torstai 27. kesäkuuta 2013

Mörköjuttuja

Hevosen elämään kuuluu laidunleikkien, tätien ja namien lisäksi myös vaarallisia asioita, joita Eerokin on joutunut kohtaamaan. Koska varsat oppivat lähes kaiken emäänsä matkimalla ja minä itse olen onneksi melko rohkea ja tyyni, Eero oppii minun esimerkistäni suhtautumaan uusiin ja pelottaviin asioihin suhteellisen rauhallisesti. Ihan kaikilta kauhistuttavilta asioilta ei kuitenkaan voi välttyä ja siksi onkin tärkeä oppia luovimaan niiden kanssa.
Maailman pelottavin asia on tietysti gepardileijonat, jotka voivat vaania missä tahansa. Gepardileijonien levinneisyysalue maapallolla on täsmälleen sama kuin hevosten. Elinympäristöinään ne suosivat tallien läheisyydessä olevia pusikoita, kivikoita, kasoja, ojia ja kaikenlaisia rakennelmia. Tavallista pienikokoisemmat yksilöt pesivät myös postilaatikoissa. Gepardileijonat voivat äännellä esimerkiksi rapisemalla, kahisemalla, rämisemällä tai paukkumalla.
Ihmiset eivät usko gepardileijonien olemassaoloon lainkaan. Se johtuu ihmisten puutteellisista aistitoiminnoista. He eivät kykene erottamaan esimerkiksi kiven takana väijyvää gepardileijonaa kivestä. Tai puskassa piileskelevää yksilöä puskasta. Ihmiset myös kuvittelevat gepardileijonan tuottamien äänien olevan muita luonnonääniä eivätkä ymmärrä olla varuillaan. Siksi meillä hevosilla onkin tärkeä tehtävä pelastaa ihmiset gepardileijonien hyökkäyksiltä. Luultavasti ilman hevosia koko ihmislaji olisi jo kuollut sukupuuttoon gepardileijonien saalistamana.
Gepardileijoniin törmää useimmiten maastoratsastuksella. Mutta on myös tavallista, että ne tulevat vaanimaan hevosia kilpailuihin tai muihin tärkeisiin esiintymistilanteisiin. Esimerkiksi kilpailuareenojen tuomariautot, kukkakoristeet ja erikoiset esteet ovat gepardileijonille mieluisia piilopaikkoja. Tämä johtuu siitä, että gepardileijonat haistavat hevosten ja varsinkin ihmisten jännittyneisyyden ja hyökkäävät juuri haavoittuvaisimmalla hetkellä. Siispä olenkin opettanut Eerolle, että paras keino välttyä gepardileijonien iskuilta onkin pysytellä täysin rentona. Esimerkiksi laitumella gepardileijonat ahdistelevat hyvin harvoin.
Ihminen ei huomaa gepardileijonaa
Intialaista taidetta n. 1650
