Vihreät niityt – Tädin matkareportaasi Lipicasta, osa I

Tammat varsoineen laitumella

Nuorempi täti tuli eilen viimeinkin kotiin ihan niin kuin vanhempi täti oli minulle edellisenä päivänä sanonut. Ihmeellistä, että vanhempi täti pystyi tietämään sen. Vajavaisuuksistaan huolimatta ihmiset ovat joskus yllättävän fiksuja eläimiä.

Luulen, että minulla taisi olla nuorempaa tätiä vähän ikävä. Olettekos koskaan huomanneet, että ikävä tuntuu hiukan samalta kuin tyhjä vatsa? Siksi monet ihmiset syövät tai juovat suruunsa. Minäkin yritin saada sitä ikävää ja tyhjää pois ahmimalla muttei auttanut yhtään. Päinvastoin tuli entistä huonompi olo. Tädillä ainakin oli ollut kova ikävä minua ja Eeroa. Muuten hän luultavasti olisikin jäänyt reissulleen, koska viihtyi siellä niin hyvin.

Mutta tänään nuorempi täti ilmestyi laitumelle! Olin niin iloinen, että nostin pääni ylös ruoista ja lähdin häntä vastaan. Odottaminen kannatti, sillä hän antoi minulle tervetuliaisiksi heppanamuja ja vadelmia. Eero oli tädin loman aikana kasvanut paljon. Täti mittaili Eeron olevan taas monta senttiä korkeampi kuin lähtiessä. Eero on myös entistä läikikkäämpi, kun varsakarva irtoaa. Tädin mielestä Eero näyttää nyt ihan täpläpeuralta.

Sitten täti kertoi matkastaan. Hän oli ollut viikon ratsastamassa Slovenia-ulkomaassa Lipica- eli Lipizza-nimisessä paikassa. Se muistuttaa kuulemma hiukan minun viimekesäistä lomakohdettani, paitsi että Lipicassa kaikkea on vielä enemmän. Siellä on yli kolme ja puoli sataa hevosta ja yli kolmesataa hehtaaria laidunniittyjä. Ohhoh, miettikää miten paljon syömistä! Täti uskoo, että myös minä ja Eero viihtyisimme siellä hyvin. Kieltämättä kohde kuulostaa viihtyisältä, mutta luulen kyllä jatkossakin lomailevani pelkästään Suomessa. Olen enemmän mieltynyt tummiin oreihin, ja Lipicassa melkein kaikki ovat valkoisia. Kaikkien valkoisten hevosten joukossa ei ollut kuin yksi musta ori, yksi ruunikko tamma sekä ruunikko yksivuotias ori.

Lipicalainen perinnemaisema

Jotkut asiat ovat ulkomailla ihan samanlaisia kuin kotona, toiset taas erilaisia. Esimerkiksi ruoat ja tallit voivat olla erilaisia. Parhaiten ulkomailla selviää, kun suhtautuu uusiin asioihin uteliaasti ja ottaa niistä tarpeen mukaan opikseen. Erilaiset käytännöt ja tavat ovat yleensä muotoutuneet paikalliseen ympäristöön sopiviksi, ja niille on olemassa hyvät perustelut. Lipicassakin hevosperinteellä on 433 vuoden katkeamaton historia, minkä aikana tavat ovat hioutuneet tarkoituksenmukaisiksi.

Pääskyset historiallisella asuinpaikalla

Lipicassa syödään paljon ihan tavallisia ruokia, kuten ruohoa, voikukkaa, apilaa, ohdaketta ja siankärsämöä. Alueelle tyypillisiä ruokalajeja ovat kuitenkin myös eksoottisemmat kasvit kuten laventeli ja lehmus, joka onkin Lipican nimikkokasvi. Lisäksi siellä kasvaa luonnonvaraisena sinimailasta eli alfalfaa, joka täällä meillä päin kasvaa yleensä pelkästään pelletteinä rehusäkeissä. (Mikäli jotakuta kiinnostaa sikäläinen ihmisten ruoka, täti kertoi sen olevan melko samanlaista kuin Pohjois-Italiassa. Keittiössä on kuitenkin pieniä itäeurooppalaisia vivahteita, kuten kaaliraasteen tai kurkun käyttäminen salaattiaineksina sekä peruna tavallisena lisukkeena pääruoalle. Paikalliset viinit ovat kiinnostavia. Täti olikin oikein tyytyväinen myös lomansa kulinaariseen antiin.

