tiistai 14. toukokuuta 2013

Pääskysestä ei päivääkään

Eilen oli elämäni varmasti rankin päivä. Varsa nimittäin päätti lopulta syntyä. Pääsin siis viettämään äitienpäivää, vaikka ei se kyllä mitään juhlaa ollut.
Edellisen päivän aikana tissien päihin oli ilmestynyt vahatipat, jotka yleensä tulevat noin vuorokauden ennen synnytystä. Ne näyttivät kuulemma aika paljon sokerikiteiltä. Sen tähden täysihoitolan emäntä kävi katsomassa minua jo aamuyöllä, ja olinkin kipuileva ja kakkailin. Yhdeksän aikoihin hän laittoi tädeille viestin, että varson varmaan parin tunnin sisään ja että saan jäädä päiväksi sisälle huoneistoon. Kun kaikki kaverit olivat ulkona, aloin kuitenkin hirnua niin paljon, että minutkin lopulta vietiin ulos. Samaan hässäkkään tulivat tädit.
Iltapäivätorkut
Täysihoitolan emäntä ja tädit olivat valmiina ottamaan minut sisälle heti, jos alan piehtaroida tai muuten näyttää synnyttävältä. Aamupäivällä ei tapahtunut mitään. Sain päiväheinät. Ei mitään. Nuokuin iltapäivän. Ei mitään. Mahassa ei kyllä tuntunut yhtään mukavalta. Kuovin aina välillä ja otin muutaman askeleen. Onneksi sain olla ulkona ja kävellä.
Vanhempi täti lähti hakemaan ruokaa, ja nuorempi täti vähän väliä kurkkimassa tissejä ja hännänalusta. Myös tarhakaveri yritti tulla haistelemaan takapuolta. Hän rauhoitteli minua, että tämä on nyt sitä varsomista. Nuorempi täti rapsutteli päätäni, ja se tuntuikin aika mukavalta. Hän teki myös kevään ensimmäisen pääskyshavaintonsa, mutta tällä kertaa se ei kiinnostanut minua pätkääkään.
Iltapäiväheinät tarjoiltiin minulle varmuuden vuoksi sisällä huoneistossa. Niiden jälkeen aloin uudestaan kakkia ja tyhjentää mahaa. Kakkaa tuli niin paljon, että luulin varsankin jo tulevan samaan syssyyn. Mutta ei se tullut. Tädit kuluttivat aikaa lukemalla samaa sanomalehteä uudestaan ja uudestaan. Sitten olikin jo iltaheinien ja kaurojen aika. Syötyäni ajattelin, että huhhuh. Oli ollut niin rankka päivä, että uni olisi jo maittanut.
Ja eikös varsa päättänyt tulla juuri silloin!
Vatsaa väänsi ihan kamalasti. Hinkkasin takapuolta ja kaulaa seiniin ja ruokakuppeihin ja joka paikkaan. Piehtaroin. Sitten oli pakko mennä makuulle ihan pitkin pituuttani. Ähisin ja yhtäkkiä jotain tuli ulos back there. Luulin, että se oli maailman valtavin tsunamipissa, mutta ihmiset sanoivat sen olleen sikiövesi. Ähisin lisää ja jotain muuta alkoi tulla ulos. Ne olivat kuulemma etujalat. Nousin ylös ja menin takaisin makaamaan pari kertaa. Ei helpottanut yhtään.
Ensiminuutit
Tähän asti olen kuvitellut, että sulkutaivutus ravissa on rankinta, mitä voi olla. Siinäkin joutuu välillä ähkimään. Mutta ei se ollut mitään synnyttämiseen verrattuna. Tämän jälkeen ratsastustreenit menevät heittämällä. Ihmisille joudutaan synnytysvalmennuksissa opettamaan oikeanlaista hengittämistä, mutta minulta se kävi ihan luonnostaan. Vähän aikaa vielä puhisin ja lopulta tuntui, että varsa pullahti ulos. Nousin äkkiä seisaalleni ja olin ihan pökertynyt.
Ai niin se varsa!
Unohdin melkein koko varsan, kunnes täysihoitolan emäntä käänsi minut katsomaan. Nuorempi täti oli jo kuivaamassa häntä pyyhkeellä. Ja vooooooi! Varsa oli ihana! Höhöhöhöhöö. Hän on ihan isänsä näköinen ja oli heti alusta asti yrittämässä sisukkaasti jaloilleen. Hänellä on tosi pitkät jalat, ja ihmisten täytyikin hiukan auttaa. Ja minun piti olla tosi varovainen, etten sotke häntä.
Vooooi!
Koipeliini
Tissille menemisessä oli hiukan hankaluuksia, koska hän ei oikein ymmärtänyt laskea ja kääntää päätään oikeaan paikkaan. Hän olisi mieluummin imenyt täysihoitolan emännän nenää. Onneksi hän kuitenkin oppi syömisjutun nopeasti. Selvästi äitinsä poika.
Tässä kohtaa ihmiset huokaisivat helpotuksesta ja lähtivät koteihinsa. Minä ja varsakin aloimme nukkua. Uni maittoi.

5 kommenttia:

  1. Onnea Sävylle ja koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa.. upeetaaa. Onnea suuresti Pienelle Koipeliinille, Sävylle,tädeille ja kaikille asianosaisille**t. atta

    VastaaPoista
  3. Paljon kiitoksia onnitteluista! Kaksi ensimmäistä päivää ovat sujuneet hienosti <3

    VastaaPoista