Laitumella riesana ovat sen sijaan sähköpeikot. Ne vaanivat laitumien ja tarhojen aitojen välittömässä läheisyydessä. Jos aitaan koskee, sähköpeikot hyökkäävät heti. Sen takia ei kannata kurkotella liian pitkälle aidan alle tai väliin, vaikka siellä kasvaisi kuinka herkullisia ruohotuppoja. Sähköpeikkojen väijytyksen kuitenkin tunnistaa naksuvasta äänestä. Eli jos aitaa lähestyessä ei kuulu yhtään naksunaa, voi ottaa hiukan riskejä ja kurkotella tavallista pidemmälle. Ihmisillä puolestaan on yliluonnolliselta vaikuttava kyky käsitellä sähköpeikkoja. He pystyvät avaamaan ja sulkemaan laitumen portit ilman sähköpeikkojen hyökkäystä. Hevosetkin voivat ihmisten kanssa kulkea porteista turvallisesti, mutta silloin on suotavaa pysyä riittävän lähellä ihmistä eikä rynniä mihinkään.
Sähköpeikkojen hyökkäys ei kuitenkaan onneksi ole hengenvaarallinen vaan ainoastaan epämukava. Se tuntuu vähän samalta kuin oikein kova nipistely tai kevyt piiskaaminen. Jotkut hevoset eivät edes kovasti välitä siitä vaan saattavat ehdoin tahdoin uhmata sähköpeikkoja ja kaataa aidat. Hurjaa. Minä olen kyllä sähköpeikkojen suhteen sitä mieltä, että on parempi pysyä hyvin varuillaan ja kaukana aidoista.
Eero on joutunut sähköpeikkojen iskujen kohteeksi pariin otteeseen ja hänkin on alkanut osoittaa asiaankuuluvaa kunnioitusta niitä kohtaan. Ihan pikkuvarsana hän otti aitanarun suuhunsa, jolloin sähköpeikko tietenkin pääsi hyökkäämään. Kaiken lisäksi Eero ei edes heti hoksannut aidan ja sähköpeikon syy–seuraussuhdetta. Siksi hän kokeili aidan syömistä moneen kertaan ennen kuin käsitti, ettei sähköpeikkoja todellakaan kannata yllyttää.
Toisen kerran Eero jäi sähköpeikkojen kynsiin pari päivää sitten. Tädit päättivät kokeilla Eeron jättämistä laitumelle ilman minua. Minä lähdin vanhemman tädin kanssa ulos muina tammoina, koska aidan ulkopuolella oli tosi herkullista puna-apilaa. Eerokin jäi nuoremman tädin kanssa sisälle ihan tyynesti. Mutta sitten pieni punainen tamma oli tosi hiilenä ötököihin, halusi sisälle ja tuli myös siihen portille tungeksimaan. Hän alkoi ahdistaa Eeroa tosi lähelle aitaa. Naps! Sähköpeikko osui Eeroon. Eero joutui paniikkiin ja rynni porttilangoista läpi. Silloin sähköpeikot tietysti saivat hänestä entistä paremman otteen. Naps, naps, naps!
Tässä oli kuitenkin paljon onnea matkassa. Onneksi täysihoitolan isäntä sattui paikalle ja sai Eeron heti kiinni nuoremman tädin kanssa. Onneksi isäntä oli niin kiltti, että korjasi Eeron tuhoamat porttilangat. Onneksi minä pysyin täysin rauhallisena enkä oikeastaan huomannut koko tapahtumaa, koska olin niin keskittynyt apiloihin. Ja onneksi myös tädit oppivat tästä jotain. Seuraavalla kerralla he aikovat kokeilla Eeron jättämistä yksin keskellä päivää, jolloin kenelläkään ei ole niin kiire suojaan ötököiltä. He myös pitävät visusti huolen, että Eero on silloin keskellä laidunta sähköpeikkojen ulottumattomissa. Eiköhän se ensi kerralla suju.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Poikien leikit

