Jalkahoitoa ja jumppaa

Perjantaina jalkahoitajasetä kävi katsomassa minua ja Eeroa. Minähän olen ollut paljain varpain nyt jo puolisentoista kuukautta. Kengät otettiin pois ennen Eeron syntymää, koska ihmiset pelkäsivät, että saatan toheluuksissani talloa varsan. Törkeää aliarviointia! Tietenkään en sotke lastani! Paitsi jos ihan rehellisiä ollaan, muutaman kerran ruoka-aikaan oli aika lähellä. Oho. On kai ihan ymmärrettävää, että nälkäisenä havaintokyky ja reaktionopeus kohdistuu yksinomaan ravintoon. Kenellä tahansa. Vahinkojen välttämiseksi oli siis ihan hyvä, että olin paljasjalkaisena. Silloin ensinnäkin tuntee paremmin, mihin on astumassa, ja toisekseen paljas kavio ei tee niin pahaa vahinkoa.

Välillä kaviot ehtivät jo lohkeilla aika pahan näköisiksi. Jalkahoitajasetä kuitenkin sanoi, että lohkeamia on ainoastaan vanhoihin naulanreikiin asti. Hän siis vuoli repaleiset osat pois, ja nyt minulla on taas ihan siistit ja hoidetut kesäjalat. Saan jatkaa kengätöntä elämää vielä kuukauden verran. Ooooh, olen villihevonen!

Myös Eeron jalat tarkastettiin. Jalkahoitajasetä kävi häntä katsomassa ensimmäisen kerran jo noin viikon ikäisenä. Silloin hän vuoli hiukan etukavioiden ulkosyrjiä, koska hänen mukaansa jalkojen ulommaiset jänteet olivat tiukat. Kun kavio madaltui ulkoreunalta, jänne pääsee venymään ja jalat kasvavat suoriksi. Tädit ovat hirmuisen tyytyväisiä, että täysihoitolan vakiojalkahoitaja on huippuammattilainen ja että meidän jalkamme ovat niin taitavissa käsissä.

Uudemmalla kerralla jalkahoitajasetä sanoi Eeron etujalkojen olevan nyt paremmat, mutta sen sijaan takajalat vaativat hiukan silmälläpitoa. Kintereet ovat sen verran väljät, että Eero saa toistaiseksi liikkua ainoastaan kovalla alustalla. Laidun on hyvä pohja, mutta kenttä liian pehmeä. Pehmeällä pohjalla jalkojen hallinta on nimittäin hankalampaa ja rasittaa suotta nivelten tukikudoksia. Eli nyt emme toistaiseksi pääse rallittamaan kentälle kuten näissä viime tiistaina otetuissa kuvissa. Silloin ihmissukulaistädit kävivät tervehtimässä meitä ja heistä nuorempi otti myös kuvia vauhdikkaista muuveistamme. Kuvat (c) Lilli.

Tätien taluttaminen sujuu jo.

Pientä irrottelua.

Kylki kyljessä.

Polvi nousee ja laukka pyörii.

Lisäksi Eero sai jalkahoitajalta ohjeet omaan jumppaohjelmaan. Nyt tädit äheltävät hänen etujalkojaan venytellen. Nuorempi täti venyttää jalkaa suorana eteen, ja vanhempi täti pitää riimusta kiinni, ettei Eero häivy, pureksi tai hyppää nuoremman tädin niskaan. Se näyttää aika hölmöltä, mutta olen tyytyväinen, kun saan sen hetken olla itse rauhassa Eeron puremiselta ja hyppimiseltä.
 

