Edellisessä
postauksessa nuorempi täti on jo kertonut paljon siitä, millainen
lomapaikka Lipica on. Löhöilyn ja syömisen lisäksi hän myös
ratsasti siellä päivittäin. Intensiivinen treeniviikko tekikin
hyvää tädille, joka on päässyt aika rapakuntoon loppukevään ja
kesän aikana. Hän väittää sen johtuvan minun mammalomastani,
mutta minusta on epistä vierittää syytä toisille. Ihan itse
hän on löysäillyt sillä välin, kun minulla on ollut täysi työ
Eeron hoitamisessa. Oman varsan hoitamisen lisäksi erityisen
rasittavaa on ollut vahtia pikkumustaa, joka hengailee jatkuvasti
mieluummin minun ja Eeron kuin oman äitinsä kanssa. Kun täti nyt
on taas kunnossa jatkamaan treenejä, minäkin olen vienyt hänet
tällä viikolla pari kertaa ratsastamaan. Lopulta. Siitä lisää
seuraavalla kerralla, mutta ensin täti saa kertoa, mitä kaikkea
lipicalaiset hevoset hänelle opettivat.
Vaikka meillä hevosilla
monet asiat ovat ihan samalla tavalla joka puolella maailmaa, voivat
jotkut asiat olla erilaisiakin ja ihmetyttää varsinkin ihmisiä.
Oppimisen kannalta on tärkeää olla liikkeellä avoimin mielin,
koska oudoissakin tavoissa on useimmiten oma järkensä. Siksi
tätikin kiinnitti tarkasti huomiota niihin asioihin, jotka Lipicassa
tehdään toisella tapaa kuin meillä. Hevosperinteen ollessa monen
sadan vuoden ikäistä, on virheistä ehditty ottaa opiksi moneen
kertaan ja jäljelle jääneet tavat huomattu varmasti toimiviksi.
Lipicassa varsat
syntyvät maalis-toukokuussa ja ovat emineen suurilla laitumilla
pariviikkoisesta eteenpäin. Laitumilla on tarjolla monipuolista
ravintoa, liikuntaa ja leikkimistä. Maitovarsat eivät varsinaisesti
käsittele ihmisiä esimerkiksi taluttamalla. Varsat vain kirmaavat
emiensä perässä tallista laitumelle ja laitumelta talliin. Eero on
lipicalaisiin varsoihin verrattuna jo varsin kokenut ihmisten
käsittelyssä, koska hän on harjoitellut taluttamista jo
ensimmäisestä päivästään asti.
Laitumille viedään
heinää isoissa pyöröpaaleissa ja myös yöpihatossa heinää on
vapaasti tarjolla. Sen lisäksi tammat saavat väkirehuna ohraa
ja heillä on suolakivet nuoleksittaviksi tarpeen mukaan. Koko menu
onkin siinä. Mitään erillisiä kivennäisiä tai valkuaislisiä ei
anneta. Minun ruokintani on tällä hetkellä aika paljon
monimutkaisempi. Eero ja samanikäiset lipicalaiset varsat näyttivät
tädin silmään kuitenkin melko samalla tavalla kehittyneiltä.
Luultavasti lipicalainen laidunruoho ja heinä ovat maaperän takia
ravinteikkaampia ja mineraalipitoisempia kuin täälläpäin
maailmaa, eikä rehutäydennyksiä sen takia tarvita.
Nuorten orien lauma |
Varsat vieroitetaan
emistään noin puolivuotiaina. Kaikki varsat ovat samassa laumassa
kevään ajan, mutta kesän kynnyksellä orit ja tammat erotetaan
toisistaan. Tammat jäävät Lipican alueelle, mutta orit viedään
poikamiesresidenssiin muutaman kymmenen kilometrin päähän.
Teini-ikäisten varsojen elämä jatkuu entisellään, eli päivät
ollaan laitumella ja yöt isossa yhteistallissa. Tiiviissä laumassa
hevosista kasvaa hyvin sosiaalisia, seurallisia ja uteliaita.