Kaverit
Juhannuksen yöttömänä yönä saimme taas täysihoitolaan uuden asukkaan, kun mustan bestikseni varsa päätti lopulta tulla ulkomaailmaan. Varsaa olikin jo odoteltu, koska kantoaika oli jo kymmenisen päivää pidempi kuin hänen aikaisemman varsansa kohdalla. Yleensähän tammat varsovat joka kerran suunnilleen samoilla tiineysvuorokausilla. Mutta häntä ei tällä kertaa huvittanut aikaisemmin. Siispä paljon onnea tuoreelle äidille ja varsalle!
Hänellekin syntyi ruunikko orivarsa. Täysihoitolassa on tänä vuonna menossa todellinen tummien orien värisuora. (Pari viikkoa sitten nimittäin myös täysihoitolan emännän omistama muualla asuva tamma varsoi ruunikon orin.) Tämä uusin tulokas on nyt pari kuukautta nuorempi kuin ensimmäisenä syntynyt pikkumusta ja puolisentoista kuukautta Eeroa nuorempi. Toivottavasti hänkin pääsee mukaan porukkaan kunhan hiukan kasvaa ja vahvistuu. Loppukesästä täysihoitolaan odotetaan syntyväksi vielä kahta suomenhevosvarsaa. Saa nähdä, pysyykö tummien orien linja silloinkin vai tuleeko joukkoon jo tammavarsojakin.
Yksi ihmisten iänikuisista väittelyistä koskee sitä, ovatko sukupuolten väliset erot synnynnäisiä vai opittuja. Eli leikkivätkö pojat autoilla ja tytöt nukeilla, koska heidän X- tai Y-kromosominsa määräävät niin vai koska ympäristö kannustaa heitä siihen. 
Nuorempi täti on lukenut paljon kirjoja, joissa sanotaan sukupuoliroolien olevan kulttuurisidonnaisia eli riippuvaisia ajasta ja paikasta. Esimerkiksi eräs ranskalainen täti on kirjoittanut: Naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan.” Sen ajatuksen mukaan ihmiset siis omaksuvat omassa kulttuurissaan vallitsevan tavan olla nainen tai mies. Ympäröivät ihmiset pitävät erilaista käytöstä ja toimintaa hyväksyttävänä eri sukupuolille ja näin ollen vahvistavat oikeanlaista toimintaa usein täysin tiedostamattaan. Pojat ovat poikia, koska heidän annetaan olla poikia tai jopa kannustetaan siihen.
Jälleen kerran hevosten elämä on paljon yksiselitteisempää. Sukupuoliero on selvästi synnynnäinen asia, sillä orien ja tammojen käytös eroaa jo pikkuvarsasta lähtien. Orit purevat, tammat potkivat. Orit nahistelevat, tammat kyhnyttävät. Eerokin puree ja nahistelee paremman puutteessa minun kanssani, vaikken yhtään kannusta häntä siihen. Päinvastoin yritän komentaa. Mokoma kakara!
Nyt tosin pääsen jo vähän vähemmällä, koska Eero ja pikkumusta ovat aloittaneet aikamoisen paininujakoinnin. Minua ei enää haittaa, vaikka Eerokin leikkisi hurjempia poikien leikkejä. Pääasia, ettei hän ole jatkuvasti minun kimpussani. Eero oli pitkään melkoinen mammanpoika ja pysytteli minun kyljessäni turvassa pikkumustan painiyrityksiltä. Pikkumusta taas seisoi noin kymmenen metrin päässä tarkkailemassa tilannetta ja juoksi heti Eeron kimppuun, jos Eero jäi hiukan kauemmas minusta. Sitten he juoksivat pari kierrosta Eero edellä ja pikkumusta perässä, kunnes Eero pääsi taas minun helmoihini turvaan.
"Äitiii, toi kiusaa!"
"Jos hiukan keulin, en näytä ihan niin mamolta."
Kipin kapin äidin suojiin
Viimeisen viikon aikana Eero on kuitenkin vahvistunut ja muutenkin hiukan itsenäistynyt. Ensin hän ei heti lähtenytkään karkuun vaan ryhtyi vastapainiin. Pari päivää sitten hän pääsi nujuamisessa jopa sen verran niskan päälle, että pikkumusta joutuikin vuorostaan lähtemään karkuun ja lopulta oman emänsä suojiin. Tällä hetkellä he ovat aika tasaväkisiä painikavereita. Eero on paljon isompi, mutta pikkumusta on puolestaan tosi nopea. Leikkiminen tekee pojille tosi hyvää.
"Taas se tulee pureksimaan!"
"Mutta nytpä minä näytän!"
"Tästä saat!"
"Ja vielä tästäkin!"
"Ja kuka nyt on mamo? Lällislää!"
Sukupuolierot säilyvät myös aikuisilla hevosilla. Orit ja ruunat siirtävät painimisenergiansa ihmisten liikuttamiseen ratsain tai kärryillä, kun taas tammat keskittyvät mieluiten syömiseen. Monet suorituskeskeiset hevosihmiset karttavat tammoja, koska pitävät tammoja hankalina ja sopimattomina suoritushevosiksi. Sitten taas oikein taitavat hevosihmiset tietävät, että tammoja käsitellessä pitää vain käyttää hiukan enemmän päätä kuin voimaa. Raavaiden raviäijien ohje on, että tammaa ei saa treenatessa prässätä liikaa. Tammojenkin kanssa saavuttaa menestystä, mainetta ja kunniaa, mutta parempi keino siihen on pitää tammaa hyvänä ja syöttää makupaloja. Olen iloinen, että minunkin tätini ovat ottaneet nämä neuvot tosissaan.
Aidan takana naapurilaitumella laiduntaa tällä hetkellä oikea äijälauma eli kaksi viiden aikuisen ruunan porukkaa. Se on hyvä, koska nyt pikkupojat saavat heistä aikuisten mieshevosten mallia. Varsat näkevät, että loppujen lopuksi myös aikuisten uroshevosten elämässä machoilu jää taka-alalle. Heidänkään elämänsä ei ole pelkkää painimista, vaan hekin keskittyvät pääosin syömiseen ja muuhun kaveeraamiseen.
Eläköön se pieni ero, joka lopulta on aika pieni!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Aurinkohevonen