Nuorempi täti taas valittaa, että hänkin tarvitsee jumppaa. Yleensähän minä jumppautan häntä ratsastuksella melkein joka päivä. Sen ansiosta hänen selkänsä ja niskansa pysyvät vetreinä. Mutta nyt minun äitiyslomani takia hän on kuulemma ihan jumissa. Onneksi täysihoitolassa yksi kaverini on jumppauttanut häntä pari kertaa. Täti oli tyytyväinen, kun pääsi ratsastamaan ja sai selkäjuminsa helpottamaan. Lisäksi tämä hänen sijaisjumpparinsa on aika komea! Hän on juuri sellainen tumma ja pitkäjalkainen kuin sykähdyttävän uroshevosen minusta tuleekin olla. Nyt hän on vieläpä päässyt laitumelle ihan tammalaitumen viereen, joten minullakin on silmäniloa. Tällä videolla voitte itsekin ihailla hänen entréetään laitumelle. Tilanne aiheutti sen verran hämminkiä, että videon lopussa myös minä ja Eero näymme taustalla säntäilemässä.

Kesä pikakelauksena

Kesä on tänä vuonna ollut erikoinen. Ensin kevät ei meinannut alkaa ollenkaan, ja sitten yhtäkkiä kesä ryöpsähtikin täydellä teholla. Nyt ovat yhtä aikaa kukassa sekä alkukesän kukat että tavallisesti vasta keskikesällä kukkivat kasvit.

Syreenit ovat jo lakastuneet, samoin pihlajankukat. Kesäkuun alkupuolella tavanomaisestikin kukkivat niittyleinikit ja kurjenpolvet ovat kukkineet jo pari viikkoa. Yleensä juhannuksen aikoihin kukoistavat lupiinitkin ovat olleet täydessä loistossaan jo tovin. Viime päivinä myös juhannusruusu on aloittanut kukinnan. Täysihoitolan pihassa on komea ruusupensas, joka tuoksuu ihanalta. Maistelemaan en ole päässyt, koska se on pihapensas. En ymmärrä, mitä eroa on pihapensailla ja metsäpuskilla. Minusta ne maistuvat ihan samalta. Viime vuonna lemmenlomalla ollessani kävi niin hyvin, että sain maistella hiukan ruusupuskaakin, koska niitä kasvoi yhden tien poskessa aivan villiintyneinä. Se maistui aika makealta, mutta sopi hyvin lemmekkääseen olooni.

Laitumen reunalla kukkii muutama hiirenvirna, niittynätkelmä ja harakankello, joita ei saa aidan alta syötyä. Aitojen sisältä lähes kaikki onkin jo syöty. Se näkyy myös minun ja punaisen tamman mahoista, jotka ovat kasvaneet aika tavalla, vaikkemme edes ole viimeisillämme kuten musta bestikseni. Ravintotilanteen kannalta on hyvä, että helteet loppuivat ja on saatu myös sadetta. Nyt laidun kasvaa taas ja ruokaa riittää.

Mesiangervot, ohdakkeet ja siankärsämöt, jotka tavallisina kesinä kukkivat vasta heinäkuulla, ovat jo isoilla nupuilla. Tallin pihassa muutama siankärsämö on jo ehtinyt kukkaankin. Maitohorsmatkin alkavat kukkia ihan pian.

Nuorempi täti on joskus lauleskellut laulua, jossa horsmien kukinnasta tietää, että on heinäkuu. Sen kirjoittanut setä ei selvästi tiennyt mitään nykyajan ilmastonmuutoksesta, jossa maitohorsmat kukkivat jo ennen juhannusta. Setä vain mökkeili yksikseen ja puuhasteli omiaan. Tädin mukaan setä saattoi olla myös sen verran humalassa, että oli menettänyt ajantajunsa. Laulu on joka tapauksessa mukava ja leppoisa ja sopii kesätunnelmaan. Koska täti ei löytänyt sitä netistä laulettuna, tässä se on alkuperäisessä runomuodossa:

 

Chamerion angustifolia
fi.wikipedia.org

Maitohormat kukkivat,
kesä on jo pitkällä.
Olen hyvin onnellinen kun saan olla täällä.
Paistoin ulkona perunoita ja sipulia,
ne mitkä itivät panin maahan kasvamaan.
Minun elämässäni ei ole paljon
mutta vähän,
jotakin, nämä illat kun olen yksin,
teen ruokaa, lämmitän saunaa
ja ajattelen häntä joka ajattelee minua.
Mitä en jaksanut syödä sen annoin kaloille.
Onko nyt jo heinäkuu?
Sahasin puita.
Linnut laulavat.

