Hevosen elämään
kuuluu laidunleikkien, tätien ja namien lisäksi myös vaarallisia
asioita, joita Eerokin on joutunut kohtaamaan. Koska varsat oppivat
lähes kaiken emäänsä matkimalla ja minä itse olen onneksi melko
rohkea ja tyyni, Eero oppii minun esimerkistäni suhtautumaan uusiin
ja pelottaviin asioihin suhteellisen rauhallisesti. Ihan kaikilta
kauhistuttavilta asioilta ei kuitenkaan voi välttyä ja siksi onkin
tärkeä oppia luovimaan niiden kanssa.
Maailman pelottavin asia
on tietysti gepardileijonat, jotka voivat vaania missä
tahansa. Gepardileijonien levinneisyysalue maapallolla on täsmälleen
sama kuin hevosten. Elinympäristöinään ne suosivat tallien
läheisyydessä olevia pusikoita, kivikoita, kasoja, ojia ja
kaikenlaisia rakennelmia. Tavallista pienikokoisemmat yksilöt
pesivät myös postilaatikoissa. Gepardileijonat voivat äännellä
esimerkiksi rapisemalla, kahisemalla, rämisemällä tai paukkumalla.
Ihmiset eivät usko
gepardileijonien olemassaoloon lainkaan. Se johtuu ihmisten
puutteellisista aistitoiminnoista. He eivät kykene erottamaan
esimerkiksi kiven takana väijyvää gepardileijonaa kivestä. Tai
puskassa piileskelevää yksilöä puskasta. Ihmiset myös
kuvittelevat gepardileijonan tuottamien äänien olevan muita
luonnonääniä eivätkä ymmärrä olla varuillaan. Siksi meillä
hevosilla onkin tärkeä tehtävä pelastaa ihmiset gepardileijonien
hyökkäyksiltä. Luultavasti ilman hevosia koko ihmislaji olisi jo
kuollut sukupuuttoon gepardileijonien saalistamana.
Gepardileijoniin törmää
useimmiten maastoratsastuksella. Mutta on myös tavallista, että ne
tulevat vaanimaan hevosia kilpailuihin tai muihin tärkeisiin
esiintymistilanteisiin. Esimerkiksi kilpailuareenojen tuomariautot,
kukkakoristeet ja erikoiset esteet ovat gepardileijonille mieluisia
piilopaikkoja. Tämä johtuu siitä, että gepardileijonat haistavat
hevosten ja varsinkin ihmisten jännittyneisyyden ja hyökkäävät
juuri haavoittuvaisimmalla hetkellä. Siispä olenkin opettanut
Eerolle, että paras keino välttyä gepardileijonien iskuilta onkin
pysytellä täysin rentona. Esimerkiksi laitumella
gepardileijonat ahdistelevat hyvin harvoin.
Ihminen ei huomaa gepardileijonaa Intialaista taidetta n. 1650 |
Laitumella riesana ovat
sen sijaan sähköpeikot. Ne vaanivat laitumien ja tarhojen
aitojen välittömässä läheisyydessä. Jos aitaan koskee,
sähköpeikot hyökkäävät heti. Sen takia ei kannata kurkotella
liian pitkälle aidan alle tai väliin, vaikka siellä kasvaisi
kuinka herkullisia ruohotuppoja. Sähköpeikkojen väijytyksen
kuitenkin tunnistaa naksuvasta äänestä. Eli jos aitaa lähestyessä
ei kuulu yhtään naksunaa, voi ottaa hiukan riskejä ja kurkotella
tavallista pidemmälle. Ihmisillä puolestaan on yliluonnolliselta
vaikuttava kyky käsitellä sähköpeikkoja. He pystyvät avaamaan ja
sulkemaan laitumen portit ilman sähköpeikkojen hyökkäystä.
Hevosetkin voivat ihmisten kanssa kulkea porteista turvallisesti,
mutta silloin on suotavaa pysyä riittävän lähellä ihmistä eikä
rynniä mihinkään.
Sähköpeikkojen
hyökkäys ei kuitenkaan onneksi ole hengenvaarallinen vaan
ainoastaan epämukava. Se tuntuu vähän samalta kuin oikein kova
nipistely tai kevyt piiskaaminen. Jotkut hevoset eivät edes kovasti
välitä siitä vaan saattavat ehdoin tahdoin uhmata sähköpeikkoja
ja kaataa aidat. Hurjaa. Minä olen kyllä sähköpeikkojen suhteen
sitä mieltä, että on parempi pysyä hyvin varuillaan ja kaukana
aidoista.
Eero on joutunut
sähköpeikkojen iskujen kohteeksi pariin otteeseen ja hänkin on
alkanut osoittaa asiaankuuluvaa kunnioitusta niitä kohtaan. Ihan
pikkuvarsana hän otti aitanarun suuhunsa, jolloin sähköpeikko
tietenkin pääsi hyökkäämään. Kaiken lisäksi Eero ei edes heti
hoksannut aidan ja sähköpeikon syy–seuraussuhdetta. Siksi hän
kokeili aidan syömistä moneen kertaan ennen kuin käsitti, ettei
sähköpeikkoja todellakaan kannata yllyttää.
Toisen kerran Eero jäi
sähköpeikkojen kynsiin pari päivää sitten. Tädit päättivät
kokeilla Eeron jättämistä laitumelle ilman minua. Minä lähdin
vanhemman tädin kanssa ulos muina tammoina, koska aidan ulkopuolella
oli tosi herkullista puna-apilaa. Eerokin jäi nuoremman tädin
kanssa sisälle ihan tyynesti. Mutta sitten pieni punainen tamma oli
tosi hiilenä ötököihin, halusi sisälle ja tuli myös siihen
portille tungeksimaan. Hän alkoi ahdistaa Eeroa tosi lähelle aitaa.
Naps! Sähköpeikko osui Eeroon. Eero joutui paniikkiin ja rynni
porttilangoista läpi. Silloin sähköpeikot tietysti saivat hänestä
entistä paremman otteen. Naps, naps, naps!
Tässä oli kuitenkin
paljon onnea matkassa. Onneksi täysihoitolan isäntä sattui
paikalle ja sai Eeron heti kiinni nuoremman tädin kanssa. Onneksi
isäntä oli niin kiltti, että korjasi Eeron tuhoamat porttilangat.
Onneksi minä pysyin täysin rauhallisena enkä oikeastaan huomannut
koko tapahtumaa, koska olin niin keskittynyt apiloihin. Ja onneksi
myös tädit oppivat tästä jotain. Seuraavalla kerralla he aikovat
kokeilla Eeron jättämistä yksin keskellä päivää, jolloin
kenelläkään ei ole niin kiire suojaan ötököiltä. He myös pitävät
visusti huolen, että Eero on silloin keskellä laidunta
sähköpeikkojen ulottumattomissa. Eiköhän se ensi kerralla suju.