Tänään on kesäpäivänseisaus. Se tarkoittaa auringon äärisijaintia sellaisessa kohdassa, jossa päivä on pisimmillään pohjoisella pallonpuoliskolla. Koska ihmisten on muuten vaikea havaita ilmiselviä valon vaihteluita, he ovat kautta aikojen väsäilleet erilaisia monumentteja ja kalentereita huomatakseen ne varmasti.
Ihmiset ovat satojen vuosien ajan kiistelleet, mistä valon vaihtelut maapallolla johtuvat. Aiemmin pidettiin itsestään selvänä, että aurinko liikkuu ympäriinsä taivaalla. Sitten yksi tavallista nokkelampi setä keksi tiirailla taivasta pitkillä putkilla ja tulikin siihen tulokseen, että aurinko pysyy paikallaan ja maapallo liikkuu. Niin kuin ihmisillä usein, tämäkin kiista meni ihan överiksi, ja sen takia poltettiin kirjoja ja jopa ihmisiä, jotka sanoivat maan liikkuvan. Mutta nykyisin melkein kaikki ovat yksimielisiä, että liikkuva taivaankappale on nimenomaan maapallo. Itse en tiedä, mitä pitäisi ajatella. Minusta on selvä kuin pläkki, että aurinko liikkuu ja maa pysyy paikallaan. Enhän minä liiku mihinkään ellen omilla jaloillani kävele tai ole kuljetuskopissa! Toisaalta on julmaa polttaa ihmisiä, joten en halua olla pahisten puolella. Parempi siis unohtaa näin vaikeat kysymykset ja keskittyä perusasioihin eli syömiseen ja varsan hoitamiseen.
Auringonvalon merkkipäiviin liittyy paljon perinteitä ja uskomuksia. Suomessa kesäpäivänseisauksen aikoihin vietetään juhannusta. Juhannukseen kuuluu esimerkiksi mökkeily, saunominen ja grillaaminen. Perinteisesti poltetaan myös juhannuskokkoja, mikä tuon aikaisemman taivaankappaleriidan yhteydessä kuulostaa hiukan pelottavalta. Kuulemma kokoissa ei kuitenkaan polteta ketään, vaan ne ovat ihan pelkkää huvia. Parempi niin.
Juhannuksena tehdään myös paljon ennustuksia ja taikoja. Olen ajatellut kokeilla ainakin seitsemän eri yrtin vaikutusta. Jos yrtit laittaa tyynyn alle, näkee unessa tulevan sulhonsa. Nuorempi täti näki noin 15 vuotta sitten tällä konstilla unta Tuomiokirkon bussipysäkillä viulukoteloa kanniskelevasta nuorukaisesta, jonka nimi oli Carl-Magnus. Valvemaailmassa Carl-Magnusta ei ole näkynyt. Siispä ajattelin, että varmempi tapa käyttää yrtit on syödä ne. Ja Eerokin toki saa osansa, vaikkei hän ymmärräkään puolisoista vielä tuon taivaallista. Tulevan puolisonsa voi nähdä myös nukkumalla vasemman jalan sukka väärin päin jalassa. Voin kokeilla sitäkin, koska minullahan sattuu olemaan sukka juuri vasemmassa takajalassa. En kyllä taida saada sitä käännetyksi, mutta kokeillaan sukka oikein päin. Ei se niin tarkkaa voi olla.
Viime vuonna juhannus osui minun lemmenlomalleni. Silloin minun ei yhtään tarvinnut vaivata päätäni tulevilla sulhoilla, koska unelmaori oli ihan livenä paikalla. Tosin hän oli sen verran kauemmalla laitumella, että hänen näkemisensä vaati aika paljon kuikuilua. Silloin ihmiset myös tekivät juhannustaikoja aika kummallisen laitteen kanssa. Siitä laitettiin yksi osa minulle back there, ja sitten ihmiset tuijottivat pientä näyttöruudun muotoista kristallipalloa. Ihmiset olivat kovasti iloisia, koska kristallipallossa näkyi jonkinlainen kupla. Heidän mielestään kupla näytti ihan 16 vuorokauden ikäiseltä alkiorakkulalta eli hevosen alulta. Melkoista taikauskoa! Nuorempi täti teki siitä ihan oman ennustuksensa:
Jos kesäpäivänseisauksena ultrassa näkyy hevosenalku, siitä tulee poikkeuksellisen loistava aurinkohevonen.
 Kummallista kyllä, sillä kertaa ennustus piti paikkansa!
Aurinkohevonen 90 tiineysvuorokauden kristallipallossa
Ensimmäisissä iltasäteissään nukkuva aurinkohevonen
Aurinkohevonen kaksiviikkoisena
Kolmiviikkoinen aurinkohevonen laiduntorkuilla
Aurinkoripset
Vähän yli kuukauden ikäinen aurinkohevonen
Aurinkoiset