Pentti Saarikoski, 1969

Huomionosoituksia

Varsalla oli tänään neliviikkoispäivä. Tädit ovat viime viikon aikana päättäneet hänelle myös lempinimen. Häntä puhutellaan nyt Eeroksi. Hän ei tosin vielä tunne nimeään. Onneksi minä tunnen omani. Kun tädit huutelevat minua laitumella, tulen vastaan ja varsa tietysti tulee perässä. Kun tädit huutelevat nyt nimeltä meitä molempia, Eerokin varmasti oppii oman nimensä.

Eero on ihmisten nimi. Minusta oli aluksi vähän outoa, että varsalla on ihmisten nimi. Vähän niin kuin joku ihminen antaisi lapselleen nimeksi Rekku tai Tessu. Mutta olen alkanut tottua siihen. Sitä paitsi minuakin sanottiin aiemmin Samanthaksi, ja sekin on ihmisten nimi. Kylläkin ulkomaalaisten ihmisten. Lisäksi olen kerran tavannut yhden Eero-nimisen sedän. Hän mittasi ja katseli minua missikisoissa. Hän on kuulemma hevosten missikisoissa vähän kuin Makus-Eino ihmisten missikisoissa, paitsi ei yhtään niljakas. Minulle jäi hänestä oikein hyvät muistot. Tädit ovat lisäksi käyneet kuuntelemassa hänen esitelmiään ja huuliharpunsoittoaan suomenhevosten jalostusseminaareissa. He arvostavat hänen asiantuntemustaan hyvin paljon. Loppujen lopuksi Eero on siis oikein hyvä valinta.

Koska varsalla kerran on virallinen henkilöllisyys, hän on alkanut saada myös postia. Eero ja minä saimme yhteisen huomionosoituksen, jossa toivoteltiin onnea meille molemmille. Kortista on kuva alla. Eikös olekin hieno! Sen on askarrellut eräs tätien sukulaistyttö, josta on tulossa innokas hevostyttö. Toivottavasti hän pääsisi myös tervehtimään minua ja varsaa.

Paljon onnea!

Eerolle on myös tehty oma vakuutus, ja hän on saanut sen maksulaput. En kovin hyvin tiedä, mitä vakuutus tarkoittaa, mutta tätien mielestä se on tärkeä juttu. Se ei kuitenkaan ole mitään syötävää, joten en ole viitsinyt perehtyä tarkemmin. Lisäksi olen ymmärtänyt, että se liittyy jotenkin eläinlääkäreihin ja muuhun kurjaan. Minullakin on vakuutus, mutta sitä ei ole onneksi vielä tarvittu mihinkään. Minusta on outo ajatus, että hankitaan jotain, jonka toivotaan jäävän mahdollisimman tarpeettomaksi. Jätän tämän asian suosiolla tädeille.

Nuoremmalla tädillä oli vastikään merkkipäivä. Hän sai vanhemmalta tädiltä lahjaksi taas yhden kirpputoriaarteen eli tällä kertaa patsaan. Siinä on tamma, varsa ja täti. Niistä kukaan ei kylläkään näytä yhtään minulta, Eerolta tai nuoremmalta tädiltä, mutta se on silti hurjan hieno.

Villit ja vapaat

Rajat ja rakkautta

Olemme laidunlomailleet jo toista viikkoa, ja meillä on oikein mukavaa. Laumassa on pieni punainen tamma varsoineen, tarhakaverini iso musta tamma sekä varsa ja minä. Ihmiset rakensivat meitä varten pellolle ihkauuden laitumen, jossa onkin paljon syötävää. Yhtenä päivänä täysihoitolan isäntä puuhaili siellä vähän aikaa, minkä jälkeen sinne ilmestyi myös lähde. Hänen täytyy olla jonkin sortin poppamies, koska hän osaa taikoa vettä. Vau!

