sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Syömäpuuhia


Hampihymy kuudella hampaalla
Varsa tulee tänään kaksiviikkoiseksi. Hän ei enää ole mikään vauva vaan leikki-ikäinen tenava, joka on suurimman osan ajasta valveilla. Hänelle on myös kasvanut hampaita, ja ikenet kutiavat kovasti. Arki varsan kanssa ei siis ole enää mitään nukkuvan varsan ihailua ja höhöhöhöpöttelyä vaan olemista jatkuvien loikkakoikkapukkikohtausten törmäysalustana ja pureskeluharjoitusten kohteena. Huhhuijakkaa. Olen hyvin kärsivällinen emä, mutta silti minusta olisi parempi, jos varsa saisi mitä pikimmin ikäistään seuraa nujuamiseen.
Ihmiset ovat onneksi ymmärtäneet nämä yksinhuoltajatammoja rassaavat kasvatushaasteet ja tehneet laitumen minua, pientä punaista tammaa ja varsoja varten. Myös keväinen tarhakaverini, iso musta tamma, tulee meidän kanssamme. Hän odottelee oman varsansa syntymää vielä muutaman viikon. Pääsemme laitumelle lähipäivinä. Toivottavasti varsat saavat ajan kulumaan keskenään, niin että me tammat saamme syödä rauhassa.
Syötävää pukkaakin maasta nyt vaikka kuinka. Vaikka kevään alkaminen kesti ihan yhtä kauan kuin minun varsanodotukseni, on kevät edistynyt niin hurjaa vauhtia, että minun kalenterissani on jo kesä. Kesä on nimittäin silloin, kun mustikat kukkivat ja puiden lehdet ovat ehtineet isoiksi.
Syyhyttää
Aikaisempina vuosina olen näihin aikoihin päässyt nuoremman tädin kanssa metsään lisäravinnelenkeille ja saanut syödä mitä mieleni on tehnyt. Namskis. Se on ollut vähän kuin laivan seisovaan pöytään pääseminen ihmisille. Nyt varsan kanssa täysihoitolan pihapiiristä poistuminen ei toistaiseksi ole mahdollista. Onneksi tädit ovat aika hyvin perillä ruokamieltymyksistäni ja osaavat kantaa minulle ämpäreittäin sopivia herkkuja. Joten kyllä tämä à la carte -ruokailukin käy päinsä.
Tämän hetkisiä ykkössesonkiherkkujani ovat tavallisen ruohon lisäksi voikukat ja maitohorsman versot. Ne ovatkin erityisen sopivaa ravintoa imettävälle tammalle, koska ne lisäävät maidon tuotantoa. Lisukkeeksi olen saanut koivun, pihlajan ja vadelman lehtiä. Mustikan varpujakin olen vähän syönyt. Ja vuohenputkea, mesiangervoa ja siankärsämöä. Näiden tuoreiden herkkujen lisäksi saan joka päivä kourallisen kuivattua nokkosta, joka onkin todellinen terveyspommi ja maittaa minulle tosi hyvin.
Varsakin opettelee tuliterillä hampaillaan kiinteän ravinnon syömistä. Hän maistelee kaikkea mitä minäkin. Hän laittaa turpansa ihan minun turpani viereen, jotta suuhun osuu varmasti samaa kuin minulle. Tosin maahan ylettyminen on varsamaisella töpökaulalla hiukan haastavaa ja edellyttää aika akrobaattisia liikkeitä spagaatista punnerruksiin.
Maahan on pitkä matka
Toistaiseksi varsa pysyttelee mieluiten helpoissa perusmauissa eli ruohossa, voikukassa ja koivussa, mutta kokeilee pieninä määrinä myös uusia makuja. Eilen hän maisteli vuoden ensimmäisiä hiirenvirnan versoja. Hän näyttää kyllä perineen minulta poikkeuksellisen hyvän ruokahalun. Kaikkiruokaisuus onkin minusta hyvä asia. Olisipas kamalaa, jos varsasta tulisi pelkkä timoteinsyöjä, joka saattaisi vaikka nääntyä nälkään pulavuosina. Mikä tragedia!
Koivunoksaa
Hiirenvirnaa
PS Kasvien ravitsemuksellisista sisällöistä ja rohdosvaikutuksista löytyy paljon tietoa netistä. Nuoremman tädin suosikki on Luontoäidin hevoset, josta saa tarvittaessa myös yksilöllistä neuvontaa sähköpostitse sekä voi tilata sopivia rohtokasveja. Lisäksi kasvien monet vaikutukset pätevät yhtä lailla ihmisten kuin hevosen ruokavaliossa.
PS 2 Ruokalistallani olevat kasvit käyvät mainiosti myös ihmisten ravinnoksi. Ihmisten syöminä niitä kutsutaan villivihanneksiksi. Villivihannekset ovat esimerkiksi erään helsinkiläisen huippuravintolan keittiöpäällikön mukaan kuuminta hottia. Jos ei niin piittaa trendeistä, ne ovat joka tapauksessa ravinteikasta, maukasta ja ilmaista lähiruokaa. Käyttöön löytyy paljon ohjeita netistä ja lehdistä, myös tädeilläni on muutama vinkki jaettavaksi. Oletko jo kokeillut?

5 kommenttia:

  1. :) tätä lukiessa,tulee niin ihana olo;maustettu,huumorilla,ajatuksilla,opeilla ja uusilla tiedoilla.voi,joskus tulemme Iden kanssa teitä katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa! Vanhemman tädin kanssa voitte sopia ajasta :)

      Poista
  2. MInä olen ihmetellyt, miksi D:lle nyt maistuu erityisen hyvin juuri voikukka, niitä se oikein hamuaa, vaikka kotimaassa kaikki muu kiinnosti enemmän. Ehkä Unkarissa oli niin paljon kaikkea muuta makoisaa, tai sitten suomalainen voikukka on erityisen maukas. Moniin vihanneksiinhan tulee erityisen hyvä maku valoisista illoista/öistä (kunhan taas jotkut eivät kasva ollenkaan ilman yötä).

    Metsälenkillä tuoreet kuusen kasvut tuntuvat myös kiinnostavan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä suomalaiset voikukat ovat maukkaampia mamuherran suuhun. Ranskassa muuten voikukkaa viljellään salaattikasvina ihmisille. Eri voikukkalajeilla on kyllä paljon makueroa keskenään ainakin ihmisen makuun- osa on kitkeriä, toiset vielä kitkerämpiä. Hevosia kitkeryys ei niinkään haittaa.

      Sävy ei ole kiinnostunut havupuista kesäaikaan. Kuusenhavut maittavat ainoastaan ihan sydäntalvella.

      Poista
    2. D taas ei ollut kiinnostunut havupuista talvella ;) Mietin muuten eilen pitkään erästä sanaa: kuusenkerkkä, ne kiinnostavat nyt. Näin ne suomen kielen sanat katoilevat ulkomailla asumisen jälkeen ;)

      Varmaan kestää hetken mamulla, ennen kuin sillä on balanssissa uuden ympäristön tarjoamat ravinteet ja maut. Silloin kun ostin D:n, se ahmi mielissään pellettejä ja kivennäismysliä (eli sillä oli varmaan vajausta), nyt tahti on tasaantunut, ja kivennäistä pitää vaihtaa parin kuukauden välein, kun herra kyllästyy...

      Ykkösmakuun se ei kyllästy: päärynä on ikisuosikki <3

      Poista