Oikein hyvää ja aurinkoista juhannusta lukijoille!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Jalkahoitoa ja jumppaa

Perjantaina jalkahoitajasetä kävi katsomassa minua ja Eeroa. Minähän olen ollut paljain varpain nyt jo puolisentoista kuukautta. Kengät otettiin pois ennen Eeron syntymää, koska ihmiset pelkäsivät, että saatan toheluuksissani talloa varsan. Törkeää aliarviointia! Tietenkään en sotke lastani! Paitsi jos ihan rehellisiä ollaan, muutaman kerran ruoka-aikaan oli aika lähellä. Oho. On kai ihan ymmärrettävää, että nälkäisenä havaintokyky ja reaktionopeus kohdistuu yksinomaan ravintoon. Kenellä tahansa. Vahinkojen välttämiseksi oli siis ihan hyvä, että olin paljasjalkaisena. Silloin ensinnäkin tuntee paremmin, mihin on astumassa, ja toisekseen paljas kavio ei tee niin pahaa vahinkoa.
Välillä kaviot ehtivät jo lohkeilla aika pahan näköisiksi. Jalkahoitajasetä kuitenkin sanoi, että lohkeamia on ainoastaan vanhoihin naulanreikiin asti. Hän siis vuoli repaleiset osat pois, ja nyt minulla on taas ihan siistit ja hoidetut kesäjalat. Saan jatkaa kengätöntä elämää vielä kuukauden verran. Ooooh, olen villihevonen!
Myös Eeron jalat tarkastettiin. Jalkahoitajasetä kävi häntä katsomassa ensimmäisen kerran jo noin viikon ikäisenä. Silloin hän vuoli hiukan etukavioiden ulkosyrjiä, koska hänen mukaansa jalkojen ulommaiset jänteet olivat tiukat. Kun kavio madaltui ulkoreunalta, jänne pääsee venymään ja jalat kasvavat suoriksi. Tädit ovat hirmuisen tyytyväisiä, että täysihoitolan vakiojalkahoitaja on huippuammattilainen ja että meidän jalkamme ovat niin taitavissa käsissä.
Uudemmalla kerralla jalkahoitajasetä sanoi Eeron etujalkojen olevan nyt paremmat, mutta sen sijaan takajalat vaativat hiukan silmälläpitoa. Kintereet ovat sen verran väljät, että Eero saa toistaiseksi liikkua ainoastaan kovalla alustalla. Laidun on hyvä pohja, mutta kenttä liian pehmeä. Pehmeällä pohjalla jalkojen hallinta on nimittäin hankalampaa ja rasittaa suotta nivelten tukikudoksia. Eli nyt emme toistaiseksi pääse rallittamaan kentälle kuten näissä viime tiistaina otetuissa kuvissa. Silloin ihmissukulaistädit kävivät tervehtimässä meitä ja heistä nuorempi otti myös kuvia vauhdikkaista muuveistamme. Kuvat (c) Lilli.
Tätien taluttaminen sujuu jo.

Pientä irrottelua.

Kylki kyljessä.

Polvi nousee ja laukka pyörii.
Lisäksi Eero sai jalkahoitajalta ohjeet omaan jumppaohjelmaan. Nyt tädit äheltävät hänen etujalkojaan venytellen. Nuorempi täti venyttää jalkaa suorana eteen, ja vanhempi täti pitää riimusta kiinni, ettei Eero häivy, pureksi tai hyppää nuoremman tädin niskaan. Se näyttää aika hölmöltä, mutta olen tyytyväinen, kun saan sen hetken olla itse rauhassa Eeron puremiselta ja hyppimiseltä.
 
Nuorempi täti taas valittaa, että hänkin tarvitsee jumppaa. Yleensähän minä jumppautan häntä ratsastuksella melkein joka päivä. Sen ansiosta hänen selkänsä ja niskansa pysyvät vetreinä. Mutta nyt minun äitiyslomani takia hän on kuulemma ihan jumissa. Onneksi täysihoitolassa yksi kaverini on jumppauttanut häntä pari kertaa. Täti oli tyytyväinen, kun pääsi ratsastamaan ja sai selkäjuminsa helpottamaan. Lisäksi tämä hänen sijaisjumpparinsa on aika komea! Hän on juuri sellainen tumma ja pitkäjalkainen kuin sykähdyttävän uroshevosen minusta tuleekin olla. Nyt hän on vieläpä päässyt laitumelle ihan tammalaitumen viereen, joten minullakin on silmäniloa. Tällä videolla voitte itsekin ihailla hänen entréetään laitumelle. Tilanne aiheutti sen verran hämminkiä, että videon lopussa myös minä ja Eero näymme taustalla säntäilemässä.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kesä pikakelauksena

Kesä on tänä vuonna ollut erikoinen. Ensin kevät ei meinannut alkaa ollenkaan, ja sitten yhtäkkiä kesä ryöpsähtikin täydellä teholla. Nyt ovat yhtä aikaa kukassa sekä alkukesän kukat että tavallisesti vasta keskikesällä kukkivat kasvit.
Syreenit ovat jo lakastuneet, samoin pihlajankukat. Kesäkuun alkupuolella tavanomaisestikin kukkivat niittyleinikit ja kurjenpolvet ovat kukkineet jo pari viikkoa. Yleensä juhannuksen aikoihin kukoistavat lupiinitkin ovat olleet täydessä loistossaan jo tovin. Viime päivinä myös juhannusruusu on aloittanut kukinnan. Täysihoitolan pihassa on komea ruusupensas, joka tuoksuu ihanalta. Maistelemaan en ole päässyt, koska se on pihapensas. En ymmärrä, mitä eroa on pihapensailla ja metsäpuskilla. Minusta ne maistuvat ihan samalta. Viime vuonna lemmenlomalla ollessani kävi niin hyvin, että sain maistella hiukan ruusupuskaakin, koska niitä kasvoi yhden tien poskessa aivan villiintyneinä. Se maistui aika makealta, mutta sopi hyvin lemmekkääseen olooni.
Laitumen reunalla kukkii muutama hiirenvirna, niittynätkelmä ja harakankello, joita ei saa aidan alta syötyä. Aitojen sisältä lähes kaikki onkin jo syöty. Se näkyy myös minun ja punaisen tamman mahoista, jotka ovat kasvaneet aika tavalla, vaikkemme edes ole viimeisillämme kuten musta bestikseni. Ravintotilanteen kannalta on hyvä, että helteet loppuivat ja on saatu myös sadetta. Nyt laidun kasvaa taas ja ruokaa riittää.
Mesiangervot, ohdakkeet ja siankärsämöt, jotka tavallisina kesinä kukkivat vasta heinäkuulla, ovat jo isoilla nupuilla. Tallin pihassa muutama siankärsämö on jo ehtinyt kukkaankin. Maitohorsmatkin alkavat kukkia ihan pian.
Nuorempi täti on joskus lauleskellut laulua, jossa horsmien kukinnasta tietää, että on heinäkuu. Sen kirjoittanut setä ei selvästi tiennyt mitään nykyajan ilmastonmuutoksesta, jossa maitohorsmat kukkivat jo ennen juhannusta. Setä vain mökkeili yksikseen ja puuhasteli omiaan. Tädin mukaan setä saattoi olla myös sen verran humalassa, että oli menettänyt ajantajunsa. Laulu on joka tapauksessa mukava ja leppoisa ja sopii kesätunnelmaan. Koska täti ei löytänyt sitä netistä laulettuna, tässä se on alkuperäisessä runomuodossa:
 
Chamerion angustifolia
fi.wikipedia.org
Maitohormat kukkivat,
kesä on jo pitkällä.
Olen hyvin onnellinen kun saan olla täällä.
Paistoin ulkona perunoita ja sipulia,
ne mitkä itivät panin maahan kasvamaan.
Minun elämässäni ei ole paljon
mutta vähän,
jotakin, nämä illat kun olen yksin,
teen ruokaa, lämmitän saunaa
ja ajattelen häntä joka ajattelee minua.
Mitä en jaksanut syödä sen annoin kaloille.
Onko nyt jo heinäkuu?
Sahasin puita.