Laitumella olon ainoana haittana ovat paarmat ja muut ötökät. Ne hiukan kiusaavat, mutta onneksi en ole kovin herkkä. Varsa kyllä yrittää kyhnytellä itseään minuun aika erikoisilla tavoilla, mutta se on hänelle hyvää notkeusharjoittelua. Tädit laittavat minuun aina iltaisin parfyymiä, joka helpottaa kutinaa ja häätää ötököitäkin. Siinä on pikiöljyä ja ruokaöljyä suunnilleen sekoitussuhteessa 1:10. Sama parfyymi on todettu tehokkaaksi hoitokeinoksi myös kesäihottumassa. Silloin sekoitussuhde vain pitää olla vahvempi 1:1.

Huis-hais ötökät!

Öiksi pääsemme sisälle nukkumaan. Vaikka olenkin näin maatiainen ja luonnonläheinen, täytyy myöntää, että ympärivuorokautinen luonnon armoilla oleminen on aika rankkaa. Varsinkin kun on vielä varsakin vahdittavana. Gepardileijonat eivät nuku koskaan, joten itsekin on pakko pysyä valppaana.

Möö, nukuttaisi minuakin.

 
Useimmat ihmisäidit tietävät, millaista on jatkuva univaje ihmisenpoikasten kanssa. Alkaa kiukuttaa ja itkettää ja kaikki on ihan pilalla ja sitä rataa. Pikkuvarsan kanssa on aika sama. Paitsi että varsa yrittää lisäksi hypätä selkään ja purra korvia, heti kun muuten meinaisi torkahtaa. Ja hän yrittää edelleen välillä kulkea minun mahani alta tai jopa takajalkojen välistä. Ärsyttävää. Pitkään jaksoin olla kärsivällinen ja vetää mahaa sisään. Ajattelin, että napa kohti selkärankaa on hyvä pilatesharjoitus. Nyt varsa on kuitenkin jo niin iso, etten millään pysty vetämään vatsaa riittävästi sisään. Eilen varsa oli taas tunkemassa mahan ali, muttei mahtunut. Siksi minun piti tehdä ihan uudenlainen pilatesliike ja nostaa takajalka sivuun. Sitten kyllä myös komensin varsaa luimistamalla korvia ja vähän irvistämällä. Joku roti sentään pitää olla.
 

Molemmat varsat oppivat muutenkin jatkuvasti lisää laumaelämän perusteita ja sosiaalisia taitoja. He oppivat tammoilta hevosten viestintää ja sitä, miten kannattaa käyttäytyä. Jos he tulevat liian lähelle muita kuin emäänsä, näytämme heille stop-merkkejä. Ensimmäinen stop-merkki on korvien luimistaminen. Jos he eivät ymmärrä, tehostamme viestintää irvistämällä tai nostamalla takajalkaa. Jos nekään eleet eivät mene perille, otamme muutaman hyökkäysaskeleen heitä kohti tai potkaisemme jalalla. Viimeistään siinä vaiheessa he juoksevat kauemmas ja naksuttelevat suutaan. He oppivat nopeasti, mutta unohtavat välillä ihan yhtä pian.

"Oho, mitä äiti tekee?" Pieni punainen piehtaroi.

 

"Saako tulla?"

"Kauemmas!"

Varsat ovat myös aika kiinnostuneita toisistaan ja leikkivät välillä juoksuleikkejä. Pikkumusta on sen verran vanhempi, että haluaisi myös vähän painia. Silloin joudun keskeyttämään leikin ja ajamaan hänet pois, koska minun mielestäni oma varsani on vielä liian pieni painimaan. Vaikka kooltaan hän on kyllä jo selvästi isompi.

Iso musta tamma odottaa vieläkin omaa varsaansa. Varsa syntyy ehkä noin viikon päästä. Odotellessa hän yritti adoptoida minun varsani. Se ei haitannut minua yhtään, koska olemme bestiksiä. Ihanaa! Ja apu lastenhoitoon on aina tervetullutta.

