torstai 1. elokuuta 2013

Avanti, forward, vorwärts! – Tädin matkareportaasi Lipicasta, osa II

Edellisessä postauksessa nuorempi täti on jo kertonut paljon siitä, millainen lomapaikka Lipica on. Löhöilyn ja syömisen lisäksi hän myös ratsasti siellä päivittäin. Intensiivinen treeniviikko tekikin hyvää tädille, joka on päässyt aika rapakuntoon loppukevään ja kesän aikana. Hän väittää sen johtuvan minun mammalomastani, mutta minusta on epistä vierittää syytä toisille. Ihan itse hän on löysäillyt sillä välin, kun minulla on ollut täysi työ Eeron hoitamisessa. Oman varsan hoitamisen lisäksi erityisen rasittavaa on ollut vahtia pikkumustaa, joka hengailee jatkuvasti mieluummin minun ja Eeron kuin oman äitinsä kanssa. Kun täti nyt on taas kunnossa jatkamaan treenejä, minäkin olen vienyt hänet tällä viikolla pari kertaa ratsastamaan. Lopulta. Siitä lisää seuraavalla kerralla, mutta ensin täti saa kertoa, mitä kaikkea lipicalaiset hevoset hänelle opettivat.
Vaikka meillä hevosilla monet asiat ovat ihan samalla tavalla joka puolella maailmaa, voivat jotkut asiat olla erilaisiakin ja ihmetyttää varsinkin ihmisiä. Oppimisen kannalta on tärkeää olla liikkeellä avoimin mielin, koska oudoissakin tavoissa on useimmiten oma järkensä. Siksi tätikin kiinnitti tarkasti huomiota niihin asioihin, jotka Lipicassa tehdään toisella tapaa kuin meillä. Hevosperinteen ollessa monen sadan vuoden ikäistä, on virheistä ehditty ottaa opiksi moneen kertaan ja jäljelle jääneet tavat huomattu varmasti toimiviksi.
Lipicassa varsat syntyvät maalis-toukokuussa ja ovat emineen suurilla laitumilla pariviikkoisesta eteenpäin. Laitumilla on tarjolla monipuolista ravintoa, liikuntaa ja leikkimistä. Maitovarsat eivät varsinaisesti käsittele ihmisiä esimerkiksi taluttamalla. Varsat vain kirmaavat emiensä perässä tallista laitumelle ja laitumelta talliin. Eero on lipicalaisiin varsoihin verrattuna jo varsin kokenut ihmisten käsittelyssä, koska hän on harjoitellut taluttamista jo ensimmäisestä päivästään asti.
Laitumille viedään heinää isoissa pyöröpaaleissa ja myös yöpihatossa heinää on vapaasti tarjolla. Sen lisäksi tammat saavat väkirehuna ohraa ja heillä on suolakivet nuoleksittaviksi tarpeen mukaan. Koko menu onkin siinä. Mitään erillisiä kivennäisiä tai valkuaislisiä ei anneta. Minun ruokintani on tällä hetkellä aika paljon monimutkaisempi. Eero ja samanikäiset lipicalaiset varsat näyttivät tädin silmään kuitenkin melko samalla tavalla kehittyneiltä. Luultavasti lipicalainen laidunruoho ja heinä ovat maaperän takia ravinteikkaampia ja mineraalipitoisempia kuin täälläpäin maailmaa, eikä rehutäydennyksiä sen takia tarvita.
Nuorten orien lauma