Linnut laulavat.
Pentti Saarikoski, 1969

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Huomionosoituksia

Varsalla oli tänään neliviikkoispäivä. Tädit ovat viime viikon aikana päättäneet hänelle myös lempinimen. Häntä puhutellaan nyt Eeroksi. Hän ei tosin vielä tunne nimeään. Onneksi minä tunnen omani. Kun tädit huutelevat minua laitumella, tulen vastaan ja varsa tietysti tulee perässä. Kun tädit huutelevat nyt nimeltä meitä molempia, Eerokin varmasti oppii oman nimensä.
Eero on ihmisten nimi. Minusta oli aluksi vähän outoa, että varsalla on ihmisten nimi. Vähän niin kuin joku ihminen antaisi lapselleen nimeksi Rekku tai Tessu. Mutta olen alkanut tottua siihen. Sitä paitsi minuakin sanottiin aiemmin Samanthaksi, ja sekin on ihmisten nimi. Kylläkin ulkomaalaisten ihmisten. Lisäksi olen kerran tavannut yhden Eero-nimisen sedän. Hän mittasi ja katseli minua missikisoissa. Hän on kuulemma hevosten missikisoissa vähän kuin Makus-Eino ihmisten missikisoissa, paitsi ei yhtään niljakas. Minulle jäi hänestä oikein hyvät muistot. Tädit ovat lisäksi käyneet kuuntelemassa hänen esitelmiään ja huuliharpunsoittoaan suomenhevosten jalostusseminaareissa. He arvostavat hänen asiantuntemustaan hyvin paljon. Loppujen lopuksi Eero on siis oikein hyvä valinta.
Koska varsalla kerran on virallinen henkilöllisyys, hän on alkanut saada myös postia. Eero ja minä saimme yhteisen huomionosoituksen, jossa toivoteltiin onnea meille molemmille. Kortista on kuva alla. Eikös olekin hieno! Sen on askarrellut eräs tätien sukulaistyttö, josta on tulossa innokas hevostyttö. Toivottavasti hän pääsisi myös tervehtimään minua ja varsaa.
Paljon onnea!
Eerolle on myös tehty oma vakuutus, ja hän on saanut sen maksulaput. En kovin hyvin tiedä, mitä vakuutus tarkoittaa, mutta tätien mielestä se on tärkeä juttu. Se ei kuitenkaan ole mitään syötävää, joten en ole viitsinyt perehtyä tarkemmin. Lisäksi olen ymmärtänyt, että se liittyy jotenkin eläinlääkäreihin ja muuhun kurjaan. Minullakin on vakuutus, mutta sitä ei ole onneksi vielä tarvittu mihinkään. Minusta on outo ajatus, että hankitaan jotain, jonka toivotaan jäävän mahdollisimman tarpeettomaksi. Jätän tämän asian suosiolla tädeille.
Nuoremmalla tädillä oli vastikään merkkipäivä. Hän sai vanhemmalta tädiltä lahjaksi taas yhden kirpputoriaarteen eli tällä kertaa patsaan. Siinä on tamma, varsa ja täti. Niistä kukaan ei kylläkään näytä yhtään minulta, Eerolta tai nuoremmalta tädiltä, mutta se on silti hurjan hieno.

