keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Jotain tapahtuu

Talven aikana vatsassani on tapahtunut jotain omituista. Ilmeisesti se on jotain hyvin erityistä, koska omistajanikin on päättänyt ryhtyä kirjaamaan mietteitäni.

Vatsassa on kuplinut tai möyrinyt jo monta kuukautta. Aluksi luulin oudon olon johtuvan harjaamisesta tai siitä, että naapurikarsinan ruuna katsoo päin. Olin kiukkuinen sorkkiville ihmisille ja naapurille. Viime viikkoina olen kuitenkin huomannut, että tuntemuksia on ihan koko ajan, vaikka vatsan harjaajia tai naapuria ei näkyisi mailla halmeilla. En jaksanut jatkuvasti äksyillä – alkaisi vielä pääkin särkeä luimistelusta, joten annoin olla. Olen mietiskellyt, että tuntemukset taitavatkin johtua jostain muusta. Välistä täytyy oikein laittaa silmät kiinni ja kuulostella sisäänpäin, mitä tapahtuu.

Ihmiset käyvät tunnustelemassa mahaani ja sanovat sen kasvaneen. He tuntevat ja näkevät möyrimisen jo ulospäinkin. He sanovat, että vatsassani on joku tyyppi. Huisia. Miten se sinne on joutunut? Ihmiset laskevat myös tiineysvuorokausia, joita on nyt kuulemma noin 260. Ihmisten laskujen mukaan se tarkoittaa, että jotain ratkaisevaa tapahtuu suunnilleen toukokuun alussa. Ihmisiä jännittää aika tavalla. Minua ei juuri jännitä muu kuin se, saanko varmasti ruoan silloin kuin muutkin tallikaverit vai jäänkö ilman. Tähän mennessä en ole vielä kertaakaan jäänyt ilman, mutta parempi olla tarkkana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti