäs varsa?

Kalevalassa kerrotaan, että yksi tyttö söi puolukan ja sai vatsaansa vauvan. Sen tähden minullakin oli vahva epäilys puolukoista, koska opin syömään niitä viime syksynä. Ensin söin yhden kerrallaan tätien kädestä, sitten kourallisen ruokakupista ja lopulta yritin hakea niitä ihan itse varvikosta. Ja tässä ollaan. Mutta kun kerroin tämän muille tammoille, he puhkesivat hirnunauruun. Kukaan muu ei to-del-la-kaan ole syönyt puolukoita, koska hevoset yleensä eivät syö, ja heillekin on silti tulossa varsoja. Noh, puolukat olivat ihan hyviä joka tapauksessa. Ja nähtävästi niitä voi syödä jatkossa turvallisesti, vaikkei haluaisikaan lisää varsoja.

Intiimit ruumiinosat

Muut tammat ovat olleet sitä mieltä, että lemmenloma liittyy tähän kiinteästi. Ehkä tuijotin unelmaoria niin tiiviisti, että hänen kuvansa imeytyi verkkokalvojeni kautta mahaan ja alkoi kasvaa. Tai ehkä hänen hörinänsä meni korvani kautta vatsaan. Mistä niistä tietää. Kaikilla muilla tammoilla ei kuitenkaan ole ollut yhtä romanttista lomakohdetta kuin minulla. He eivät ole välttämättä nähneet mitään unelmaoreja ollenkaan. Siksi he väittävät, että ratkaiseva tekijä on ollut lomakohteen terveyspalvelut. Että hoitohenkilökunta laittoi back there jotain varsan siemeniä. Tämä on kyllä ufoin selitys ikinä. Melkein kuin salaliittoteoria. Kaipa se on kuitenkin pakko uskoa, kun muilla on varsoja ollut ennenkin.

Tämän tiedon jälkeen minua on alkanut vähän jännittää, onkohan varsa mikään oikea varsa ollenkaan. Entäs jos se onkin puoliksi ihminen? Mitä jos sillä ei ole kunnon etujalkoja? Eikä ollenkaan häntää? Muut tammat ovat lohdutelleet, että ihmisillä on nykyään sormensa pelissä melkein kaikissa varsoissa eivätkä varsat silti ala muistuttaa ihmisiä. Huh! Onneksi luonto on viisas.

"Eihän tuolla ole edes kunnon etujalkoja!"

"Entäs jos varsasta tulee tuollainen?"