Varsat vieroitetaan emistään noin puolivuotiaina. Kaikki varsat ovat samassa laumassa kevään ajan, mutta kesän kynnyksellä orit ja tammat erotetaan toisistaan. Tammat jäävät Lipican alueelle, mutta orit viedään poikamiesresidenssiin muutaman kymmenen kilometrin päähän. Teini-ikäisten varsojen elämä jatkuu entisellään, eli päivät ollaan laitumella ja yöt isossa yhteistallissa. Tiiviissä laumassa hevosista kasvaa hyvin sosiaalisia, seurallisia ja uteliaita. Suomalaisiin hevosiin verrattuna varsat käsittelevät ihmisiä edelleen hyvin vähän: Varsat hankkivat ihmisiltä ainoastaan välttämättömät hoitotoimet ja jalkahoidon. Varsojen ja ihmisten vuorovaikutus on siitä huolimatta hyvin ystävällistä ja rauhallista. Tämän täytyy johtua siitä, että lipicalaiset ihmiset ovat helpompia kesyyntymään ja muutenkin oppimiskykyisempiä kuin suomalaiset.
Lipizzapoikien leikkejä
"Jaa ketäs te sitten olette?"
"Kiva hattu!"
Nelivuotiskeväänä nuoret hevoset muuttavat omiin huoneistoihinsa ja alkavat opettaa ihmisiä ratsastukseen. Sisäänratsastus tapahtuu vuoden myöhempään kuin Suomessa tavallisesti. Lipicalaisten ratsuttajien mielestä myöhäisempi aloitus on parempi, koska silloin hevoset ovat henkisesti kypsempiä ja malttavaisempia ihmisten kanssa. Minä itsehän olin ehtinyt jo kuusivuotiaaksi, kun aloin ratsukouluttaa tätejä. Ilmankos olinkin heti alusta asti niin taitava enkä menettänyt hermojani vaikka tädit halusivat aina mennä ihan liian hitaasti.
Koulutuksessa ei ole mitään erityistä draamaa. Ensin hevoset juoksevat liinassa eli ympyrällä niin että ihminen pysyy keskellä paikallaan. Hevoset voivat vähän riehua ja pomppia, mutta lipicalaiset ihmiset tottuvat siihen helposti. Tottuminen on ihmisille tärkeää, koska koulutushan tähtää maksimaaliseen kokoamiseen ja ilmassa tehtäviin korkean koulun liikkeisiin, jotka ovat loppujen lopuksi aika lähellä riehumista ja pomppimista. Jos hevosten liike suuntautuu ylös niin paljon, että ihmisiä alkaa hirvittää, ihmiset korjaavat tilanteen pyytämällä enemmän liikettä eteenpäin.
Kun hevoset ottavat ratsastajat selkäänsä, alkaa peruskoulutusvaihe. Se kestää pari vuotta, kunnes ihmiset osaavat olla ongelmitta kyydissä kaikissa askellajeissa. Sen aikana opetellaan perusteet myös sivuttaisliikkeistä, jotka ovat ihmisille usein aluksi vaikeita. Se on tietysti ihan ihan ymmärrettävää kaksijalkaisille. Lipicalaisilla ratsastajilla on erityisen hyvä taito olla häiritsemättä hevosen luontaista eteenpäinpyrkimystä, suoruutta ja elastisuutta. Täti näki näitä nuoria hevosia ratsastusesityksessä ja ilahtui kovin heidän harmonisesta ja rennosta liikkumisestaan.
Nuoret hevoset esiintyivät rennosti ja mallikkaasti,
mutta kuvaaminen esityksen aikana oli kielletty.
Peruskoulutuksen jälkeen aloitetaan vaikeampien liikkeiden harjoittelu. Niihin kuuluvat kootut sivuttaisliikkeet, laukanvaihdot, piruetit, piaffe ja passage sekä ninjaloikat. Kaikki nämä ovat hevosille täysin luonnollisia liikkeitä, mutta kaikkein taitavimmillakin ihmisillä kuluu niiden oppimiseen useita vuosia. Ninjaloikilla on sellaisia nimiä kuin levade ja capriole, ja ne ovat ihmisille äärimmäisen vaikeita. Suurin osa ihmisistä ei kykene suorittamaan niitä ikinä.
Avotaivutus