"Kukas täällä?"

Täysihoidossa

Tähtipäät

Tasatahtiin

Hevosiksi (eli tätien kouluttamisen alkeet)

Olen opettanut varsaa olemaan hevosiksi. Se tarkoittaa esimerkiksi hevosten välistä rapsuttelua. Parin viime päivän aikana hän on alkanut oppia, että kun minä rapsutan häntä, kuuluu rapsuttaa takaisin. Aikaisemmin hän kyhnytti omaa etujalkaansa. Tai seinää. Tekniikassa on edelleen hiomisen varaa, sillä hän käyttää pelkkiä hampaita eikä vielä osaa pyörittää ylähuulella. Mutta hän varmasti oppii ylähuulen käytön ahkeralla harjoittelulla. Ylähuulta voi tietysti käyttää myös monenlaisiin muihin asioihin. Ihmisillähän on niin surkeasti, että heidän huulensa ovat täysin alikehittyneet. Sen tähden heidän tarvitsee käyttää käsiä ja kävellä pelkillä takajaloilla. Varsalla on sentään paljon paremmat lähtökohdat!

Hevosiksi olemiseen kuuluu tietysti tärkeänä osana myös taito käsitellä ihmisiä. Koska minä olen onnistunut omien tätieni kouluttamisessa aika hyvin, osaan antaa koulutusvinkkejä myös varsalle. Ennen kuin tädeistä tuli minun tätejäni, muut hevoset olivat kouluttaneet heitä jo parikymmentä vuotta. Perustyö heidän kanssaan oli siis jo pitkälti tehty. Mutta aikaisemmat kouluttajat olivat olleet enimmäkseen ratsastuskouluhevosia eli tätien ja setien kouluttamisen ammattilaisia, joten minullekin ihan näin amatööripohjalta jäi haastetta ihan riittävästi. Ja nyt varsa saa jatkaa siitä, mihin minä olen tähän asti päässyt.

Koska onnistunut tätien käsittely lähtee aina talutusharjoituksista, on varsa päässyt tekemään niitä parina päivänä. Hän on toki onnistuneesti taluttanut tätejä tallin ja tarhan välillä heti ensimmäisestä päivästä alkaen, mutta nyt hän kävi kouluttamassa tätejä ihan oikeasti kentällä.

Talutusharjoituksissa ja muussakin kouluttamisessa kannattaa olla johdonmukainen ja pysyä rauhallisena, vaikka tädit eivät välttämättä heti ymmärtäisi mitä heiltä vaaditaan. Harjoittelukerrat kannattaa myös pitää lyhyinä, koska tädit eivät aina jaksa keskittyä kovin pitkää aikaa kerrallaan. Mieluummin kannattaa tehdä useita lyhyitä toistoja. Tärkeintä on muistaa, että suuttuminen ja pakottaminen on aina huono ratkaisu. Pattitilanne kannattaa mieluummin nollata, vaikka opeteltava asia ei olisikaan mennyt tädillä perille.

Tätien parhaana koulutuskeinona pidetään toivotun käytöksen vahvistamista eli palkitsemista sekä epätoivotun käytöksen vaimentamista. Paras keino vaimentamiseen on jättää ei-toivottu käytös huomiotta. Tädeillä on myös joitain lajityypillisiä ominaisuuksia, jotka pitää koulutuksessa ottaa huomioon.

Minun kokemukseni mukaan tätien pahimmat ongelmakohdat taluttamisessa ovat vetäminen, huitominen, tökkiminen, hidastelu ovissa sekä yleisesti se, että täti ei ymmärrä antaa taskussaan olevaa namia. Konstini näiden käytösongelmien ratkaisuun ovat seuraavat:

1. Jos täti vetää narusta, hidasta vauhtia, niin täti lakkaa vetämästä.
2. Jos täti huitoo kädellä tai narulla naaman edessä, pysähdy tai peruuta, niin täti lopettaa huitomisen.
3. Jos täti tökkii ryntääseen tai kylkeen, kannattaa väistää poispäin tai peruuttaa, niin täti ei ylety tökkimään.
4. Jos täti kulkee oviaukoista liian hitaasti ja meinaa jäädä jalkoihin, hidasta vauhtia tai jopa pysähdy, niin täti pääsee paremmin pois alta.
5. Jos täti ei anna namia, kannattaa pysytellä lähellä tätiä ja useimmiten pysähtyä, niin täti ehtii paremmin kaivaa namin taskusta. (Tätien motoriikka on sen verran heikko, että taskun kaivelu kovassa vauhdissa ei onnistu.)

