Omenoiden aikaan

Vaikka elokuussa näytti siltä, että syksy tulee kovaa vauhtia, säät muuttivat jälleen kerran mieltään. Säät ovat sellaisia. Eivät osaa päättää. Viime viikkoina onkin ollut taas niin lämmintä, että nuorempi täti sanoi olevan intiaanikesä. Hän kuitenkin puhui ihan höpöjä. Onneksi minä tiedän paremmin. Virallisen määritelmän mukaan intiaanikesä on yllättävä lämpöjakso termisen syksyn jo alettua, eli kun vuorokauden keskilämpötila on jo laskenut alle kymmenen celsiusasteen. Vielä ei olla niin syksyssä. Ei siihenkään silti enää pitkään kulu, sillä täällä lounaisessa Suomessa niin viileää tulee yleensä syys-lokakuun vaihteessa. 

Intiaanitunnelmaan on silti päässyt laitumella, joka on alkanut muistuttaa preeriaa, kun pidemmäksi kasvanut heinä on kuihtunut. Lämpimän jakson ja sopivan sateen ansiosta ruokaakin on kuitenkin riittänyt. Vasta muutama päivä sitten tuli niin kova sade, että se pehmitti pohjan. Siksi meidät on nyt siirretty tarhoihin. Tarhat ovat sen verran pieniä, että niihin ei mahdu kuin kaksi tamma-varsa-paria. Sopivaa tarhajärjestystä ei vielä ole löytynyt, ja pojat ovat saaneet aikaiseksi ylimääräistä vilskettä ja vipinää ryntäilemällä aitojen läpi. Toivottavasti elämä tasaantuu taas pian.

Intiaanitunnelmassa

Ilmojen viilenemistä odotellessa on ollut poikkeuksellisen hieno tilaisuus nautiskella auringonpaisteesta ja hehkuvista syysväreistä ennen talven kaamosta. Olen taas päässyt viemään nuoremman tädin maastoon jo muutamana viikonloppuna. Edellisestä kerrasta olikin kulunut melkein puoli vuotta. Olemme käyneet pääosin kävelylenkeillä. Tosin viime kerralla jouduin pelastamaan tädin gepardileijonilta ravaamalla aika pitkän matkaa ja muutenkin puhisemalla. Täti ei jälleen kerran ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, vaan väitti gepardileijonia ruohonleikkuriksi ja trampoliinilla hyppiviksi lapsiksi. As if. Onneksi olin tarkkana ja pelastin meidät hengenvaarasta loikkaamalla tieltä pellolle.

Vaarojen välttelyn lisäksi maastossa on mukavaa seurailla luontoa. Olemme nähneet esimerkiksi kahden haukan kisailevan, paljon närhiä ja tänään vielä yhden sisiliskonkin ennen talvihorrokseen vaipumista. Ihan täysihoitolan pihapiirissäkin olemme katselleet kurkiauroja ja metsäkauriita, jotka käyvät viereisellä pellolla syömässä ja juoksentelemassa.

Syksy on tuonut mukanaan tietenkin myös syysherkut. Vuodenajan vaihtumisen tietääkin parhaiten niistä. Täti on kokkaillut itselleen punajuuria ja himoitsee kaalipiirasta. Tosin lämpimän jakson takia monet kesäkasvitkin ovat alkaneet kasvaa vielä uudelleen. Maastolenkin varrelta on löytynyt esimerkiksi herkullisia voikukkamättäitä, iso kasvusto siankärsämön lehtiä, meheviä heinätuppoja sekä koiraputken uusia lehtiä. 

Joskus täti hannaa vastaan, kun vien hänet syömään.

Mutta yleensä evästauko sopii hänelle ihan hyvin.

Vaikka tädillä ei ole mukanaan omia eväitä, hän on reilu ja antaa minun välillä pysähtyä syömään jotain erityisen houkuttelevaa. Hänen mielestään on kuulemma pienempi paha, että yritän joskus jäädä syömään kuin että säntäilen ja kiirehdin suinpäin kotiin. Samalla täti ehtii itse bongailla sieniä. Minä en välitä niistä, koska minusta sienet eivät ole ravintoa vaan pikemminkin hattivattiotuksia.

Hattivatteja kaupungin puistossa

Minusta parasta syksyssä ovat omenat, ja Eerokin on oppinut syömään niitä oikein hyvin. Tänä vuonna omenia onkin yllin kyllin, ja tädit ovat saaneet niitä ystäviltään kassikaupalla. Koska niin isosta määrästä omenia tulisi jo vatsa kipeäksi, he ovat myös säilöneet niitä talven varalle. Hevosille sopivin säilömistapa on kuivaaminen. Pilkkomisessa on kova homma, mutta mitäpä ihmiset eivät tekisi hevostensa hyväksi. Niinpä minulle ja Eerolle on nyt jemmassa pari ämpärillistä omenalohkoja. Lisäksi tädit ovat keränneet ja kuivanneet myös ruusun kiulukoita ja orapihlajan marjoja, jotka myös ovat terveellistä syötävää varsinkin jalka- ja nivelvaivojen ennaltaehkäisyyn. 

Herkkua!

Trail mix talven varalle
Omenaa, ruusunmarjaa ja mustaherukanlehtiä

Näin kauniiden syyspäivien ja maistuvien lisäravinnevarastojen kanssa voikin talvea odotella hyvillä mielin.