Levade

Vaikka Eero ja pikkumusta harjoittelevat ninjaloikkia ja muita kuvioita päivät pitkät, nuorempi täti ei todennäköisesti tule oppimaan ninjaloikkia koko ikänään. Muiden kuvioiden kanssa hänellä saattaa vielä olla jotain toivoa. Kuulemma hänen lipicalainen ratsunsa oli erittäin hyvä opettamaan esimerkiksi erilaisia sivuttaisliikkeitä. Pienellä lisätreenillä täti olisi saattanut oppia häneltä myös hiukan piaffia.
Tädin lipizzalainen ratsu
Favory Slavina XX
Täti oli hyvin tyytyväinen myös lipicalaiseen maestroon eli valmentajaan. Maestro oli arviolta noin kuusissakymmenissä oleva setä. Tädin mukaan myös minä pitäisin hänestä, koska hän oli hyvin rauhallinen ja lempeä. Hän antoi ratsastajille ohjeet kolmella kielellä: italiaksi, englanniksi ja saksaksi. Yleisin neuvo missä tahansa ongelmatilanteessa oli ”Avanti, forward, vorwärts!” eli ”Eteenpäin!” Se olikin hyvä vinkki esimerkiksi tilanteissa, joissa Lipizzan Airlines meinasi kohota nousukiitoon kesken laukannostoharjoitusten.
Maestro ja oppilas
Maestro ei myöskään tehnyt yksinkertaisista asioista monimutkaisia. Kun ratsastuskurssilaiset tekivät hänelle kysymyksiä, hänen antamansa vastaukset olivat hyvin ytimekkäitä. Muutamaan lauseeseen oli tiivistetty kaikki olennainen ratsastamisesta ja hevostaidosta.
Mitä pitää tehdä, jos hevonen villiintyy?
”Pitää ohjat kädessä ja istua alas satulaan.”
Millä kielellä hevosta käsketään juoksuttaessa?
”Millä tahansa. Vaikka japaniksi.”
Mikä liike on vaikein opettaa hevoselle?
”Käynti, ravi, laukka ja avotaivutus. Kaikki loppu on helppoa.”
Miksi hevonen ei tee väistöä? Miksi hevonen kiemurtelee? Miksi hevonen ei liiku? Miksi hevonen ei nosta laukkaa?
”Istu suorana satulassa!”
Miten piaffe tehdään?
”Ravia, puolipidäte, yks-kaks-kolme. Piaffe.”
Nämä ovat minunkin mielestäni oikein hyviä ohjeita. Onneksi täti kertoi niistä minullekin, niin pääsen hyödyntämään niitä hänen kanssaan. Uskoisin, että pääsen näiden avulla askeleen eteenpäin tädin kouluttamisessa oikeaksi ratsastajaksi. Avanti!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyviltä perusasioilta, niissä on kaiken salaisuus! Ja siinä eteenpäinpyrkimyksessä, kuten tänään Dáriukszen tädille taas kerran rataharjoituksessa muistutettin. Ilman sitä ei ole mitään. Siispä, unkarilaisittain: "Előre!" (Sävynkin tädit ovat varmaan kuulleet tämän sanan D:n tädin suusta ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteenpäinpyrkimys on lähtökohta. "Immer vorwärts reiten!" kuten R.W. Stewenkin tapasi sanoa, on nuoremman tädin mielestä hyvä motto myös elämässä yleensä. Se teillekin tsemppaukseksi viikonlopun kisoihin!

      Poista
  2. Kuulostaa juuri niin yksinkertaiselta kuin ratsastus on nuo vastaukset. Papu tekikin hienoja avoja meidän rataharjoituksissa, joten kaiken muun siis pitäisi olla nyt helpooa tästä eteenpäin?
    PS.Taru, 10.8 olisi CR tunti ja D olisi kuulemma vapaana silloin. Mia(army) olisi halukas tunnille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se helppoa kun osaa :) Lieventävänä asianhaarana täytyy kyllä tuoda esiin se, että esim. piaffe ja kokoaminen yleensä on lipizzoille huomattavasti luontevampaa kuin tavispuoliverisille, suomalaisista tukkihevosista puhumattakaan... Mutta voihan siihen aina pyrkiä. Ja kyllä se pihvi taipuu Eeron isältäkin: http://www.sukuposti.net/kuvasto/vihi-totti

      Poista