Suomalaisiin hevosiin verrattuna varsat käsittelevät ihmisiä
edelleen hyvin vähän: Varsat hankkivat ihmisiltä ainoastaan
välttämättömät hoitotoimet ja jalkahoidon. Varsojen ja ihmisten
vuorovaikutus on siitä huolimatta hyvin ystävällistä ja
rauhallista. Tämän täytyy johtua siitä, että lipicalaiset
ihmiset ovat helpompia kesyyntymään ja muutenkin oppimiskykyisempiä
kuin suomalaiset.
Lipizzapoikien leikkejä |
"Jaa ketäs te sitten olette?" |
"Kiva hattu!" |
Nelivuotiskeväänä
nuoret hevoset muuttavat omiin huoneistoihinsa ja alkavat opettaa
ihmisiä ratsastukseen. Sisäänratsastus tapahtuu vuoden myöhempään
kuin Suomessa tavallisesti. Lipicalaisten ratsuttajien mielestä
myöhäisempi aloitus on parempi, koska silloin hevoset ovat
henkisesti kypsempiä ja malttavaisempia ihmisten kanssa. Minä
itsehän olin ehtinyt jo kuusivuotiaaksi, kun aloin ratsukouluttaa
tätejä. Ilmankos olinkin heti alusta asti niin taitava enkä
menettänyt hermojani vaikka tädit halusivat aina mennä ihan liian
hitaasti.
Koulutuksessa ei ole
mitään erityistä draamaa. Ensin hevoset juoksevat liinassa eli
ympyrällä niin että ihminen pysyy keskellä paikallaan. Hevoset
voivat vähän riehua ja pomppia, mutta lipicalaiset ihmiset tottuvat
siihen helposti. Tottuminen on ihmisille tärkeää, koska
koulutushan tähtää maksimaaliseen kokoamiseen ja ilmassa tehtäviin
korkean
koulun liikkeisiin, jotka ovat loppujen lopuksi aika lähellä
riehumista ja pomppimista. Jos hevosten liike suuntautuu ylös niin
paljon, että ihmisiä alkaa hirvittää, ihmiset korjaavat tilanteen
pyytämällä enemmän liikettä eteenpäin.
Kun hevoset ottavat
ratsastajat selkäänsä, alkaa peruskoulutusvaihe. Se kestää pari
vuotta, kunnes ihmiset osaavat olla ongelmitta kyydissä kaikissa
askellajeissa. Sen aikana opetellaan perusteet myös
sivuttaisliikkeistä, jotka ovat ihmisille usein aluksi vaikeita. Se
on tietysti ihan ihan ymmärrettävää kaksijalkaisille.
Lipicalaisilla ratsastajilla on erityisen hyvä taito olla
häiritsemättä hevosen luontaista eteenpäinpyrkimystä, suoruutta
ja elastisuutta. Täti näki näitä nuoria hevosia
ratsastusesityksessä ja ilahtui kovin heidän harmonisesta ja
rennosta liikkumisestaan.
Nuoret hevoset esiintyivät rennosti ja mallikkaasti, mutta kuvaaminen esityksen aikana oli kielletty. |
Peruskoulutuksen jälkeen
aloitetaan vaikeampien liikkeiden harjoittelu. Niihin kuuluvat kootut
sivuttaisliikkeet, laukanvaihdot, piruetit, piaffe ja passage sekä
ninjaloikat. Kaikki nämä ovat hevosille täysin luonnollisia
liikkeitä, mutta kaikkein taitavimmillakin ihmisillä kuluu niiden
oppimiseen useita vuosia. Ninjaloikilla
on sellaisia nimiä kuin levade ja capriole, ja ne ovat ihmisille
äärimmäisen vaikeita. Suurin osa ihmisistä ei kykene suorittamaan
niitä ikinä.
Avotaivutus |
Levade |
Vaikka Eero ja
pikkumusta harjoittelevat ninjaloikkia ja muita kuvioita päivät
pitkät, nuorempi täti ei todennäköisesti tule oppimaan
ninjaloikkia koko ikänään. Muiden kuvioiden kanssa hänellä
saattaa vielä olla jotain toivoa. Kuulemma hänen lipicalainen
ratsunsa oli erittäin hyvä opettamaan esimerkiksi erilaisia
sivuttaisliikkeitä. Pienellä lisätreenillä täti olisi saattanut
oppia häneltä myös hiukan piaffia.