Varsa onnistui saamaan mukavasti hallintaan varsinkin tätien vetämisongelman. Oviaukoissa hän jopa hieman liioitteli ja pysähtyi jo monta metriä ennen ovia, etteivät tädit varmasti jää jalkoihin. Eniten työstettävää hänellä on namikohdan kanssa, koska hän ei edes ole ollenkaan ymmärtänyt, että namien antaminen kuuluu tätien perustottelevaisuuteen.

Näiden aika rankkojen koulutuspäivien jälkeen oli kohtuullista, että pääsimme tänään laitumelle. Varsa sai poukkoilla rauhassa ja minä sain syödä rauhassa. Nam. Pienen punaisen tamman pikkumusta varsa ja minun varsani ujostelivat toisiaan vielä hiukan. Ei kuitenkaan varmasti kulu monta päivää, kun he tutustuvat ja pääsevät vauhtiin pikkupoikien leikeissä.

PS Varsalla on nyt ihkaoikea henkilöllisyys eikä hän ole enää paperiton. Melassivesimalja sille!

Syömäpuuhia

Hampihymy kuudella hampaalla

Varsa tulee tänään kaksiviikkoiseksi. Hän ei enää ole mikään vauva vaan leikki-ikäinen tenava, joka on suurimman osan ajasta valveilla. Hänelle on myös kasvanut hampaita, ja ikenet kutiavat kovasti. Arki varsan kanssa ei siis ole enää mitään nukkuvan varsan ihailua ja höhöhöhöpöttelyä vaan olemista jatkuvien loikkakoikkapukkikohtausten törmäysalustana ja pureskeluharjoitusten kohteena. Huhhuijakkaa. Olen hyvin kärsivällinen emä, mutta silti minusta olisi parempi, jos varsa saisi mitä pikimmin ikäistään seuraa nujuamiseen.

Ihmiset ovat onneksi ymmärtäneet nämä yksinhuoltajatammoja rassaavat kasvatushaasteet ja tehneet laitumen minua, pientä punaista tammaa ja varsoja varten. Myös keväinen tarhakaverini, iso musta tamma, tulee meidän kanssamme. Hän odottelee oman varsansa syntymää vielä muutaman viikon. Pääsemme laitumelle lähipäivinä. Toivottavasti varsat saavat ajan kulumaan keskenään, niin että me tammat saamme syödä rauhassa.

Syötävää pukkaakin maasta nyt vaikka kuinka. Vaikka kevään alkaminen kesti ihan yhtä kauan kuin minun varsanodotukseni, on kevät edistynyt niin hurjaa vauhtia, että minun kalenterissani on jo kesä. Kesä on nimittäin silloin, kun mustikat kukkivat ja puiden lehdet ovat ehtineet isoiksi.

Syyhyttää

Aikaisempina vuosina olen näihin aikoihin päässyt nuoremman tädin kanssa metsään lisäravinnelenkeille ja saanut syödä mitä mieleni on tehnyt. Namskis. Se on ollut vähän kuin laivan seisovaan pöytään pääseminen ihmisille. Nyt varsan kanssa täysihoitolan pihapiiristä poistuminen ei toistaiseksi ole mahdollista. Onneksi tädit ovat aika hyvin perillä ruokamieltymyksistäni ja osaavat kantaa minulle ämpäreittäin sopivia herkkuja. Joten kyllä tämä à la carte -ruokailukin käy päinsä.