Villit ja vapaat

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Rajat ja rakkautta

Olemme laidunlomailleet jo toista viikkoa, ja meillä on oikein mukavaa. Laumassa on pieni punainen tamma varsoineen, tarhakaverini iso musta tamma sekä varsa ja minä. Ihmiset rakensivat meitä varten pellolle ihkauuden laitumen, jossa onkin paljon syötävää. Yhtenä päivänä täysihoitolan isäntä puuhaili siellä vähän aikaa, minkä jälkeen sinne ilmestyi myös lähde. Hänen täytyy olla jonkin sortin poppamies, koska hän osaa taikoa vettä. Vau!
Laitumella olon ainoana haittana ovat paarmat ja muut ötökät. Ne hiukan kiusaavat, mutta onneksi en ole kovin herkkä. Varsa kyllä yrittää kyhnytellä itseään minuun aika erikoisilla tavoilla, mutta se on hänelle hyvää notkeusharjoittelua. Tädit laittavat minuun aina iltaisin parfyymiä, joka helpottaa kutinaa ja häätää ötököitäkin. Siinä on pikiöljyä ja ruokaöljyä suunnilleen sekoitussuhteessa 1:10. Sama parfyymi on todettu tehokkaaksi hoitokeinoksi myös kesäihottumassa. Silloin sekoitussuhde vain pitää olla vahvempi 1:1.
Huis-hais ötökät!
Öiksi pääsemme sisälle nukkumaan. Vaikka olenkin näin maatiainen ja luonnonläheinen, täytyy myöntää, että ympärivuorokautinen luonnon armoilla oleminen on aika rankkaa. Varsinkin kun on vielä varsakin vahdittavana. Gepardileijonat eivät nuku koskaan, joten itsekin on pakko pysyä valppaana.
Möö, nukuttaisi minuakin.
 
Useimmat ihmisäidit tietävät, millaista on jatkuva univaje ihmisenpoikasten kanssa. Alkaa kiukuttaa ja itkettää ja kaikki on ihan pilalla ja sitä rataa. Pikkuvarsan kanssa on aika sama. Paitsi että varsa yrittää lisäksi hypätä selkään ja purra korvia, heti kun muuten meinaisi torkahtaa. Ja hän yrittää edelleen välillä kulkea minun mahani alta tai jopa takajalkojen välistä. Ärsyttävää. Pitkään jaksoin olla kärsivällinen ja vetää mahaa sisään. Ajattelin, että napa kohti selkärankaa on hyvä pilatesharjoitus. Nyt varsa on kuitenkin jo niin iso, etten millään pysty vetämään vatsaa riittävästi sisään. Eilen varsa oli taas tunkemassa mahan ali, muttei mahtunut. Siksi minun piti tehdä ihan uudenlainen pilatesliike ja nostaa takajalka sivuun. Sitten kyllä myös komensin varsaa luimistamalla korvia ja vähän irvistämällä. Joku roti sentään pitää olla.
 
Molemmat varsat oppivat muutenkin jatkuvasti lisää laumaelämän perusteita ja sosiaalisia taitoja. He oppivat tammoilta hevosten viestintää ja sitä, miten kannattaa käyttäytyä. Jos he tulevat liian lähelle muita kuin emäänsä, näytämme heille stop-merkkejä. Ensimmäinen stop-merkki on korvien luimistaminen. Jos he eivät ymmärrä, tehostamme viestintää irvistämällä tai nostamalla takajalkaa. Jos nekään eleet eivät mene perille, otamme muutaman hyökkäysaskeleen heitä kohti tai potkaisemme jalalla. Viimeistään siinä vaiheessa he juoksevat kauemmas ja naksuttelevat suutaan. He oppivat nopeasti, mutta unohtavat välillä ihan yhtä pian.
"Oho, mitä äiti tekee?" Pieni punainen piehtaroi. 

"Saako tulla?"
"Kauemmas!"
Varsat ovat myös aika kiinnostuneita toisistaan ja leikkivät välillä juoksuleikkejä. Pikkumusta on sen verran vanhempi, että haluaisi myös vähän painia. Silloin joudun keskeyttämään leikin ja ajamaan hänet pois, koska minun mielestäni oma varsani on vielä liian pieni painimaan. Vaikka kooltaan hän on kyllä jo selvästi isompi.
Iso musta tamma odottaa vieläkin omaa varsaansa. Varsa syntyy ehkä noin viikon päästä. Odotellessa hän yritti adoptoida minun varsani. Se ei haitannut minua yhtään, koska olemme bestiksiä. Ihanaa! Ja apu lastenhoitoon on aina tervetullutta.
"Kukas täällä?"
Täysihoidossa
Tähtipäät
Tasatahtiin