Tädin lipizzalainen ratsu Favory Slavina XX |
Täti oli hyvin
tyytyväinen myös lipicalaiseen maestroon eli valmentajaan.
Maestro oli arviolta noin kuusissakymmenissä oleva setä. Tädin
mukaan myös minä pitäisin hänestä, koska hän oli hyvin
rauhallinen ja lempeä. Hän antoi ratsastajille ohjeet kolmella
kielellä: italiaksi, englanniksi ja saksaksi. Yleisin neuvo missä
tahansa ongelmatilanteessa oli ”Avanti, forward, vorwärts!” eli
”Eteenpäin!” Se olikin hyvä vinkki esimerkiksi tilanteissa,
joissa Lipizzan Airlines meinasi kohota nousukiitoon kesken
laukannostoharjoitusten.
Maestro ja oppilas |
Maestro ei myöskään
tehnyt yksinkertaisista asioista monimutkaisia. Kun
ratsastuskurssilaiset tekivät hänelle kysymyksiä, hänen antamansa
vastaukset olivat hyvin ytimekkäitä. Muutamaan lauseeseen oli
tiivistetty kaikki olennainen ratsastamisesta ja hevostaidosta.
Mitä pitää tehdä,
jos hevonen villiintyy?
”Pitää ohjat kädessä ja istua alas satulaan.”
”Pitää ohjat kädessä ja istua alas satulaan.”
Millä kielellä hevosta
käsketään juoksuttaessa?
”Millä tahansa. Vaikka japaniksi.”
”Millä tahansa. Vaikka japaniksi.”
Mikä liike on vaikein
opettaa hevoselle?
”Käynti, ravi, laukka ja avotaivutus. Kaikki loppu on helppoa.”
”Käynti, ravi, laukka ja avotaivutus. Kaikki loppu on helppoa.”
Miksi hevonen ei tee
väistöä? Miksi hevonen kiemurtelee? Miksi hevonen ei liiku? Miksi
hevonen ei nosta laukkaa?
”Istu suorana satulassa!”
”Istu suorana satulassa!”
Miten piaffe
tehdään?
”Ravia, puolipidäte, yks-kaks-kolme. Piaffe.”
”Ravia, puolipidäte, yks-kaks-kolme. Piaffe.”
Nämä ovat minunkin
mielestäni oikein hyviä ohjeita. Onneksi täti kertoi niistä
minullekin, niin pääsen hyödyntämään niitä hänen kanssaan.
Uskoisin, että pääsen näiden avulla askeleen eteenpäin tädin
kouluttamisessa oikeaksi ratsastajaksi. Avanti!
Kuulostaa hyviltä perusasioilta, niissä on kaiken salaisuus! Ja siinä eteenpäinpyrkimyksessä, kuten tänään Dáriukszen tädille taas kerran rataharjoituksessa muistutettin. Ilman sitä ei ole mitään. Siispä, unkarilaisittain: "Előre!" (Sävynkin tädit ovat varmaan kuulleet tämän sanan D:n tädin suusta ;))
VastaaPoistaEteenpäinpyrkimys on lähtökohta. "Immer vorwärts reiten!" kuten R.W. Stewenkin tapasi sanoa, on nuoremman tädin mielestä hyvä motto myös elämässä yleensä. Se teillekin tsemppaukseksi viikonlopun kisoihin!
PoistaKuulostaa juuri niin yksinkertaiselta kuin ratsastus on nuo vastaukset. Papu tekikin hienoja avoja meidän rataharjoituksissa, joten kaiken muun siis pitäisi olla nyt helpooa tästä eteenpäin?
VastaaPoistaPS.Taru, 10.8 olisi CR tunti ja D olisi kuulemma vapaana silloin. Mia(army) olisi halukas tunnille?
On se helppoa kun osaa :) Lieventävänä asianhaarana täytyy kyllä tuoda esiin se, että esim. piaffe ja kokoaminen yleensä on lipizzoille huomattavasti luontevampaa kuin tavispuoliverisille, suomalaisista tukkihevosista puhumattakaan... Mutta voihan siihen aina pyrkiä. Ja kyllä se pihvi taipuu Eeron isältäkin: http://www.sukuposti.net/kuvasto/vihi-totti
Poista