Tämän hetkisiä ykkössesonkiherkkujani ovat tavallisen ruohon lisäksi voikukat ja maitohorsman versot. Ne ovatkin erityisen sopivaa ravintoa imettävälle tammalle, koska ne lisäävät maidon tuotantoa. Lisukkeeksi olen saanut koivun, pihlajan ja vadelman lehtiä. Mustikan varpujakin olen vähän syönyt. Ja vuohenputkea, mesiangervoa ja siankärsämöä. Näiden tuoreiden herkkujen lisäksi saan joka päivä kourallisen kuivattua nokkosta, joka onkin todellinen terveyspommi ja maittaa minulle tosi hyvin.

Varsakin opettelee tuliterillä hampaillaan kiinteän ravinnon syömistä. Hän maistelee kaikkea mitä minäkin. Hän laittaa turpansa ihan minun turpani viereen, jotta suuhun osuu varmasti samaa kuin minulle. Tosin maahan ylettyminen on varsamaisella töpökaulalla hiukan haastavaa ja edellyttää aika akrobaattisia liikkeitä spagaatista punnerruksiin.

Maahan on pitkä matka

Toistaiseksi varsa pysyttelee mieluiten helpoissa perusmauissa eli ruohossa, voikukassa ja koivussa, mutta kokeilee pieninä määrinä myös uusia makuja. Eilen hän maisteli vuoden ensimmäisiä hiirenvirnan versoja. Hän näyttää kyllä perineen minulta poikkeuksellisen hyvän ruokahalun. Kaikkiruokaisuus onkin minusta hyvä asia. Olisipas kamalaa, jos varsasta tulisi pelkkä timoteinsyöjä, joka saattaisi vaikka nääntyä nälkään pulavuosina. Mikä tragedia!

Koivunoksaa

Hiirenvirnaa

PS Kasvien ravitsemuksellisista sisällöistä ja rohdosvaikutuksista löytyy paljon tietoa netistä. Nuoremman tädin suosikki on Luontoäidin hevoset, josta saa tarvittaessa myös yksilöllistä neuvontaa sähköpostitse sekä voi tilata sopivia rohtokasveja. Lisäksi kasvien monet vaikutukset pätevät yhtä lailla ihmisten kuin hevosen ruokavaliossa.

PS 2 Ruokalistallani olevat kasvit käyvät mainiosti myös ihmisten ravinnoksi. Ihmisten syöminä niitä kutsutaan villivihanneksiksi. Villivihannekset ovat esimerkiksi erään helsinkiläisen huippuravintolan keittiöpäällikön mukaan kuuminta hottia. Jos ei niin piittaa trendeistä, ne ovat joka tapauksessa ravinteikasta, maukasta ja ilmaista lähiruokaa. Käyttöön löytyy paljon ohjeita netistä ja lehdistä, myös tädeilläni on muutama vinkki jaettavaksi. Oletko jo kokeillut?

Joka päivä on temppu uus'

Varsa kehittyy hurjan nopeasti ja oppii jotain uutta joka päivä. Tässä vaiheessa täti ei millään pysty pitämään blogia reaaliaikaisena. Eiliset kuvat varsasta ovat seuraavana päivänä auttamatta aivan last season.

Huomio! Mikäli blogin lukijoissa on politiikan parissa puuhailevia henkilöitä, nyt tarkkana: Havaittuaan synnytyksen jälkeiseen ajankäyttöön liittyvät ongelmat täti lupaa seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestää ehdokasta ja/tai puoluetta, joka ajaa lakisääteistä parin viikon tätiysvapaata hevoskasvattajille. Koska tätien jaksaminen on minunkin sydäntäni lähellä oleva asia, lupaudun kampanjaeläimeksi ihan ilmaiseksi.