Paikallinen perusateria - heinää ja tunnistamattomia kukintoja

Karstialueen tyypillinen ruokalaji - laventeli

Sinimailanen

Lipican täysihoitolarakennukset ovat kuulemma tosi vanhoja ja tyylikkäitä. Niistä vanhin on rakennettu 1705. Jotkut hevoset asuvat vielä perinteisissä pilttuissa, mutta pilttuut korvataan pikapuoliin tavallisilla huoneistoilla eli karsinoilla. Huoneistot olivatkin tosi tilavia, vähän kuin Eeron ja minun nykyinen huoneisto, tai vieläkin suurempia. Huoneistot on erotettu toisistaan kaltereilla, eli hevosilla – myös oreilla – on naapureihinsa näkö- ja turvankosketusyhteys.

Elegantti täysihoitola

Pilttuita

Tallikissoilla on kissanpäivät

Nuoret hevoset ja siitostammat asuvat yöt pihattotalleissa, joissa he saavat kuljeskella vapaina. Hevoset menevät kuitenkin pari kertaa päivässä omille paikoilleen, joihin heillä on pöytiintarjoilu. Samalla ihmiset tarkastavat heidän terveydentilansa ja pesevät liat pois. Päiviksi he menevät laitumille, joissa heillä on tärkeä työ hoitaa suojeltua maisemaa. Sehän on ihan samaa työtä kuin minäkin tein nuorena, joten jos täti muuttaisi Lipicaan ja ottaisi minut mukaansa, minulla olisi ainakin kätevästi ammatti valmiina.

Aamutorkuilla

Kauneudenhoitohetki

Sen sijaan ratsuhevoset eivät Lipicassa ulkoile vapaasti välttämättä ollenkaan. He käyvät kyllä ulkoiluttamassa ihmisiä moneenkin kertaan päivässä. Tämä kuulostaa suomalaisista hevosista oudolta, mutta hevoset olivat hyvin levollisia ja hyvinvoivia. Täti ei esimerkiksi nähnyt hevosten käyttäytyvän stereotyyppisesti. Täti ja hänen ratsastuskaverinsa pääsivät kiertämään tallialuetta myös eläinlääkärin kanssa. Eläinlääkäri kertoi, että hevosilla on terveysongelmia hyvin vähän ja suurin osa hevosista elää 30-vuotiaksi. Hevosten jalat kehittyvät paljolla vapaalla liikunnalla suoriksi ja vahvoiksi. Yksinkertainen ruoka pitää myös ruoansulatuksen kunnossa, eikä ähkyjä ole juuri lainkaan. Vaikka osassa talleja käy turistiryhmiä vähän väliä, hevoset ovat jatkuvasti uteliaita ja seurallisia. Jos ihmiset yhtään pysähtyvät karsinoiden eteen, hevoset tulevat heti tervehtimään.

Hauska tutustua!

"Nuuh. Onko sokeria?"

Lipizzalainen linssilude

*****

Viimeisenä matkapäivänään täti kuuli surullisen uutisen, että yksi täysihoitolamme hevosista oli laitumella saanut jalkaansa pahan murtuman. Kukaan ei tiedä, mitä tarkalleen on tapahtunut, koska lauma oli elänyt sopuisasti yhdessä jo monta viikkoa. Eläinlääkäri ei voinut auttaa muuten kuin nukuttamalla hänet ikiuneen. Minä ja täti uskomme, että hän on nyt oikein kauniissa ja ihanassa paikassa. Toivotamme hänelle hyvää matkaa vihreille niityille ja hänen ihmisilleen paljon voimia!

Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.

Ps. 23:1-2