Monet vieraammat tädit ovat käyneet tervehtimässä minua ja tutustumassa varsaan. Olen suhtautunut myös vieraisiin ihan luottavaisesti ja antanut vieraampien tätien jopa olla minun tai varsan talutettavana. Varsa on jo muuten oppinut hienosti taluttamaan ihmisiä tallista tarhaan tai tarhasta talliin. Ihan ensimmäisinä päivinä ihmisten piti vielä hiukan tuuppia häntä pyllystä, mutta nyt hän osaa jo kuljettaa ihmiset ihan oikein riimussa. Varmuuden vuoksi naru laitetaan vielä riimuun kiinnittämisen lisäksi kaulan ympärille, niin ihmiset pysyvät hänen kanssaan helpommin samassa kulkusuunnassa.

Vieraat tädit ovat myös ottaneet paljon valokuvia varsasta. Varsasta on nähtävästi tulossa lapsimalli. Se on vähän yllättävä uravalinta minun luonnonmukaiseen perinnebiotooppinuoruuteeni verrattuna, mutta toisaalta hänessä on pitkine säärineen selvää malliainesta. Olenhan sitä paitsi antanut varsalle vapaat kaviot toteuttaa omia taipumuksiaan elämässä. Hän pääsikin heti ensi yrittämällä viikon kansikuvapojaksi Sininiitty-galleriaan: http://sintuh.1g.fi/blog/44/Viikon++kuva+%28vko+20%29:+orivarsa/ Sininiitty-kuvia on lähiaikoina tulossa lisää.

Ensimmäisellä elinviikolla varsan päivä vastaa melkein kokonaista vuotta ihmisenpoikasten kehityksessä. Päivän ikäisenä varsa osasi kävellä ja tapaili laukka-askeleita. Ihmisellä juoksuaskeliin asti pääsemisessä kuluu yli vuosi. Neljävuotias lapsi osaa juosta ja hyppiä ja opettelee tasapainoilua yhdellä jalalla. Nelipäiväisenä varsa opetteli laukkaspurtteja ja pukkihyppyjä sekä harjoitteli rapsuttamaan korvantakustaan takajalalla. Erika sattui kameran kanssa paikalle näihin harjoituksiin:

Kiihtyy

Poinks poinks. Kaikki jalat mukana.

Äidin ympäri

"Kato mutsi! Kahdella jalalla!"

Eskari-ikäiset lapset harjoittelevat mielellään erilaisia temppuja. Viiden päivän iässä myös varsa oppi kuopimaan etujaloilla. Siitä ilosta hän kuopi koko huoneiston lattiapehmikkeet ylösalaisin. Kun sain heiniä ja tuoretta ruohoa, hän kuopi myös ne ympäriinsä. En oikein tiennyt, miten siihen olisi pitänyt suhtautua. Minun mielestäni ruoalla ei saisi leikkiä, mutten osannut komentaa varsaa poiskaan. Kuusipäiväisenä varsa taas oppi vaihtamaan laukkaa ja tekikin tarhassa tosi äkkinäisiä kiemuroita. Hän myös halusi varmistaa, että huomaan varmasti hänen taitavat temppunsa, joten yleensä hän teki kaikkein hienoimman kiepsahdusloikkansa juuri minun heinäkasassani. Tädit olivat iloisia, että varsa osoittaa selviä taipumuksia kiemuraratsastukseen. Minusta heinäkasa ei ole mikään catwalk.

Olen muuten palautunut synnytyksen jälkeen melko lailla takaisin entisiin mittoihini. Suunnilleen 150 kiloa hävisi tuosta vain hups. Jaloissa tuntuu taas ihan kevyeltä. Moni ihmisäiti olisi tästä painonpudotuksesta kateellinen. Vatsa on huvennut lähes kokonaan ja selkälihaksetkin alkavat pikkuhiljaa palautua entiselleen. Olen tehnyt varsan kanssa äiti–lapsi-jumppaa. Varsa nimittäin kulkee vähän väliä minun mahani alta, ja joudun vetämään vatsaa sisään. Varsinkin jos hän pukittelee juuri mahan alla. Ja niin kuin minä kuvittelin mahani saavan olla rauhassa, kun varsa lopulta tuli ulos. Väärin luultu, näköjään.

Kiinteytyneet linjat